Dina

Sukupuoli: narttu
Koko: jää pienehköksi
Syntymäaika: 7/2017

10.11.2017
Suloinen Dina on ihanan reipas, terrierimäinen pikkutyttö. Vaikka Dina onkin ihan syötävän suloinen pentu, haluaa se kodin, jossa se pääsee elämään reipasta, koiramaista elämää!

Dina ja sen sisarukset Shulia ja Druzhok sekä jo kodin saanut Sharik, päätyivät Olgan tarhalle parikuisina pikkupentuina. Ne ovat varttuneet Olgan hoivissa reippaiksi ja iloisiksi pennuiksi, joilla rokotukset ovat nyt voimassa ja matka Suomeen voisi alkaa koska tahansa.

Dina on kova viipottaja, joka pieni häntä heiluen haluaa tehdä tuttavuutta vieraidenkin ihmisten kanssa. Ihan vähän sitä voi hetkittäin ujostuttaa, mutta nopeasti uteliaisuus voittaa ja Dina haluaa taas huomiota ja silityksiä.

Dinassa ja sen sisaruksissa on selvästi aimo annos jotain terrieriä, joten sopii olettaa, että luonnekin tulee olemaan sopivan terrierimäinen. Omaa tahtoa voi siis olettaa löytyvän aimo annoksen, ja uuden omistajan tuleekin ymmärtää, että pienestä koostaan huolimatta Dina tulee tarvitsemaan arkisten tapojen opettelua ja johdonmukaista kasvattamista. Dinasta tuskin tulee sohvaperunaa, vaan se tulee tarvitsemaan paljon reipasta liikuntaa ja aktivointia, ettei tylsyys pääse iskemään ja kotia muotoilla uuteen uskoon.

Vaikka Dina on tarhaoloissa reipas, on syytä kuitenkin muistaa se, että kaikki tarhan ulkopuolinen elämä on sille varsin uutta. Sitä voi siis ujostuttaa uudet asiat ja ihmiset alkuun selvästi. Rauhallisella totuttamisella ja ohjaamisella Dina kuitenkin tottuu vielä moniin asioihin, kunhan sille annetaan aikaa edistyä omassa tahdissaan.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.