Knopa

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 2/2020

19.12.2020
Knopa jäi hoitopaikkaansa asumaan.

13.11.2020
Reipas Knopa on tutustellut Kuopion hoitopaikassaan kotikoiran elämään muutaman päivän ajan.

Hoitopaikasta kerrotaan, että Knopa on aina valmiina lenkille, rakastaa ulkona samoilua ja haistelee paljon jälkiä. Lenkillä Knopa kävelee nätisti hihnassa ja sisäsiistiksi opettelu on ollut helppoa. Alkupäivänä oli yksi vahinko sattunut sisälle ja sen jälkeen Knopa onkin ollut sisäsiisti. Knopa syö hyvin, tykkää leikkiä ja on nukkunut hyvin. Knopa on utelias ja pehmolelut saavatkin kunnon käsittelyn niin, että vanut pöllyävät. Myös puruluut ovat maistuneet Knopalle hyvin.

Knopa etsii kotia omakotitalosta tai rivitalosta. Kerrostalo ei ole Knopaa varten. Aktiivinen, paljon ulkoileva perhe olisi Knopalle mieluinen. Reipasta ja määrätietoista Knopaa voi ajatella myös talouden ainoaksi lemmikiksi. Kissoja tai muita pieneläimiä Knopa ei ole vielä tavannut. Knopan emo Juta näyttää aika tavalla puhdasrotuiselta laikalta ja Knopassakin on riistaviettiä, joten yhteiselo kissojen kanssa ei välttämättä suju ongelmitta. Riistaviestin vuoksi Knopaa ei välttämättä voi ulkoiluttaa  kytkemättä.

Knopa painaa tällä hetkellä n. 15 kg.

10.11.2020
Iloinen Knopa matkusti kotihoitopaikkaan ja odottelee omaa kotia Kuopiossa.

9.11.2020
Knopa testattiin oman kodin toivossa 8 vektorivälitteisen taudin varalta. 

Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja ihomato (Dirofilaria repens). Mycoplasma haemocanis oli Knopalla positiivinen.

2.11.2020
Knopa päätyi tarhalle maaliskuussa juuri ennen rajojen sulkeutumista. Tarhaoloissa varttuneelle nuorelle tytölle etsitään koirakaverellista kotia rauhallisesta ympäristöstä.

Purtu emokoira Juta ja sen kaksi pentua tuotiin Snezhannan luokse maaliskuussa. Snezhanna hoiti Jutan haavat ja kun koiran kunto koheni se sterilisoitiin. Pennuille koitettiin etsiä koteja Viipurista ja velipojalle sellainen löytyikin. Knopa sen sijaan jäi tarhalle kasvamaan. Snezhanna kuvailee Knopaa tarhaoloissa reippaaksi ja sosiaaliseksi koiraksi. Knopa on tällä hetkellä Snezhannan arvion mukaan n. 40 cm korkea. Knopa on sterilisoitu tarhalla Snezhannan toimesta. Emoa Jutaa Snezhanna luonnehtii hyvin aktiiviseksi, leikkisäksi, sosiaaliseksi ja reippaaksi koiraksi.

Alla kaksi viimeistä kuvaa Knopan emosta, Jutasta.

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Koska emme itse pääse nyt tapaamaan pentuja tarhoilla, suhtaudumme jokaiseen pentuun tai nuoreen koiraan siten, että se tulee olemaan kotioloissa vähintään aluksi arka. Siksi luovutamme suoraan tarhoilta tulevat pennut ja nuoret koirat ainoastaan koteihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.