Uhku
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 2017
26.1.2020
Uhku sai kodin Pohjois-Savosta.
3.6.2019
Ihmisrakas ja energinen Uhku odottaa omaa kotia Hollolassa.
Ihana pusukone Uhku etsii sitä omaa maailman parasta kotia ja ihmistä, jolla olisi kärsivällisyyttä ja taitoa pojan koulutukseen sekä paljon aikaa harrastaa yhdessä. Uhku tykkää kaikista, niin ihmisistä kuin muista koiristakin mutta ihan pienten lasten perheeseen kaveri on ehkä hieman liian menevä. Kotihoitoperheessä on 8-vuotias tyttö, jonka kanssa Uhku tulee hienosti toimeen. Parasta olisi Uhkun mielestä kiva nuori koirakaveri, joka jaksaisi leikkiä ja touhuta yhdessä. Uhku on kotihoidossa perheessä jossa on kaksi narttukoiraa, mutta nämä 6- ja 8-vuotiaat eivät hyväksy energistä poikaa laumaansa.
Uhku on ihmisrakas eikä viihdy yksin tarhassa vaikkakin viettää siellä työpäivän ajan tällä hetkellä. Haukkumista tämä poika ei juurikaan harrasta eikä rähjää ohikulkijoille lenkillä. Hihnakäytös on vielä harjoitteluasteella, mutta namien avulla koulutus on helppoa kun rakastaa ruokaa niin paljon! Sisäsiisteys alkaa olla hallinnassa ja muitakin taitoja on harjoiteltu. Sisällä oleminen ei selvästikään ole Uhkulle tuttua, koska kaikki siellä oleva on uutta ja ihmeellistä, mutta yöt rauhoittuu hienosti nukkumaan omalle paikalle ja aamulla saa kotihoitaja herätä iloisiin märkiin pusuihin!
2.5.2019
Komealle Uhkulle järjestyi sijaiskoti Hollolasta. Uhku odottaa hakemuksia ja omaa perhettä!
21.4.2019
Kaikki Uhkulta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia.
Uhkulta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja babesioosi. Viipurin Koirat testautti myös Uhkun rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0.5 IU/ml, joka suojaa koiraa tartunnalta.
13.3.2019
Aktiiviselle liikkujalle olisi nyt säänkestävä kelpo kaveri tarjolla! Ihmisystävällinen, reipas ja leikkisä nuori Uhku päätyi tarhalle ja etsii nyt omaa ihmistä tositarkoituksella.
Uhku päätyi Irinan tarhalle yhdessä toisen nuoren huskynsukuisen koiran kanssa. Tarhalle ne toi mies, joka kertoi niiden löytyneen pihalta selvästi sinne tahallaan jätettyinä. Irina otti koirat vastaan, mutta mahdottoman ihmisystävällisille ja reippaille koirille yritettiin etsiä omistajaa vielä venäläisen sosiaalisen median kautta - tuloksetta.
Uhku vaikuttaa hyvin sosiaaliselta, reippaalta ja kivalta koiralta. Vieraat ihmiset se ottaa ilolla vastaan ja vieläkin suuremmalla ilolla poika lähtee hihnalenkille. Mikään ihme se ei ole, että jaloittelu tuntuu mieluisalta, sillä Uhkulla on tarhalla asuinpaikkana hyvin pieni oma yksiö. Muutama viikko sellaisessa ilman minkäänlaista liikuntaa on nuorelle ja energiselle Uhkulle turhauttavaa ja raskasta. Ulkona poika painaakin menemään hihna tiukkana ja nuuskuttaa lumihankea suurella nautinnolla. Lumisella pellolla Uhku aloittaa kaverinsa kanssa iloisen paini- ja juoksuleikin, joka voisi kestää vaikka kuinka pitkään. Aikaa ei kuitenkaan ole rajattomasti, mutta pahimmat energiat poika saa onneksi purkaa edes väliaikaisesti.
Arviolta noin parivuotias Uhku etsii itselleen aktiivista omistajaa, jolle lenkkeily ja ulkona liikkuminen kuuluvat tiiviisti arkeen. Uhku voisi innostua myös retkeilystä, vaeltamisesta tai vaikka vetoharrastuksesta. Ainoaksi koiraksi Uhku ei halua vaan löytää oman lauman, johon kuuluu ihmisten lisäksi koira tai useampi. Uhkun toiveissa on lisäksi jokin muu asumismuoto kuin kerrostalo - ja sekin mieluiten omalla pihalla, missä on tilaa ja lupa touhuta! Uhkun menneisyydestä ei ole tietoa, joten tulevan omistajan on varauduttava siihen, että monet kotikoirantaidot vaativat vielä treeniä. Ystävällinen Uhku toivoo, että tarhalla asuminen olisi vain lyhyt välivaihe sen elämässä ja kunnollinen, oma koti Suomesta löytyisi pian.
Viipurin koirat - Uhku 5.3.2019
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.