Luke
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: suuri (n. 65 cm)
Syntymäaika: 9/2017
6.1.2020
Luke sai kodin hoitopaikastaan.
18.8.2019
Luken ensimmäinen kuukausi sijaiskodissa on sujunut mukavasti. Upea Luke odottaa yhteydenottoja Vantaalla.
Luken hoitopaikka sijaitsee pientaloalueella ja vastaava ympäristö sopisi Lukelle todenäköisesti parhaiten myös jatkossa.
Luke on fiksu poika, joka oppii mielellään uutta. Toistaiseksi se osaa istua, mennä maahan, kohdistaa kuonolla käteen ja ymmärtää naksuttimen merkityksen. Hihnakävelyt sujuvat Lukelta nykyään tottuneesti ja sen kanssa onkin mukava liikkua, sillä se ei juurikaan vedä tai reagoi vastaantulijoihin. Mikään kainalossa viihtyvä sylikoira Luke ei ole, vaikka se nauttiikin hellyydestä ja tulee välillä hakemaan rapsutuksia ja puskee päätänsä syliin. Kotioloissa Luke on pääosin rauhallinen ja vetäytyy mielellään omalle paikalleen lepäilemään. Väsymyksen väistyessä ja kunnon kasvaessa on myös energiaa ja omaa tahtoa alkanut hiljalleen löytyä. Halutessaan jotain Luke saattaa haukkua, mutta muuten se ei ole haukkuherkkä poika. Luke on sisäsiisti.
Tutun koirakaverin kanssa painiminen ja pihalla juokseminen on Lukesta mukavaa puuhaa, ja kävelyllekin on aina mukava lähteä. Hoitopaikan koira on narttu mutta Luke on suhtautunut ystävällisesti kaikkiin tapaamiinsa koiriin sukupuolesta riippumatta. Sijaiskodin vanha kissa on saanut olla pääosin rauhassa mutta nuorempi ja vauhdikkaampi kissa todennäköisesti houkuttaisi Luken hippaleikkeihin.
Lukea jännittää jonkin verran lapset ja miehet, eikä se pidä esimerkiksi ryntäilystä tai huutamisesta. Lukelle etsitäänkin mieluiten kotia aikuisesta perheestä. Oma hoitotäti on ollut Lukelle kaikkein tärkein ihminen, jonka luona on hyvä välillä käydä tankkaamassa turvallisuutta. Ylipäänsä naiset ovat toistaiseksi Luken mieleen enemmän kuin miehet, mutta tämä todennäköisesti muuttuu hiljalleen, kunhan hyviä kokemuksia kertyy ja luottamus kasvaa.
Luken luusto (lonkat, polvet, kyynärät) on kuvattu terveeksi ja kotiehdokkailla on mahdollisuus tutustua röntgenkuviin. Luke punnittiin eläinlääkärikäynnin yhteydessä ja sen paino oli hiukan alle 25 kiloa, mikä on tämänkokoiselle koiralle liian vähän. Kunhan massaa ja lihasta kertyy, tulee Lukesta todella näyttävä koira.
Ihodirofilarioosi on ollut Lukella oireeton mutta lääkitys jatkuu varalta vielä muutaman kuukauden (pipetillinen Advocatea niskanahkaan kerran kuussa). Lukelle on kertynyt jonkin verran hammaskiveä, joten hammashoito olisi pojalle ajankohtainen uudessa kodissa.
Viipurin Koirat - Luke 19.8.2019
11.7.2019
Luke matkusti sijaiskotiin pääkaupunkiseudulle. Lukesta ei toistaiseksi oteta kyselyitä vastaan.
4.6.2019
Lukelta testatut anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja babesioosi olivat negatiivisia.
Lukella todettiin Dirofilaria repens -tartunta, jota vastaan se aloitti Advocate-lääkityksen.
Viipurin Koirat testasi Lukelta myös rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml.
5.4.2019
Ihana Luke. 1,5-vuotias Luke on silmiä hivelevän komea ja luonnekin tällä pojalla on silkkaa kultaa.
Yli vuosi on vierähtänyt siitä, kun pieni musta natiainen ilmaantui tarhalle. Suloisesta, reippaasta ja ihmisrakkaasta pennusta on varttunut aivan mahdottoman komea, iso ja hieno poika. Kurjissa tarhaoloissa varttumisesta huolimatta Luken ihana luonne on säilynyt tallella. Pusuja satelee ja lautalattia tömisee, kun Luke juoksee vieraita vastaan. Viime kesänä Lukea vaivasi sikaripunkki, mutta siitä ei näy enää jälkeäkään ja tuuhea musta karva voi paksusti.
Luke pääsi huhtikuisena päivänä ehkäpä elämänsä ensimmäistä kertaa kokeilemaan hihnassa kävelyä tarhan ulkopuolelle. Kovasti poikaa jännitti ja alkuun Luke seisoskelikin vain patsaan lailla jähmettyneenä paikoillaan, pää alhaalla ja kulmien alta varovaisesti kurkkien. Uteliaisuus alkoi kuitenkin kasvaa hetki hetkeltä suuremmaksi, nenä nuuhkutti innoissaan lumipenkkaa ja jalat haparoiden Luke lähti hölköttelemään eteenpäin. Vaikka Lukea jännitti, haki se paljon tukea ihmisistä ympärillään eikä vain maannut maadoitettuna maassa. Vapaana tapaamiinsa vieraisiin koiriin tarhan ulkopuolella Luke suhtautui hyvin nätisti ja nöyrästi.
Lukella on opeteltavanaan vielä paljon uusia asioita tavallisen kotikoiran elämästä. Koska se on varttunut pikkupennusta aikuiseksi tarhalla, on tarhan ulkopuolisessa maailmassa paljon jännittäviä ja ehkä pelottaviakin asioita ja tilanteita - ainakin alkuun. Luken reippaalla, uteliaalla ja ihmisrakkaalla luonteella voisi kuitenkin päästä hyvään alkuun sopeutumisessa uuteen kotiin ja elämään. Luke on tarhalla sopuisa koira, joka ei harrasta rähinöintiä eikä turhaa haukkumistakaan. Se on asunut useassa eri aitauksessa erilaisten koirakavereiden kanssa, ja tullut kaikkien kanssa toimeen. Nykyisessä aitauksessa Lukella taitaa kuitenkin olla vain aikuisia tyttökavereita. Koirakaveri tulevassa kodissa voisi olla Luken mieleen ja helpottaa sopeutumista.
Mahtava Luke olisi omaa ihmistä vailla. Missä olet?
Viipurin koirat - Luke 2.4.2019
29.8.2018
Luke on varttunut upeaksi parrakkaaksi nuorukaiseksi, jolla on tällä hetkellä sikaripunkin vuoksi pieniä kauneusvirheitä.
Luke toivoo kotia, jossa sen ravitsemukseen ja muuhun hyvinvointiin kiinnitetään huomiota, jotta sikaripunkki saa häädön.
Viipurin koirat - Luke 16.8.2018
1.1.2018
Luke on iloinen, reipas ja ihmisrakas pentu, joka saapui Irinan tarhalle yhdessä siskonsa kanssa. Luke odottaa innoissaan milloin kutsu omaan kotiin käy!
Pentuaitauksesta ei vauhtia puutu, kun toistakymmentä iloista ja häntäänsä heiluttavaa natiaista kirmaa jalkoihin. Luke tulee ensimmäisten joukossa moikkaamaan tarhavieraita, mutta antaa tilaa myös muille pennuille eikä vaadi kaikkea huomiota itselleen. Vieraan rapsutukset ovat ihania Lukesta eikä se tiedä miten päin olisi. Sylissä poikaa vielä jännittää, sillä tuskin sitä on ainakaan liikaa sylitelty tähänastisessa elämässään. Asia kuitenkin korjaantunee sillä, että pojalle löytyisi Suomesta jostain rakastava ja huolehtiva syli.
Tarhalla Luke on reipas poika, mutta on selvää, että muutto tutusta ympäristöstä vieraaseen ympäristöön on jännittävä tilanne. Ottaa oman aikansa, kun Luke tutustuu uusiin kulmiinsa. Vastaan tulee takuulla kaikkea jännittävää ja pelottavaa, ja tulevalta omistajalta on löydyttävä halua panostaa Luken sopeuttamiseen. Luke ei tiedä kotikoiran tavoista mitään, sillä voihan olla ettei sillä koskaan edes ole ollut kunnollista kotia. Niin tai näin, ihmisrakas Luke on niin valmis omaan kotiin kuin olla ja voi, kunpa sellainen ilmoittautuisi jostain ja pian!
Luke on sisaruksista se, jolle on jaettu vain muutama hassu partahaiven, sillä sisko Lulu keräsi partakarvat Lukenkin puolesta.
Viipurin koirat - Luke 13.3.2018
Viipurin koirat - Luke 30.12.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus