Dalia
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2018
27.11.2018
Dalia sai pysyvän kodin kotihoitajansa luota.
6.9.2018
Reipas Dalia pääsi hoitopaikkaan, jossa se tottuu kerrostaloasumiseen vilkkaalla, keskustamaisella alueella. Dalia odottaa hakemuksia Helsingissä.
4.8.2018
Dalia osallistui Viipurin Koirien rabiesvasta-ainetasokartoitukseen ja sen vasta-ainearvot ylittivät tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa sitä tartunnalta.
Dalialle tehtiin myös pikatesti sydänmadon (Dirofilaria immitis) sekä punkkivälitteisten tautien varalta (ehrlichia, anaplasma ja borrelia). Tulos oli kaikkien osalta negatiivinen.
7.7.2018
Dalia rakastaa ihmisiä! Dalia päätyi pikkupentuna Irinan hoiviin, kasvoi vähän isommaksi tytöksi tämän kotipihalla ja on nyt siirtynyt tarhalle odottamaan oman kodin löytymistä.
Aurinkoinen Dalia on yhtä hymyä ihmisten saapuessa sen aitaukseen. Dalia ei turhia epäröi vaan yhtä luottavaisesti se tulee hakemaan huomiota niin kuin aina ihmisiä tavatessaan. Pikku-Dalia tavattiin ensimmäisen kerran keväällä Irinan kotipihalla, jonne koditon tyttö oli päätynyt yksinään. Siellä Dalian harrastuksiin kuului muiden pentujen kanssa leikkiminen ja vipeltäminen, lelujen riepottelu ja ympäristön tutkiminen. Irinan pihalla asuessaan Dalia on saanut tottua kissoihin ja muihin koiriin ympärillään - niin aikuisiin kuin pentuihinkin.
Vaikka asuinympäristö on vaihtunut melko rauhallisesta kotipihasta ajoittain kaaottiseenkin tarhaympäristöön, on Dalia ottanut muutoksen hyvin ja mennä touhottaa pieni kippurahäntä iloisesti väpättäen. Dalia on reipas ja tulee samantien moikkaamaan vieraita viihtyen hyvin rapsuteltavana, mutta välillä saatetaan ottaa erä pehmolelun vetoleikkiä kavereiden kanssa ja palata sitten taas nauttimaan silityksistä. Miltään riiviöltä Dalia ei ainakaan vielä vaikuta, mutta toki sekin vaihde tältä tytöltä voi löytyä, keneltäpä pennulta ei. Kaiken kaikkiaan Dalia on hyvin valloittava, ihmisrakas ja sosiaalinen pentu, jolla on hyvät eväät uuden elämän aloittamiseen omassa kodissa.
Viipurin koirat - Dalia 4.7.2018
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.