Darsi

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: jää pienehköksi keskikokoiseksi (nyt 43 cm, 10 kg)
Syntymäaika: 10/2021
Tautitestattu: 6/2022

7.2.2023
Darsi sai pysyvän kodin hoitopaikastaan.

10.11.2022
Reipas, aktiivinen, valpas, leikkisä, älykäs, vilkas, hauska, äänekäs, vauhdikas, hassu, seurallinen, suloinen riiviö. Sellainen on Darsi eli Pirpana.

Läheisyyttä rakastava neiti makoilee aina tilaisuuden tullen sylissä tai muuten ihan kiinni joko ihmisessä tai toisessa koirassa. Muutenkin Darsi on varsin seurallinen eikä viihdy omissa oloissaan. Darsin lempipuuhaa on koirakavereiden kanssa riehuminen ja tulevassa kodissa olisikin hyvä olla leikkisä koirakaveri tai useampi, joka jaksaa tätä pientä duracellpupua. Darsi on eneginen koira ja nauttisi varmasti monenlaisesta tekemisestä. Sohvaperunaksi neidistä ei ole.

Kiiltävien pintojen heijastuksille haukkuminen on jäänyt kokonaan pois. Myös hoitopaikan emännän omiminen on pikkuhiljaa jäänyt suurimmilta osin pois. Enää satunnaisesti lähinnä väsyneenä ollessaan sohvalla ihmisen sylissä Darsi saattaa koittaa ajaa toisen koiran pois, mutta sekin on yleensä vain pieni älähdys toisen koiran suuntaan. Darsi tykkää kuitenkin nukkua toisten koirien kanssa eikä yleensä paljon lupia kysele, kun tunkee itsensä samaan petiin puoliksi toisen päälle.

Darsi etsii kotia mielellään omakotitalosta, sillä etenkin ulkoa sisälle kantautuvat äänet saavat neidin sisäisen vahtikoiran elkeet heräämään. Ulkona haukkuu vähemmän. Lenkillä kulkee mukavasti ja kylään tulevat vieraat Darsi käy nykyään heti moikkaamassa ja jää mielellään rapsutettavaksi. Melko hyvällä mallilla siis alkaakin neidin kotikoiran taidot olemaan. Enää puuttuu se oma koti, painikaveri ja ihminen jonka syliin käpertyä.

24.7.2022
Pikku Pirpana Darsi on hyvin solahtanut kotikoiran rooliin reilun kuukauden Suomessa olon aikana.

Aikaisemmin hieman pelottavaksi koetut peilit ja heijastavat pinnat on jo todettu turvallisiksi eikä niille enää tarvitse haukkua. Ainoastaan iltaisin ikkunoista heijastuvat liikkeet aiheuttavat vielä toisinaan haukkua. Täytyyhän sitä vahtikoiran ilmoittaa, ettei kuka tahansa pääse ikkunoista sisälle kurkkimaan.

Pienempiä lapsia Darsi edelleen jännittää, mutta hoitopaikassa jo useamman viikon kesälomaa viettämässä ollut 13-vuotias nuorimies on alusta asti ollut Pirpanan mieleen. Sohvalla on aina kiva nakertaa teinin puhelimen kulmaa, kun haluaa huomiota tai muuten vaan kiivetä päälle ja pistää leikiksi. Muutenkin neiti on oikein sylimyyrä ja tykkää tulla lähelle. Tai päälle.

Sisäsiisteydessä on menty eteenpäin. Yöt sujuu jo ilman pissaamisia, kunhan aamulla pääsee heti ylösnousun jälkeen ulos. Päivisin tulee enää silloin tällöin pissavahinkoja sisälle eikä niitäkään joka päivä.

Kotihoidossa Darsi tulee tasapuolisesti toimeen niin urosten kuin narttujen kanssa ja lempileikkikaveriksi onkin muodostunut hoitoperheen oma 3-vuotias narttu. Kissoista Darsi ei pidä. Neidin mielestä ne pitää ajaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja haukkua vielä vähän perään, että ymmärtävät pysyä pois.

Autossa Darsi on muutaman reissun ollut, mutta kärsii jonkin verran pahoinvoinnista. Darsi on kompakti, toimelias jokapaikanhöylä, joka on takuuvarmasti siellä missä emäntäkin ja ojentaa aina auttavan käpälän, etenkin jos kyse on puutarhahommista.

Viipurin koirat - Darsi kotihoidossa 7/2022

21.6.2022
Darsi eli kotoisammin Pirpana on suuri persoona pienessä paketissa. Ulkonäön ei saa antaa hämätä, sillä sisua on kuin pienessä kylässä tässä söpössä pikku pirpanassa.

Darsi on suloinen pikku touhottaja, joka on aina siellä missä hoitomammakin. Darsi on nyt hieman yli viikon asustellut kotihoidossa omakotitalossa maalla, kuuden muun koiran kanssa. Alkuun Darsi hieman jännitti muita koiria, sillä ovathan ne kaikki lähes kolme kertaa neidin kokoisia. Viikon jälkeen asiaa ei enää juurikaan huomaa, vaan kyytiä saa kaikki, kun tämä neiti riehaantuu. Darsi tulee siis toimeen niin urosten kuin narttujenkin kanssa.

Sisäsiisteyttä vielä harjoitellaan, mutta alusta saakka vain pissat on tehty sisälle ja nekin osataan tehdä paperin päälle. Suurin osa tarpeista tehdään kuitenkin jo ulos. Darsi on muutenkin alusta lähtien ollut sisällä kuin vanha tekijä, etenkin sohva on ollut mieluisa paikka heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Yksinoloa (koiraseurassa) on harjoiteltu pikkuhiljaa ja pisimmillään Darsi on ollut yksinään jo neljä tuntia. Yksinolot ovat sujuneet hyvin, mitään tuhoja ei ole tehty, mutta toisinaan saattaa haukkua, esim ääniä tms.

Darsi kiintyy hyvin vahvasti omaan ihmiseen. Koska oma ihminen on Darsille äärimmäisen tärkeä, on se näkynyt resurssin puolustamisena, eli neiti on yrittänyt ajaa muita koiria pois hoitomammman vierestä, etenkin sohvalla oltaessa. Pikkuhiljaa jo viikon aikana on näkynyt muutosta käytöksessä eikä reaktioita näy enää niin usein eikä voimakkaana mitä alkuun. Rauhallisella ohjauksella ja harjoittelulla tämä käytös varmasti häviää ajan kuluessa. Tämän asian harjoitteluun uuden kodin täytyy kuitenkin varautua. Darsi nukkuu muiden koirien kanssa sohvalla vierekkäin ilman mitään ongelmia eli käytös näkyy vain silloin kun haluaa emännän huomion kokonaan itselleen. Yöt neiti nukkuu sängyn jalkopäässä.

Darsi on hyvin haukkuherkkä koira, joten kerrostaloon neiti ei sovi, rivitalokin harkinnan varaisesti. Darsi muistuttaa kokonsa, näkönsä ja luonteensa puolesta hyvin pitkälti kotoista suomenpystykorvaa. Asiat ilmoitetaan haukkumalla ja neiti onkin aina kovaan ääneen ilmoittamassa jos jotain epäilyttävää tapahtuu. Etenkin sisällä Darsi reagoi herkästi ja pahimpana ärsykkeenä tällä hetkellä toimivat kaikki heijastavat pinnat, kuten peilit, ikkunat, TV jne. TV on ok silloin, kun sieltä tulee ohjelmaa. Myös ikkunoiden ollessa auki ulkoa kuuluvat äänet saavat aikaan haukkukonsertin. Peilille haukkuminen on hieman jo helpottanut harjoittelun myötä, mutta etenkin iltaisin ikkunoiden heijastukset aiheuttavat reaktion. Haukkuminen loppuu vasta kun ikkunoiden edessä on verho josta ei näe ollenkaan läpi.

Darsi on jonkin verran tavannut vieraita ihmisiä kuluneen viikon aikana. Alkuun neiti hieman vierastaa eikä suinpäin mene tekemään tuttavuutta. Käy haistelemassa vieraat ja hetken jälkeen alkaa pikkuhiljaa lämmetä vieraille (tätä nopeuttaa jos vierailla nameja..). Darsin mielestä lapset ovat pelottavia ja niille pitää haukkua aina kun ne liikkuu. Darsi on tavannut myös teini-ikäisiä ja ne olivat neidin mielestä ihan ok. Ei siis pienten lasten perheeseen, teinit on ok.

Omalle ihmiselle Darsi on oikea sylimyyrä ja pusuttelija. Sohvalla ei montaa sekuntia saa yksin istua, kun neiti jo pyörii sylissä kuin hyrrä ja jakelee pusuja. Darsi on todella ketterä koira ja tästä kertoo jo sekin, että ensimmäisten päivien aikana se esitteli hyppytaitojaan pomppaamalla todella kevyen näköisesti keittiön pöydälle. Nyt on jo hyvin ymmärtänyt, että keittiönpöytä ei ole pienen koiran paikka. Darsi tuntuu olevan myös fiksu ja nopea oppimaan, joten nämä taidot yhdistettynä ketteryyteen ja nopeuteen tytöstä voisi tulla vaikka millainen temppukoira tai agilitytähti.

Lenkkeily sujuu koirakaverin kanssa, mutta on vielä melko poukkoilevaa ja vaatii siis hieman harjoitusta. Jotkin asiat vielä vähän jännittää, paljon on suuressa maailmassa pienellä pennulla ihmeteltävää. Mikään todella arka pentu Darsi ei ole, mutta ei myöskään ihan kaupungin keskustaan sopiva.

Darsi on suloinen, ihana, persoonallinen, joskus hieman rasittava, mutta aivan ihana pieni tirriäinen. Tämän neidin kanssa ei tule tylsää. Tällä hetkellä Darsi painaa noin 10 kiloa  ja on hieman hoikassa kunnossa. Korkeutta neiti tuskin enää kasvaa, mutta painoa saa tulla pikkuisen lisää.

11.6.2022
Darsi pääsi Suomeen! Darsi odottaa hoitopaikassa oman kodin löytymistä.

Darsi tutkittiin kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Siltä testattiin PCR-tutkimuksilla anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi sekä hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis), jotka olivat kaikki negatiivisia.

24.5.2022
Darsi sterilisoitiin Viipurin Koirien tuella.

28.4.2022
Voi mikä surusilmä. Uudet asiat jännittävät Darsia, mutta tuttuja ihmisiä Darsi rakastaa. Kaikki sen sisarukset löysivät kodit, mutta Darsi jäi tarhalle.

Darsi saapui Snezhannan tarhalle Malyshevosta (suom. Kolkkala) tammikuussa. Villille emokoiralle syntyneet hukassa olevat pennut korjattiin talteen ulkoa. Löytöhetkellä Darsilla oli ikää noin kolmisen kuukautta.

Snezhanna kertoo Darsin olevan varautunut vieraita kohtaan, mutta kun ihminen tulee sille tutuksi, Darsi näyttää toisen puolen itsestään. Silloin Darsi uskaltaa olla läheisyydennälkäinen ja rapsutuksissa kieriskelevä pusutyttö. Snezhannaa Darsi rakastaa koko pienellä sydämellään. Darsi etsii siis kotia, missä ymmärretään että luottamuksen saaminen vie aikaa. Oma perhe tulee olemaan tälle tytölle kaikki kaikessa.

Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.