Manja

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2014
Tautitestattu: 6/2022

9.1.2023
Manja sai kodin Keravalta toisen koiran kaverina.

7.11.2022
Manja palaa etsimään kotia itsestään riippumattomista syistä.

16.9.2022
Manja sai kodin Pirkanmaan seudulta.

29.6.2022
Miten kukaan ei ole vielä huomannut tätä kaunista ja älykästä tyttöä? Manja on osoittanut olevansa ihmiseen nopeasti kiintyvä ja muiden eläinten kanssa loistavasti toimeen tuleva tyttö. 

Tuttu ihminen on muodostunut Manjalle nopeasti turvalliseksi ystäväksi. Manja nauttiikin suunnattomasti sekä ihmisen läheisyydestä että  rapsutteluista ja silittelyistä. Kotihoitajan kutsuessa Manjaa nimeltä ei kestä kuin hetki, niin hymyilevä tyttö rientää luokse häntä iloisesti heiluen. Saattaapa kotihoitaja saada myös hellän lipaisun kädelleen, Myös kaikki toimenpiteet, kuten kynsien leikkuu ja turkin harjaus, onnistuvat ongelmitta. Kotihoitopaikan neljää narttukoiraa Manja tervehtii ystävällisesti ja kissat kohtaa rauhallisen välinpitämättömästi.

Manja on kotihoidossa ollut hiljainen eikä hänen ole kuultu haukkuvan yhtään kertaa. Nokkeluutensa Manja on näyttänyt mm. löytäessään tien aidatulta pihalta vapauteen: onneksi karkureissu päättyi nopeasti ja hyvin. Ruokaa sisältävien astioiden kannet eivät myöskään pysäytä tätä tyttöä  ja kissojen kuivamuonat onkin jo muutamaan kertaan herkuteltu kotihoitajan poissaollessa. Ruoka tälle tytölle totisesti maistuukin ja tulevaisuudessa Manjaa on autettava karistamaan ylimääräiset kilot. Vaikka ruoka on Manjalle selvästi tärkeää, mitään ruoan vahtimista muilta koirilta tai ihmiseltä ei ole  ilmennyt. 

Hihnalenkit onnistuvat hienosti rauhallisessa ympäristössä. Ohi ajavat autot vielä hieman arveluttavat ja usein Manja väistääkin hieman sivummalle tiellä auton ohi ajaessa. Rauhallinen ympäristö olisi Manjalle varmasti paras vaihtoehto tulevaksi kodiksi, jotta Manja saa rauhassa totutella liikenteeseen ja muihin lenkeillä vastaantuleviin asioihin.

Manjan elämä ei ole ollut helppoa, mutta hän on keksinyt keinot selviytymiseen. Nyt Manjalla on kuitenkin mahdollisuus elämään, jossa ei tarvitse ainoastaan selviytyä. On aika hengähtää ja nauttia elämästä rakastettuna perheenjäsenenä. Manjan täydellinen luonne on tullut jo kotihoidossa esiin ja oikea ympäristö saisi hänet takuuvarmasti kukoistamaan. Mutta missä on se ihminen, joka näkisi Manjan ainutlaatuisuuden? 

Viipurin koirat - Manja kotihoidossa 6/2022

11.6.2022
Kuuden vuoden odotus päättyi ja Manja jätti vihdoin tarhan taakseen. Manja tutustuu kotikoiran elämään hoitopaikassaan ja odottaa sopivia hakemuksia.

Manja tutkittiin kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Siltä testattiin PCR-tutkimuksilla anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi sekä hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis), jotka olivat kaikki negatiivisia.

Viipurin Koirat tutkitutti myös Manjan rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa tartunnalta.

6.5.2022
Ujo tyttö Manja on asunut tarhalla jo vuosia. Voi kunpa olisi sen vuoro löytää oma koti ja jättää karu tarhaelämä taakseen!

Manjan tie koiratarhalle kävi jo kesällä 2016. Silloin se saapui tarhalle yhdessä Tomu-koiran kanssa, jonka arveltiin olevan Manjan pentu. Molemmat olivat tullessaan hyvin ujoja. Manjan toinen silmä oli jo silloin vahingoittunut ja se poistettiinkin myöhemmin kokonaan.

Alunperin kutsuimme Manjaa Unnaksi, mutta koska venäläiset ovat antaneet tytölle nimen Manja, saa tyttö toki pitää tämän nimen. Manja pääsi muutama vuosi sitten karkaamaan tarhalta ja se asui pitkään vapaana tarhan lähiympäristössä. Jokin aika sitten se kuitenkin vaikutti kipeältä ja Snezhanna vei sen asumaan tarhan klinikkarakennukseen. Kun Manja pääsi nauttimaan lämpimässä asumisesta ja pehmeällä pedillä nukkumisesta, ei se halunnut palata asumaan ulos. Se käy kiltisti tarpeillaan ulkona, mutta sen jälkeen se haluaa palata sisätiloihin.

Manja on oppinut luottamaan tarhan työntekijöihin ja vapaaehtoisiin, mutta vieraita ihmisiä se jännittää. Se antaa tuttujen ihmisten käsitellä itseään ja silityksetkin sille jo kelpaavat. Erityisen paljon se riemastuu tavatessaan tarhan johtajan Snezhannan. Kaikki herkut ovat kovasti sen mieleen, joten niiden avulla sitä on helpompaa totuttaa uusiin asioihin. Hihnakävelyäkin Manja on päässyt jo onnistuneesti harjoittelemaan.

Manja tulee sujuvasti toimeen toisten koirien kanssa. Ruokaansa se voi hieman vahtia toisilta koirilta, mutta silloinkaan se ei ole aggressiivinen, vaan kertoo vain mielipiteensä ääntelemällä. Klinikan tiloissa se onkin joutunut tottumaan siihen, että koirakaverit samoissa tiloissa vaihtuvat usein. Pentujen riehumista Manja ei kovinkaan hyvin jaksa, mutta muihin koiriin se on suhtautunut rauhallisesti.

Koska Manja on asunut pitkään tarhalla, on selvää, että kotiin muuttaminen tulee olemaan sille valtavan iso muutos. Se tulee varmasti ujostelemaan ja jännittämään, mutta ajan kanssa se oppii kyllä luottamaan uusiin ihmisystäviinsä. Manja etsii kotia, jossa sen arkuutta ja taustaa ymmärretään, ja sen annetaan rohkaistua ja edistyä omaan tahtiinsa. Manja todellakin ansaitsisi päästä omaan, pehmeään petiin ja kotiin elämänsä loppuvuosiksi - olisiko sinulla ihanan Manjan mentävä aukko elämässäsi?

Viipurin Koirat ry tukee Manjan adoptiota taloudellisesti ja se luovutetaan uuteen kotiin alennetulla 400 euron kulukorvauksella.

Luovutamme Manjan ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:

-rauhallinen, maaseutumainen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)
-koirakaveri

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus