Meeri

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55-60 cm)
Syntymäaika: 4/2017
Tautitestattu: 2/2023

17.2.2023
Meeri sai kodin Sipoosta.

10.12.2022
Meeri on 5-vuotias kaunotar, jonka elämässä ei suuria ilonaiheita ole vielä ollut. Se päätyi tarhalle jo pentuna ja siitä lähtien sen päivät ovat kaikki olleet samanlaisia. Kurjuutta, yksinäisyyttä ja tarkkailua pienestä aitauksesta käsin.

Meeri löydettiin pentuna syksyllä 2017 ulkoa. Mitään vihiä sen menneisyydestä ei koskaan saatu, vaikka Meeri vaikutti ihmisiin tottuneelta koiralta. Ehkä, jälleen kerran, joku kesämökkiläinen oli syksyn saapuessa hylännyt kesäkoiransa. Meerin pelastanut nainen otti Elenaan yhteyttä. Hänellä itsellään ei ollut resursseja pitää koiraa, mutta hän kuitenkin auttoi ja huolehti Meeristä siihen saakka, kunnes sen rokotukset olivat voimassa. Kun suoja oli riittävä, Meeri siirtyi tarhalle joka oli vielä tuolloin alkutekijoissä.

Elenan tarha on vuosien aikana kasvanut ja tällä hetkellä tarhaa asuttaa hiukan yli 200 koiraa. Olimme ehtineet vasta aloitella adoptiotoimintaa Elenan tarhalta, kun koronapandemia sulki rajat yli kahdeksi vuodeksi. Elokuusta 2022 saakka olemme vierailleet ahkerasti yhteistyötarhoillamme, joita on tällä hetkellä neljä. Suurin osa reissuistamme on suuntautunut viime aikoina Elenan tarhalle, missä avuntarvitsijoita on valtavasti. Ihania koiria, joista monet entisiä kotikoiria. Kaikki yhtä kodittomia.

Pääsimme tutustumaan Meeriin tarkemmin joulukuun alussa. Meeri on kovin kaunis, mutta ei ole tätä ennen tullut sen kummemmin huomatuksi. Koiria on vain niin paljon. Mutta nyt Meeri huomataan ja se pääsee vihdoin kauan kaivatulle hengähdystauolle. Pois aitauksesta, pois tarhalta. Katsellessaan aitauksen ulkopuolella hangessa kohti tarpovia vieraita on tytön päällimmäisenä tunteena ilo. Meeri heiluttaa häntäänsä, hypähtelee innoissaan ja haukahtaa muutaman kerran. Kun aitaukseen astuu sisälle, on ensireaktio jännitys ja se peruuttaa koppiin. Muutaman sekunnin kuluttua Meeri kuitenkin uskaltautuu ihmisten ilmoille. Varusteet se antaa kiltisti pukea ylleen, joskin pientä jännitystä ja jähmeyttä on ilmassa.

Emme tiedä koska Meeri on viimeksi poistunut tarhan sisäpuolelta. Siitä voi olla vuosia. Meeri on hämmentynyt ja jännittynyt, mutta se saa tukea tutusta koirakaverista joka sekin pääsee mukaamme kävelylle. Tarhan keskipihan halki kulkeminen on sille epämieluisaa. Valtava haukkukuoro ja iholle tulevat lukuisat koirat saavat Meerin olon tukalaksi ja se joutuu nostelemaan ylähuultaan muutaman kerran. Ei ihme, sillä Elena kertoo että aikanaan Meeri sai elää vapaana tarhan suurella keskipihalla. Meeri joutui kuitenkin muiden koirien kiusaamaksi ja se jouduttiin laittamaan aitaukseen.

Ilme on hiukan epäileväinen, Meeri-rukka ei ole ihan varma mitä tämä kaikki tarkoittaa. Jaloittelu ja haistelu kuitenkin rentouttavat sitä ja se tuntuu innostuvan erityisesti lumesta. Tarhan ulkopuolella elävään koirapariskuntaan Meeri ei kiinnitä sen kummempaa huomiota.

Mukanamme on tällä kertaa miespuolinen reissulainen, jota Meeri jännittää selvästi enemmän kuin meitä kahta muuta naispuolista henkilöä.

Meeri vaikuttaa kiltiltä, joskin hieman masentuneelta tytöltä. Vaan ketäpä ei vuosien elo pienessä häkinomaisessa aitauksessa masentaisi. Voi vain kuvitella millaisia kesät paksuturkkiselle tytölle ahtaassa aitauksessa ovat. Talvisin on sentään pientä lämmikettä omasta takaa, mutta ei märkyys ja pakkanen silti juhlaa ole.

Meeri kaipaa kotiin, missä olisi ennestään koirakokemusta. Se hyötyisi reippaasta koirakaverista, joka saisi mielellään olla uros. Sopuisan ja kiltin nartun kaveriksi Meeriä voidaan myös harkita. Sen kanssa samassa aitauksessa asuu uros ja narttu, joiden kanssa se vaikuttaa tulevan hyvin toimeen. Meerillä on vielä yhtä sun toista opeteltavaa kotikoiran elämästä, mutta kenties tärkein asia mitä se tulee kodiltaan tarvitsemaan on aika ja ymmärrys. Jos kodissa on miespuolinen henkilö, tulee varautua siihen että luottamuksen saavuttamiseen menee aikaa. Viikkoja, kuukausia - ehkä jopa pidempään. 

Meeri etsii kotia rauhalliselta alueelta. Se on varttunut tarhalla keskellä peltoja ja hiljaisuutta, joten kaupunkikoiraksi siitä ei ole. 

Elena kertoo, että kun Meeri asui vielä vapaana tarhan keskipihalla, se ilahtui aina yhteistyöeläinlääkärin käynneistä ja leikki innoissaan tämän kanssa. Ehkä se sama ilo ja leikkimielisyys vielä jonain päivänä palaavat epävarman Meerin silmiin, kun sille löytyy turvallinen ihminen ja sopiva ympäristö, missä se saa puhjeta kukkaan.

Viipurin koirat - Meeri 6.12.2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.