Stella

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Syntymäaika: 7/2022
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Tautitestattu: 12/2022

6.1.2022
Stella sai kodin Kokemäeltä.

30.12.2022
Stella kiittää kaikkia hakemuksen jättäneitä. Enempää hakemuksia ei oteta enää vastaan.

26.12.2022
Stella on reipas ja äärettömän elämäniloinen tyttö. Stellaa ei juuri jännitä mikään, vaan elämää eletään täysillä vailla huolia.

Stella rakastaa lelujen kanssa puuhaamista ja niissä riittää pitkäksi ajaksi leikkimistä. Stella pitää myös noutoleikeistä ja on helposti motivoitavissa herkkujen avulla, joista on ollut apua peruskoulutusharjoituksissa. Stella osaa kulkea nätisti lenkillä ja sisäsiisteys on yksittäisiä satunnaisia vahinkoja laskematta täysin hallussa.

Stellan hoitopaikassa on kaksi vanhempaa koiraa, joita Stella käy hienosti pyytämässä leikkimään kohellusleikkejä. Leikkien päätyttyä Stella osaa myös rauhoittua lepäämään. Kuitenkin Stella nauttii enemmän ihmisten seurasta, hakeutuu syliin ja jakelee suukkoja. Siispä koirakaveri ei ole omassa kodissa ehtona, vaan Stella pärjää varmasti myös ainoana koirana. Stella rakastaa kaikkia ihmisiä ja pussaa varmasti naaman märäksi, niin ihania ovat ihmiset pienen Stellan mielestä.

Ulkona Stella yhtyy toisten koirien haukuntaan, mutta ei sitä juuri itse aloita, vaikka leikeissä onkin juttelevaa sorttia. Hoitotoimenpiteet, kuten kynsienleikkuu ja harjaus, sujuvat hyvin ja autossa Stella matkustaa kuin vanha tekijä.

Stella jää kokonsa puolesta varmasti kompaktiksi keskikokoiseksi koiraksi. Tällä hetkellä tytön mitat ovat noin 50 cm ja 18 kg.

17.12.2022
Stella-kaunotar sai kutsun hoitopaikkaan ja se muutti Hämeenkyröön odottamaan omaa kotia.

14.12.2022
Iloinen Stella on pakannut kassinsa ja muuttaa pian kotihoitopaikkaan. Se valmistautui Suomeen lähtöön käymällä tautitesteissä, jotka olivat kaikkien tutkittujen vektorivälitteisten tautien osalta negatiiviset.

17.11.2022
Stella sterilisoitiin Viipurin Koirien tuella.

1.11.2022
Stella on iloinen touhottaja, joka ilahtuu ihmisystävistä kovasti. Stella vaikuttaa ihanan reippaalta ja uteliaalta pennulta, joka vain odottaa uuden elämän syrjään kiinni pääsyä.

Stella ja sen sisko Stina syntyivät huonosti eläimiä pitävään kotiin kesällä. Kodissa oli ihmisillä paljon ongelmia, eikä tyttöjen emoa pentuineen muistettu juuri ruokkia saati muutenkaan hoitaa. Kaikeksi onneksi naapurissa asui vastuuntuntoisia ihmsiä, jotka ilmoittivat Elenalle huonosti pidetyistä koirista ja auttoivat pennut Elenan hoiviin.

Molemmat tytöt olivat todella laihoja saapuessaan tarhalle. Elena aloitti pentujen kunnollisen ruokinnan ja molemmat alkoivat saada lihaa luidensa päälle. Nyt tytöillä on ikää jo sen verran, että omien kotien etsiminen Suomesta alkaa olla ajankohtaista.

Aktiivimme ovat tavanneet Stellan useamman kerran. Vastassa on aina ollut iloinen touhottaja, joka on innostunut ihmisystävistä kovasti. Stella vaikuttaa ihanan reippaalta ja uteliaalta pennulta, joka vain odottaa uuden elämän syrjään kiinni pääsyä.

Stella elää tarhalla koiralaumassa, jossa se on tottunut tulemaan sujuvasti juttuun monenlaisten koirien kanssa. Ihmiskontaktit jäävät tarhoilla valitettavan rajatuiksi, mutta onneksi Stella ei siitä huolimatta ole alkanut arkailla ihmisiä. Mitä nopeammin Stella pääsee omaan kotiin, sitä paremmin reipastuminen tietysti myös uudessa ympäristössä tulee onnistumaan.

Stella etsii kotia, jossa arvostetaan aktiivista, touhukasta pentua. Stella kasvaa aikuisena keskikokoiseksi, joten se tulee tarvitsemaan kohtuullisen paljon liikuntaa ja muuta mielekästä puuhailua. Ja se tulee muistaa, että Stellan tähän astinen elämä on ollut hyvin rajattua: Stella ei tiedä mitään kaupungin vilskeestä eikä kotikoiran tavoista. Uuden omistajan tulee siis olla valmis opettamaan Stellalle niin hihnassa kävelyn salat, rauhallisesti yksinjääminen, sisäsiisteyden aakkoset kuin muutkin tarvittavat taidot. Ihana tyttö Stella lupaa olla ahkera oppilas!

Viipurin koirat - Stella 23.10.2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.