Oula
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (nyt hieman alle 60 cm, 20 kg)
Syntymäaika: 7/2022
Tautitestattu: 1/2023
Sijainti: Tampere, Suomi
24.8.2023
Syksyä kohti mennään, ja Oula on oppinut kotikoiran tavoille muuta laumaa seuraamalla todella hienosti.
Ruoka-aikoihin malttia on alkanut löytyä entistäkin enemmän, ja Oula istuutuu hienosti odottamaan että kupit ehditään tarjoilla. Ruoka hotkitaan suhteellisen nopeaan edelleen, ja täten Oulan lempijuttuja onkin ollut erilaiset aktivointilelut, joista saa ruoat askarreltua pois. Ruokailun aikana Oula osaa myös antaa hienosti tilaa lauman muille koirille ja kissoille, jotta kaikki saavat syödä ruokansa rauhassa. Puuhastelun jälkeen sohvalla loikoileekin tyytyväinen ja väsynyt poika.
Oula tunnistaa nimensä todella hyvin, ja takapihalta kutsuttaessa tulee juokseekin hienosti luokse, samoin sisätiloissa. Pentuajan silppuamiset ovat myös vähentyneet roimasti, kun tarjolla on ollut päivittäin luita, leluja, sekä sallittua pureskeltavaa, ja kun on saanut sopivissa määrin sekä ulkoilua, että aivotyöskentelyä ja uusien taitojen opettelua.
Ulkona Oulaa saattaa vielä toisinaan jännittää, mutta aikaa antamalla Oulankin uteliaisuus herää, ja se haluaa päästä tutkimaan ulkomaailman ihmeellisiä hajuja. Lenkkejä ollaankin siitä syystä tehty rauhallisella alueella ja rauhalliseen aikaan. Namien etsintä ulkona on ollut myös pojan lempipuuhaa!
Oula todella on hieno poika, vaan missä lienee Oulan oma koti?
31.7.2023
Leikkisä ja lempeä Oula on viettänyt kesää muun lauman kanssa tyytyväisenä. Ulkona kiinnostaa hajut ja asioiden tutkailu.
Ihmiset sekä muut koirat näköetäisyydellä vain vilkaistaan pikaisesti, ja jatketaan sitten omia juttuja ja puuhailua, tai jos vähän jännittää, otetaan turvaa ihmisestä.
Muuta laumaa seuratessaan Oula on oppinut pyynnöstä istumaan, tulemaan luokse, sekä ulkona katsekontaktikin sujuu varsin mallikkaasti jos ympäristössä ei ole liikaa hälinää, ja mukana on paljon herkkuja!
Yksinolot sujuvat muun lauman seurassa hyvin, ja videonauhoitteilla onkin usein lattialla tai sohvalla hirsiä vetävä Oula, kun kotiväki on yksinoloja webbokameralla kuvannut.
Sisäsiisteysvahinkoja saattaa tulla vielä joskus, mutta pääosin tarpeet tehdään ulos niin hihnassa, kuin takapihallakin, jossa Oula tykkää temmeltää sekä makoilla terassilla jos sää suosii.
Lelujen suhteen Oula ei ole lainkaan nirso, ja onkin varsin leikkisä poika. Leikit sujuvat sekä yksin, toisten koirien sekä ihmisen kanssa.
Varsin valloittava kainaloinen, joka tassulla tökäten vaatii lisää rapsutuksia ihmiseltä.
12.6.2023
Suloinen Oula on kehittynyt kotihoitopaikassaan valtavasti.
Oula on alkujännityksen jälkeen sosiaalinen ja reipas poika, joka rakastaa rapsutuksia, ja osaa niitä vaatiakin tökkäämällä ihmistä tassulla tai kuonolla. Ihmisen vieressä nukkuminen on myös ollut Oulan lempipuuhaa.
Hihnakävelyharjoitukset sujuvat myöskin mallikkaasti, kun antaa tilaa ja aikaa jännittävien tilanteiden sattuessa. Herkkupalan saadakseen Oula hakee myös itse katsekontaktia hienosti. Kotihoitopaikassa Oula on kävellyt hihnassa sekä oman lauman kanssa, että yksin, ja sekin on sujunut hienosti. Lauman kanssa kävely on tuonut sille ajan saatossa turvaa ja itsevarmuutta, mutta yksin kävellessään se hakee kontaktia enemmän ihmiseen, ja molempia tapoja onkin harjoiteltu kotihoitopaikassa juurikin siksi, että hihnakäytöksestä tulisi sujuvaa tulevaisuudessakin. Oula on hihnassa ympäristöään tarkkaileva, eikä se juurikaan vedä.
Yksinään muun lauman kanssa Oula osaa olla hyvin sekä kotona, että mökillä. Sisäsiisteydessä on vielä harjoiteltavaa, mutta muutoin yksinolot sujuvat hiljaisesti ja lähinnä nukkuen.
Oula on ollut kotihoitoperheen kanssa myös mökillä, jossa on mukana lauman ulkopuolisia koiria. Vieraisiin koiriin Oula on suhtautunut todella reippaasti ja leikkiin kutsuen. Mökillä on ollut mukana myös lapsia, joita Oula aluksi jännittää, mutta kun saa itse omaehtoisesti lähestyä ja tutustua, ovat rauhalliset lapsetkin olleet ihan mieluinen juttu - etenkin kun saa herkkuja!
Autolla on kotihoitopaikassa menty Oulan kanssa vain kerran. Matka vähän jännitti, mutta jos autoilua pääsee harjoittelemaan useammin, oppii Oula varmasti siihenkin.
Alkuun ujon ja varovaisen kuoren alta löytyy mitä ihanin ja rakastavin perheenjäsen! Oulan sisarukset ovat jo kauan aikaa sitten matkanneet omiin koteihin, koska onkaan Oulan vuoro?
Viipurin koirat - Oula kotihoidossa 7/2023
23.4.2023
Oula reipastuu päivä päivältä. Alkuun kovin ujo poika on alkanut jo hakeutua rapsutettavaksi ja nauttii huomiosta kovasti.
Kovat äänet jännittävät vähän Oulaa, mutta poika tokenee esimerkiksi ulkoa kuuluvan kolahduksen jälkeen hyvin. Oula ottaa paljon mallia myös kotihoitoperheen muusta eläinlaumasta, ja niiden kanssa yksinolotkin ovat sujuneet mallikkaasti. Oulan hoitopaikassa on useita toisia koiria ja myös kotihoitoperheen kissat ovat Oulalle varsin ok.
Namit ja ruoka on Oulan lemppariasia ja niiden parissa se puuhaileekin mielellään. Lelut ja leikkiminen on myös rakasta puuhaa, niin laumassa kuin yksinäänkin.
Hihnassa kävely on vielä kovin jännittävää, mutta kun Oulan kanssa malttaa edetä pienin askelin, tulee paras lopputulos. Oulan sisäsiisteys on vielä harjoitteluvaiheessa, mutta jos kotiväki on koko päivän ollut kotosalla, päätyvät tarpeetkin hienosti ulos.
Oula on leikkisä ja iloinen poika, jahka saa aikaa totutella uusiin asioihin omalla painollaan. Oula etsii kotia rauhalliselta alueelta. Kodissa tulisi olla oma piha sekä kiva koirakaveri odottamassa.
Voit seurata Oulan kuulumisia myös täältä.
7.3.2023
Suloinen Oula on ollut Suomessa nyt hiukan yli kuukauden verran. Oula majailee kotihoitopaikassaan rivitalossa viiden muun koiran sekä kissojen kanssa.
Sisällä Oula ujostelee vielä vähän muita koiria, mutta villeimpinä hetkinä yrittää päästä vähän mukaan leikkiin, ja ulkona käy jo itsekin vähän pyytämässä muita riekkumaan. Kissat ovat Oulalle ok, eikä se nuuskuttelua enempää juurikaan noteeraa niiden läsnäoloa.
Oula on leikkisä kaveri, ja käyttää paljon myös hampaitaan leluihin ja luihin. Tarjoamalla paljon pureksittavaa ja revittävää, on Oula varsin tyytyväinen kaveri.
Pissat ja kakat tulee hienosti ulos, ja osaa sinne jo vähän pyytääkin. Vahinkoja sattuu silti toisinaan, mutta lähinnä pissa-alusille.
Oula on nähnyt kotihoitopaikassa kaksi vierasta, ja heitä tyytyi katselemaan pedistään, jonka jälkeen alkoi nukkua. Ihmiset ovat vähän jännittäviä, mutta ajan saatossa Oulasta tulee vielä mitä mainioin perheenjäsen. Ehkä vähän rauhallisemmalle alueelle kivojen koirakavereiden kanssa.
Oula on rauhallinen kaveri, joka seurailee paljon sivusta, mutta on kuitenkin samalla myös utelias.
Yksinolot ovat sujuneet myös muun lauman kanssa mallikkaasti.
Oula etsii koti kotia rauhallisesta ympäristöstä. Varovainen Oula luovutetaan vain koirakaverelliseen kotiin.
27.1.2023
Oula jätti tarhan ja matkusti Suomeen! Oula harjoittelee uusia taitoja hoitopaikassaan Tampereella.
23.1.2023
Pieni Oula valmistautui Suomeen lähtöön käymällä tautitesteissä, jotka olivat kaikkien tutkittujen vektorivälitteisten tautien osalta negatiiviset. Oula kävi myös kastroitavana.
15.12.2022
Luonto on varustanut viiden kuukauden ikäisen Oulan söpönassulla, jolla kelpaa sulattaa kotiehdokkaiden sydämet. Hyvä olisikin, että tämä himpun verran tuumivainen poika pääsisi pian pois tarhalta toteamaan, että kyllä kotikoiran elämä sentään on poikaa!
Tässäpä vasta oivallinen veljestrio: Ostin, Oskar ja Oula! Kolmikko on kotoisin Kamenkasta (suom. Kaukjärvi), jossa ne syntyivät kodittomalle koiralle. Veljesten elämän alkuaskelista ei tiedetä muuta kuin että kylän lapset kiikuttivat pentuja ympäri kylää ja jättivät ne milloin mihinkin. Aikuiset halusivat laittaa touhulle stopin ja niinpä pennut laitettiin laatikkoon ja kuskattiin tarhalle. Veljekset saapuivat Snezhannan hoiviin syyskuun loppupuolella noin kahden kuukauden ikäisinä.
Tapasimme nämä touhukkaat natiaiset pikaisesti tarhalla joulukuun alussa. Ne asuvat samassa aitauksessa vanhempien pentujen kanssa, mutta viettävät yöt eri tilassa lukitun oven takana pienempien pentujen kanssa. Suloinen kolmikko vaikutti tulevan hyvin juttuun muiden, niin isompien kuin pienempienkin pentujen kanssa. Leikit olivat niillä päällimmäisenä mielessä, kuten tämän ikäisillä pennuilla kuuluukin.
Vaalea Oula hyöri pieni häntä heiluen muun pentujoukon mukana, mutta ihmisten lähestyessä se otti muutamia empiviä taka-askeleita. Voikohan noihin suuriin vieraisiin varmasti luottaa? Meille jäi kuitenkin olo, että jos aikaa olisi ollut edes kymmenen minuuttia enemmän, olisi Oula päässyt yli epäröinnistään ja uskaltautunut tekemään lähempää tuttavuutta. Kunpa Oula pääsisi pian tarhalta omaan kotiin toteamaan ihmiset mukaviksi ja vaarattomiksi.
Oula on vantteran puoleinen pentu, joka ei aio miksikään hentoiseksi kukkakepiksi jäädä aikuiseksi kasvettuaan. Se etsii kotia, jossa on kärsivälliset ja kannustavat perheenjäsenet opastamassa untuvikkoa ihmisten tavoille: minne sopii tehdä tarpeensa ja mihin esineisiin upottaa hampaansa. Varmasti olisi Oulalle iloinen asia, jos kodissa olisi vielä mukava koirakaverikin, jonka tassunjäljissä pienen tutkimusmatkailijan olisi hyvä tutustua kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Uuteen ympäristöön muuttaminen voi aluksi olla Oulalle järkytys, sillä kovin paljoa se ei ole elämässään ehtinyt kokea, mutta ajan kanssa uteliaisuus varmasti voittaa ja Oulasta tulee uusille ihmisilleen mahtava perheenjäsen.
Veljekset olisivat valmiita tammikuun koirakuljetukseen Suomen puolelle, jos vain luppakorviin kantautuisi viesti omasta kodista.
Viipurin koirat - Oula 4.12.2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.