Grace
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2021
Tautitestattu: 12/2023
10.12.2023
Valloittava Grace löysi oman kodin Oulun seudulta!
29.8.2023
Ihana, ihmisrakas Grace on pienehkö huskytyttö, jolla on selvästi joskus ollut oma ihminen. Grace on avoin ja valloittava persoona, ja toivottavasti sille löytyisi pian koti.
Grace päätyi Snezhannan tarhalle heinäkuun alussa Lazarevkan (suom. Liimatta) alueelta. Siellä se oli juoksennellut jonkin aikaa vapaana eikä kukaan tuntunut somaa huskyneitoa kaipaavan. Grace tuotiin tarhalle ja siitä oli paikallisessa somessa ilmoituksia, mutta kukaan ei ole tähän mennessä sitä kaivannut.
Grace on mahdottoman innoissaan ihmisten näkemisestä. Sen jäänsiniset silmät vilkkuvat aitauksen kaltereiden raosta ja tyttö hyppää samantien vasten ihmisten kättä. Korvat menevät littanaksi niskaan, koira heiluu ja häntä vispaa. Grace jakaa aitauksen vanhemman ja isomman huskytyyppisen uroksen, Shamanin kanssa.
Ulkoilu tarhan ulkopuolella sujuu mukavasti. Grace on tottunut kulkemaan hihnassa ja se on menossa innolla eteenpäin tutkimaan ympäristön hajuja. Gracen leikkisä puoli tulee pian esiin, kun ohi kävelee nuori labbisuros, jonka kanssa on kiva pitää pieni leikkituokio. Grace viis veisaa onko taluttaja tuttu vai tuntematon, tämä tyttö kun rakastaa ihan kaikkia ihmisiä. Mukanamme ollut mies saa paljon suukkoja ja suloinen Grace on niin onnellinen, kun sen kanssa vietetään edes hetki aitauksessa. Elämä tarhalla kun on melko yksinäistä, kovasti kaivattua ihmisseuraa on vähän tarjolla.
Koska Grace on löydetty ulkoa, sen tarkka syntymäaika ei ole tiedossa. Se vaikuttaa nuorelta ja arvelemme vuosia olevan vähän, kenties kaksi. Se on yllättävän pienikokoinen ja näyttää kuvissa isommalta mitä todellisuudessa onkaan.
Vaikka meillä ei olekaan mitään tietoa millaista elämää Grace on ennen tarhalle saapumistaan elänyt, sen avoin, luottavainen ja loputtoman ihmisrakas luonne kertovat että se on varttunut ja elänyt ihmisten kanssa. Sikäläiset koirat joutuvat omistajiensa hylkäämiksi osittain samoista syistä kuin kotimaassammekin. Venäjällä koiran voi tosin pistää vain ovesta ulos kadulle, helppoa kuin mikä. Ehkä omistajalla ei riittänyt enää jaksaminen aktiivisen, nuoren koiran kanssa. Syitä voimme vain arvailla. Huskyt ovat suosittuja koiria Venäjällä(kin) niiden kauniin ulkonäön vuoksi, mutta ihmiset eivät harkitse omia resurssejaan ennen koiran ottamista eivätkä sitten jaksakaan tarjota söpön pentuvaiheen ohittaneelle koiralle riittävästi liikuntaa ja muita aktiviteetteja. Tarhanpitäjä Snezhanna toivoo huskien löytävän koteja Suomesta, sillä hän tietää että koira jolkottelee pian taas uudestaan kadulla jos se annetaan paikalliseen kotiin.
Emme tiedä onko Grace saanut milloinkaan elää sisällä kotioloissa vai onko sen kotina toiminut piha-aitaus tai ketju. Mahdollisia kotikoiran taitoja, kuten sisäsiisteyttä ja yksinolemista, on oltava valmis harjoittelemaan. Grace on niin reipas, että sitä voi ajatella myös ainoaksi koiraksi. Leikkisä tyttö ilahtuisi taatusti myös siitä, jos kotona sitä odottaisi kiva leikkikaveri.
Grace on valmiina omaan kotiin! Toivottavasti näin ihanalle tytölle sellainen löytyisi.
Viipurin koirat - Grace 28.7.2023
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.