Nava

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2022
Tautitestattu: 1/2023

16.2.2023
Nava sai kodin Lahden seudulta.

27.1.2023
Ihana Nava pääsi Suomeen! Nava on nyt askeleen lähempänä omaa kotia.

5.10.2022
Ilahduttavan ihana Nava omaa kotia vailla!

Tilanne tarhoilla on jo jonkin aikaa ollut todella huolestuttava – tilaa ei uusille tulokkaille ole eikä ulos hylätyille pennuille meinaa löytyä turvaa. Sen joutui huomaamaan myös suloinen Nava seitsemän sisaruksensa kanssa. Nämä löytöhetkellä noin 4–6 viikkoiset pikkuiset löydettiin kesäkuussa metsikköön kaivetusta kuopasta Viipurin Lazarevkan kaupunginosasta (suom. Liimatta). Niille yritettiin kuumeisesti etsiä turvapaikkaa, mutta siinä onnistumatta. Snezhannallakaan ei ollut mahdollisuutta ottaa niitä heti hoiviinsa, joten niinpä niistä yritettiinkin parhaan mukaan pitää huolta siellä, mihin ne oli niiden emon kanssa jätetty oman onnensa nojaan. Ne rokotettiin, madotettiin, niille vietiin ruokaa ja yritettiin näin pelata aikaa. Yhtenä elokuisena päivänä kaksi ei enää tullutkaan syömään. Yksi löytyi menehtyneenä tienposkesta ja toista ei enää koskaan löytynyt.

Murtuneena pentuja hoitanut paikallinen eläintensuojelija sopi Snezhannan kanssa, että pennut siirtyvät rokotussuojan saavutettuaan tarhalle turvaan. Kahta pentua onnisti ja kodit löytyivät. Nava, Neo, Nori ja Nadja sen sijaan siirtyivät tarhalle ja siellä ne nyt hännät heiluen odottavat yhteydenottoja.

Nava on mitä suloisin pentu! Häntä iloisesti vispaten se tulee hakemaan namit kädestä ja malttaa jäädä välillä myös silitettäväksi. Syyskuun lopulla tapasimme Navan, puimme sille valjaat päälle ja lähdimme tutkailemaan tarhan ympäristöä. Melko reippaalta vaikuttava Nava pärjäsi hihnassa hienosti, mutta sisaruksista oli sille selvästi kovasti tukea. Ihmetellen se tutkaili ympäristöä ja seurasi tekemisiämme. Ohutturkkisena viilenevät yöt alkavat kuitenkin olemaan sille raskaita ja kohta ei sisarusten läheisyyskään riitä enää pitämään sitä lämpimänä. Kunpa sen onni pian kääntyisi.

Navan elämä on ollut vähintäänkin rajallista. Parkkipaikalta täpötäydelle koiratarhalle eikä tietoakaan muusta. Voi kuinka toivomme, että Navaa varten olisi kuitenkin olemassa joku. Joku, joka pitäisi siitä huolta, nauraisi sen pentumaisille tempauksille ja olisi valmis hyväksymään sen sellaisena kun se on. Sen sosiaalistumiskausi on ollut puutteellinen eikä se ole tottunut juuri mihinkään. Monet asiat voivatkin olla sen mielestä jännittäviä ja uuden omistajan tulee varustautua kärsivällisyydellä, lempeydellä ja ennen kaikkea ajalla. Myös motivaatiota ja jaksamista tulee löytyä Navan kouluttamiseksi, sillä uusien taitojen oppiminen voi viedä tovin. Nava on kuitenkin varustautunut ilahduttavalla luonteella ja on varmasti innokas oppimaan yhtä jos toista. 

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Luovutamme Navan ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.

Viipurin koirat - Nava 24.9.2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.