Fiia
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen (n. 15 kg)
Syntymäaika: 5/2021
Tautitestattu: 3/2023
19.4.2023
Fiia sai kodin Salon seudulta.
7.4.2023
Iloinen ja vauhdikas Fiia etsii aktiivista kotia! Reippaana tyttönä Fiia pärjää myös kaupunkiympäristössä.
Fiia on iloinen ja ystävällinen nuori koira, joka on jo viikon ajan tutustunut kotikoiran elämään Suomessa. Se sujuukin hienosti, sillä Fiia osaa jo monia taitoja. Fiia on sisäsiisti ja kävelee hihnassa mallikelpoisesti. Fiia on myös jäänyt kiltisti kotiin hoitajan toistaiseksi lyhyiden poissaolojen ajaksi.
Fiian kotihoitopaikassa on kissoja ja kaksi uroskoiraa. Perheen koiriin tottuneiden kissojen kanssa Fiia pärjää hyvin. Kotihoitoperheen koirien kanssa Fiia leikkisi kai loputtomiin, mutta uskoo, kun uroskoirista vanhempi ilmoittaa, että nyt riittää. Fiia on aktiivinen ja energinen nuori koira, joka ei vielä ihan tunne rajojansa, joten leikit koirien kanssa voivat olla melkoisen rajujakin. Kovin pieni tai ujo koira ei siten ole Fiialle paras kaveri, mutta riittävän jämäköiden koirien kanssa Fiia pärjää mainiosti. Vieraista lenkillä vastaan tulevista koirista Fiia on kiinnostunut, mutta ohitukset sujuvat helposti ja ilman sen kummempaa reagointia. Fiia voi vähän ihmetellä ulkomaailman ääniä, mutta ei kuitenkaan väistä tai pelästy vastaantulevia ihmisiä, koiria, kissoja tai mitään muitakaan ulkomaailman ihmeitä.
Fiialle ihmiset ovat tärkeitä ja Fiia haluaa osallistua kaikkiin talon hommiin. Fiia nauttii huomiosta ja on hyvin seurallinen koira, joten yksineläjäksi siitä ei ole. Fiia voisi pärjätä myös ainoana koirana, mutta silloin sen pitäisi saada ihmisiltään riittävästi huomiota ja mielekästä tekemistä. Sohvaperunaksi tai hiljaisen huomaamattomaksi koiraksi Fiiasta ei ole.
Fiian hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin kynsien leikkuusta jopa hampaiden pesuun.
Fiian hoitopaikka on rauhallisella pientaloalueella, mutta hoitajan mielestä Fiia voisi soveltua myös kaupunkimaisempaan ympäristöön ja kerrostaloon. Fiia on energinen ja hyppii innostuessaan, joten se ei sovellu aivan pienten lasten perheeseen.
25.3.2023
Fiia pääsi hoitopaikkaan opettelemaan kotikoiran elämää kahden koiran ja kissan kaverina. Fiia odottaa hakemuksia pääkaupunkiseudulla.
Fiia valmistautui Suomen-matkaan käymällä tautitesteissä. Mycoplasma haemocanis oli Fiialla PCR-testeissä positiivinen, muut 7 tautia (anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis) negatiivisia.
Fiia valikoitui testattavaksi yhdistyksen toteuttamissa pistokokeissa, joissa selvitetään koirien rabiesvasta-ainetasoja. Tulos valmistuu myöhemmin.
10.11.2022
Kenen luokse pieni ilopilleri Fiia pääsisi jakamaan positiivista energiaansa? Tarhalla tytön ilonlahjat menevät aivan hukkaan!
Fiia on sivuillamme myöskin kotia etsivän Ainan pentu. Koiraperhe asui erään nuoren tytön luona tämän väliaikaisessa soluasunnossa. Kun tyttö sai paremman asunnon, ei hän voinut tai halunnut ottaa koiria mukaansa, ja niinpä Ainan ja pentujen tie vei tarhalle. Vapaaehtoiset eläinsuojelijat etsivät pennuille koteja, mutta Fiiaa ei onnistanut kodinetsinnässä ja niinpä sen kohtalona on ollut kasvaa aikuiseksi Elenan tarhalla.
Marraskuun alussa pääsimme tekemään paremmin tuttavuutta Fiian kanssa, kun otimme sen aitauskaverinsa kanssa ulkoilemaan kanssamme. Vaikka Fiia on viettänyt pikkupentuaikaa lukuun ottamatta koko elämänsä tarhalla, on se iloksemme reipas ja ihmisrakas tyttö, ei todellakaan mikään menetetty tapaus. Fiia painaltaa hihnassa menemään rohkeasti, kun maailman tutkimiseen pienen kopin seinien ulkopuolella kerrankin tarjoutuu tilaisuus! Sosiaalinen Fiia tulee hyvin toimeen aitauskavereidensa kanssa ja on kävelylläkin kiinnostunut vieraista koirista, joihin se suhtautuu ystävällisesti.
Fiia on emonsa tapaan hyvin ohutkarvainen ja palelee tarhalla näillä säillä. Tyttö olikin innoissaan, kun koppiin kasattiin lämmittävää pehmustia. Onhan siinäkin toki intoilemisen aihetta, että tarhan ankeassa ja yksitoikkoisessa arjessa jotain ylipäätään tapahtuu ja kivoja ihmisvieraita käy kylässä.
Koirakaveri olisi Fiian tulevassa kodissa iso plussa, onhan se elänyt koko elämänsä koiraseurassa. Muutto omaan kotiin on iso muutos ja panee Fiian pään varmasti pyörälle joksikin aikaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Kunhan tulevassa kodissa on varauduttu siihen, että Fiia kaipaa lempeää opastusta kotikoiran taitoihin – mahdollisesti aivan aakkosista alkaen – eikä luovuteta heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa, saa Fiiasta varmasti hienon ja uskollisen perheenjäsenen, joka levittää hyvää mieltä ympärilleen.
Viipurin koirat - Fiia 14.8. & 4.11.2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.