Auri
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50-55 cm)
Syntymäaika: 9/2020
Tautitestattu: 11/2022
22.1.2023
Auri sai kodin Järvenpäästä.
1.1.2023
Auri on 2-vuotias tyttö, joka saapui hoitopaikkaan joulukuun puolessa välissä. Auri odottaa omaa kotia hoitopaikassaan Lohjalla.
Auri on hyvin kiltti ja oppivainen tyttö. Hän oppi nopeasti kulkemaan kerrostalon portaat ylös ja alas. Hihnassa Auri kulkee todella kauniisti ja on hienosti oppinut täysin sisäsiistiksi. Auri on kiinnostunut ympäristöstä, ja lenkillä kulkiessa onkin kiva pysähtyä nuuskuttelemaan mielenkiintoisia hajuja. Vastaantulevia ihmisiä ja polkupyöriä ym. Auri ei mitenkään kovasti pelkää, vaan saattaa pysähtyä katselemaan ja uteliaana haistelee jälkeenpäin, että kukahan siinä kulki. Ohiajava liikenne ei Auria hötkäytä. Bussit, rekat, aura-autot ja muut vekottimet saavat huristella menemään ilman, että Auri niihin kiinnittää sen kummemmin huomiota.
Auri osaa istua pyynnöstä, ja tarjoaakin tätä taitoa mielellään usein, esimerkiksi ruokaa odottaessaan tai jos jäädään ulkona vastaantulijoiden kanssa juttelemaan. Saattaahan hyvässä lykyssä taskusta löytyä nami jos toinenkin. Hän uskaltaa hienosti lähestyä ja ottaa kontaktia ihan vieraisiinkin ihmisiin.
Auri on todella perso ruoalle, ja hänelle kannataakin järjestää rauhallinen tila, missä saa syödä yksin, jotta säästytään turhilta resurssimurinoilta. Aurin kupille ei varmasti muilla koirilla ole asiaa. Saattavat kyllä vahtimatta jätetyt aamiaisleivät tai tasoille unohtuneet leipäpussitkin päätyä parempiin suihin.
Auri tulee hyvin toimeen kotihoitoperheen toisten koirien sekö kissojen kanssa, mutta ei ole mitenkään riippuvainen toisten koirien seurasta, joten voisi hyvin mainosti tulla toimeen ainoana koirana.
Kerrostalossa naapurista tai porraskäytävästä kuuluviin ääniin Auri ei reagoi millään lailla. Auri on melko hiljainen tyttö, joten sopii hyvin myös kerrostaloon. Yksinolot sujuvat rauhallisesti. Joissain uusissa tilanteissa Auria saattaa vielä hieman jännittää, mutta nopeasti tokenee ja uteliaisuus vie voiton. Päätä pahkaa ei joka paikkaan kohelleta, vaan ensin on parempi hetki harkita, tuumaa Auri.
Autoilu oli alkuun Aurista jännittävää, varsinkin autoon sisälle meno, mutta nyt Auri on oppinut hienosti hyppäämään itse autoon eikä enää paniikissa ryntää autosta ulos kun ovi avataan. Auri matkustaa rauhassa ja osaa jäädä odottamaan autoon esim. kaupassa käynnin ajaksi.
Auri nauttii silityksistä ja hellittelystä ja jakelee mielellään märkiä pusuja kotihoitoäipälle. Selällään köllötellen löytää Aurin usein nauttimasta pehmeän pedin suloisesta syleilystä. Auri on kotioloissa rauhallinen tyttö. Leluilla saattaa joskus hetken itsekseen leikkiä, mutta ei ole mikään jatkuvasti vauhdissa oleva sähköjänis. Auri osaa hienosti rauhoittua, ja usein makaakin eteisen lattialla pitkin pituuttaan odottaessaan, että kotihoitoäippä saa puettua muun poppoon valmiiksi ulos lähtöön. Aurista saa kyllä itselleen ihan täydellisen uskollisen ystävän, jonka kanssa yhdessä nautiskella niin ulkoilusta kuin sohvalla köllöttelystäkin.
17.12.2022
Sympaattinen Auri pääsi Suomeen kotihoitoon ja odottaa kotiehdokkaita Lohjalla.
20.11.2022
Auri on pakannut kassinsa ja muuttaa kotihoitopaikkaan marraskuun loppupuolella. Se valmistautui Suomeen lähtöön käymällä tautitesteissä.
Aurin tautitesit olivat tutkittujen vektorivälitteisten osalta negatiiviset. Aurilta testattiin myös rabiesvasta-ainetasot, jotka olivat riittävällä tasolla ja osoittivat, että sillä on rokotuksista saatu suoja tautia vastaan.
30.8.2022
Pääsimme vihdoin tapaamaan myös ihanan Aurin. Luulimme sitä araksi mutta ehei, Auri on vain vähän ujo, jos sitäkään.
Aitauksessa Auri ei tule omatomisestii tutustumaan uuteen ihmiseen. Hämmennys on kuitenkin hetkessä ohi, kun menemme sen luokse. Pian olemme ystäviä ja Auri nuuhkuttelee kasvoja, jakaa suukkoja ja nauttii rapsutuksista. Kävelylle se lähtee mielellään. Hihnassakävelyä on selvästi harjoiteltu ja ulkoilu tarhan lähialueella on Aurille tuttu juttu. Kaikkein ihaninta Aurin mielestä on loikoa viileässä heinikossa ihmisen lähellä. Tarhan häly ja ahtaus unohtuu, Aurin häntä huiskii ja kaikki on hetken aikaa niin hyvin.
Auri vaikuttaa todella hienolta tytöltä ja siitä tuleekin yksi suosikkikoiristamme.
Viipurin koirat - Auri 13.8.2022
28.12.2021
Ystävällinen Auri on harjoitellut ulkoilua hihnassa. Katso tuoreimmalta videolta miten ulkoilu sujuu:
Viipurin koirat - Auri 19.12.2021
29.11.2021
Aurille lisättiin uusi video:
Viipurin koirat - Auri 21.11.2021
19.6.2021
Auri on ystävällinen mutta hyvin varovainen tyttö, joka päätyi keväällä Snezhannan tarhalle odottamaan oman kodin tai hoitopaikan löytymistä.
Viipurin keskustan laitamilta, eräältä mökkialueelta, löytyi keväällä kaksi koditonta koiraa. Koirat saivat ruoan murusia sieltä ja muutaman tuolta, mutta kukaan ei sen kummemmin niistä välittänyt. Eräs hyväsydäminen ihminen kertoi koirista Snezhannalle ja pian toinen niistä, Aune, saatiin liikkuvan sterilointiklinikan avulla kiinni. Aune sterilisoitiin ja vietiin Snezhannan tarhalle. Koirista varovaisempi, Auri, jatkoi eloaan vielä tovin ennen kuin liikkuva klinikka sai senkin kiinni. Auri sterilisoitiin ja sen matka jatkui Snezhannan tarhalle toukokuun alussa.
Tarhalle tullessaan Auri oli kovin peloissaan ja varovainen. Snezhannan mukaan se on kuitenkin reipastunut ja ruokakin maistuu jo ihmisen kädestä. Täyttä varmuutta ei ole, mutta Snezhanna epäilee Aurin ja Aunen olevan sisaruksia. Vaikka toinen on pörröinen ja toinen ei, on tytöissä silti samaa näköä ja oloa. Aune vain on reippaampi. Tytöt elävät tällä hetkellä samassa aitauksessa tarhalla ja reipas kaveri tuo ystävälliselle mutta varovaiselle Aurille paljon tukea ja turvaa. Tarhaympäristö sekin on varmasti Aurille jännittävä ja ehkä pelottavakin elinympäristö, joten toivottavasti sympaattista Auria onnistaisi ja sille löytyisi oma koti tai hoitopaikka lähitulevaisuudessa.
Aurilla on tällä hetkellä ikää arviolta 9-10 kuukautta. Varovaisuudestaan johtuen Auri etsii vain koirakaverellista kotia hyvin rauhalliselta alueelta ja mielellään aikuisperheestä. Auri toivoo löytävänsä ihmisen, jonka hoivissa se saisi reipastua ja edetä omaan tahtiinsa, ja joka on valmis tukemaan arkaa tyttöä mahdollisesti pitkässäkin sopeutumisprosessissa.
Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Luovutamme Aurin ainoastaan kotiin, joka täyttää seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.
Viipurin koirat - Auri 9.5. & 6.6.2021
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.