Plussa

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 2/2023
Tautitestattu: 9/2023

26.11.2023
Plussa sai kodin Tampereelta.

28.10.2023
Viikon päivät Suomessa viettänyt Plussa on osoittautunut reippaaksi ja rohkeaksi pikkumieheksi. Töpöhäntäpojan strategiset mitat ovat tällä hetkellä 13 kg ja 48 cm.

Plussa alkoi käyttää hoitopaikassaan olevia koiranluukkuja ensimmäisistä päivistä lähtien ja on jo sisäsiisti. Muutenkin Plussa tutkailee ennakkoluulottomasti paikkoja, kiipeilee ja hyppii erilaisille alustoille. Plussa on tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta ihmisen seura on sille numero ykkönen. Sohvaan istahtava ihminen ei voikaan kovin helposti välttyä lämpimältä kainaloon sujahtavalta kaverilta. 

Plussa on osoittanut olevansa myös ihan pätevä vahti, joka ilmoittaa pontevasti havaitsemistaan häiriötekijöistä. Kerrostalo ei tämän vuoksi ole Plussalle se kaikkein ihanteellisin asuinmuoto.

23.10.2023
Iloinen Plussa pääsi Suomeen ja jatkaa ikioman kodin etsimistä hoitopaikassaan Päijät-Hämeessä.

Plussan yhteyshenkilönä toimii Helena.

7.10.2023
Plussalle on luvassa hoitopaikka Suomesta! Plussa valmistautui matkaan käymällä tautitesteissä.

Kaikki 8 vektorivälitteistä tautia olivat negatiivisia. Plussalta tutkittiin anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.

17.9.2023
Kenenkäs söpöläisen töpöhäntä se täällä aivan hurjana pyörii? Tapasimme Plussan heinäkuun lopulla Margaritan tarhalla, ja saimme heti ylitsevuotavan iloisen vastaanoton.

Plussa löydettiin Kamennogorskista Margaritan tarhan läheltä kuljeskelemasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Ilmeisesti se oli lähtöisin jostain lähiseudun kodista, mutta syystä tai toisesta päätynyt yksin katuja mittailemaan. Rohkea ja iloinen Plussa on selvästi viettänyt ensimmäiset kuukautensa ihmisseurassa, niin luottavainen ja ihmisrakas se on. Edes vieraan partasuisen miehen syliinkaappaus ei saanut tätä pikkumiestä häkeltymään, sen sijaan pusuhanat aukenivat senkin edestä ja parta oli Plussan toimesta pian pesty entistä ehommaksi.

Margarita päästi pennut aitauksestaan juoksentelemaan vapaina ja Plussa paineli lähialueella kuin pikkuinen tuulispää. Kutsusta se kuitenkin juoksi luo ja tarjosi muitta mutkitta karvatonta masuplättyään kaikkien rapsuteltavaksi. Ihana tyyppi!

Plussalla on ikää nyt noin seitsemän kuukautta, ja se jää kooltaan pienehköksi keskikokoiseksi. Persoonallisina piirteinä siltä löytyvät hauska töpöhäntä, valkoinen rintamus ja takajalkojen tyylikkäät nilkkasukat. Reipas Plussa voisi pärjätä ainoana koirana eikä alueenkaan tarvitse olla ihan siitä rauhallisimmasta päästä. Riittää että löytyy ihminen, joka on valmis panostamaan juuri Plussan hyvinvointiin ja onnellisen loppuelämän takaamiseen. Plussa on vakaasti päättänyt muuttaa Suomeen, ja onkin jo aloittanut hihnaharjoittelut tarhalla ollakseen vielä valmiimpi kotikoira muuttopäivän koittaessa. 

Viipurin koirat - Plussa 29.7.2023

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.