Dina
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2018
Tautitestattu: 10/2022
22.1.2023
Dina sai kodin Keravalta.
16.12.2022
Dina on hirmuisen reipas tyttö ja aivan valmis kotikoira. Dina soveltuisikin hienosti ainoaksi koiraksi perheeseen, joka ulkoilun lisäksi nauttisi sohvalla oleskelusta tällaisen mitä mainioimman sohvanvaltaajan kanssa.
Dina on koira, joka ei tee itsestään isoa numeroa. Varmasti menee vielä aikaa siihen, että Dinan todellinen luonne pääsee täysin esille. Kotihoitopaikassa Dina on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut tulla esiin kuorestaan ja näitä ilonpilkahduksia on ollut aivan ihana seurata. Esimerkiksi ensilumen tullessa Dina innostui ulkona leikkimään lumessa aivan kuin lunta ensimmäisen kerran nähnyt pikkupentu! Pian Dina muisti, että hän on jo vakavasti otettava aikuinen koira ja että nyt pitää hieman hillitä itseään. Varmasti nämä ilonpilkahdukset vielä lisääntyvät tulevaisuudessa ja hiljaisesta Dinasta saadaan kuoriutumaan itsevarma ja elämäniloa huokuva tyttönen.
Dina on erittäin oppivainen tyttö. Viimeisimpänä hän on oppinut istumaan niin hienosti, että tarjoaa sitä melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Lisäksi Dina on oppinut vinguttamaan vinkuleluja ja ne ovatkin Dinan suurimpia aarteita kotona. Dina nappaa lelulaatikosta yleensä ensin yhden mieleisen vinkulelun ja vie sen joko sohvalle tai omaan petiin, missä on hyvä vinguttaa lelua rauhassa. Pian hän kuitenkin toteaa, että enempi parempi, ja kohta kaikki vinkuvat lelut ovat löytäneet tiensä petiin, missä neiti vinguttelee lelujaan oikein onnellisena.
Vaikka lelut, ruoka ja kotihoitopaikan ihminen ovat Dinalle tärkeitä, ei Dinalla ole ollut ongelmia jakaa niitä kotihoitopaikan rauhallisen uroskoiran kanssa. Dina on kuitenkin aavistuksen epäileväinen vieraita koiria kohtaan ja vaatii varsin pitkän ajan lämmetäkseen uusille tuttavuuksille. Koirien ohitukset sujuvat ulkona jo hienosti, mutta koirien tapaamista treenataan vielä. Kotihoitopaikan uroksen kanssa Dina ei juurikaan leiki sisällä. Koirapuistossa Dina on ollut omalla porukalla, ja siellä kotihoitopaikan urosta on kiva jahdata ja yrittää komentaa, kun toinen hepuloi.
Autoilu jännittää Dinaa vielä hieman, mutta matkustus sujuu muuten hienosti. Dina on päässyt mm. vierailemaan Mustissa ja Mirrissä sekä parissa muussa ihmisvilinää sisältävässä paikassa, ja nämä ovat sujuneet todella hienosti. Dina ei juurikaan ole jännittänyt uusia paikkoja.
Ulkoilu- ja löhöilyseuran lisäksi Dinasta saisi varmasti myös mainion harrastuskaverin esimerkiksi nenänkäyttöjuttuihin, sillä Dina on erittäin taitava ja innokas käyttämään nenäänsä erityisesti ulkona. Ihmiset ovat yhä Dinalle se ykkösjuttu ja Dina viihtyisi ihmisen kainalossa rapsutettavana vaikka kuinka kauan.
Dina hakee kotia perheestä, missä se olisi ainoana koirana. Asumismuodon puolesta Dina voisi soveltua monenlaiseen kotiin. Kerrostaloasuminen sujuu Dinalta hienosti. Tyttö on täysin sisäsiisti, ei reagoi ääniin ja rappukäytävä ja hissi ovat tulleet tutuiksi. Dina nauttii erityisesti ihmisten huomiosta ja rapsutuksista, pehmeistä nukkumapaikoista, vinkuleluista, ulkona nuuskuttelusta ja herkkuhetkistä. Painoa tytöllä on tällä hetkellä noin 18 kg.
23.10.2022
Dina on sujahtanut kaupunkikoiraksi sujuvasti. Ja ihmiset ja niiden huomio ovat Dinalle aivan ykkösasia!
Neljävuotias Dina on nautiskellut kotikoiran elämästä hoitopaikassaan jo pari viikkoa ja kaikki on sujunut hyvin. Dinalla on joskus ollut koti, eivätkä kotikoiran taidot ole tarha-aikoina siltä unohtuneet. Dina on ollut hoitopaikassaan alusta asti täysin sisäsiisti ja osaa kertoa hienosti, kun pitäisi lähteä ulos. Kaupunkiympäristö ja sen äänet, ympäriinsä lojuvat sähköpotkulaudat, leikkivät lapset pihoilla, ihmiset ja autot eivät ole Dinaa hätkähdyttäneet. Hetken se saattaa miettiä ja ihmetellä, mutta jatkaa sitten häntä pystyssä matkaa. Kerrostalon hissi ja portaat olivat Dinalle ensin pienoinen järkytys, mutta niihinkin se tottui parissa päivässä. Dina onkin oppivainen ja taitava tyttö, joka hetken mietittyään menee itsevarmasti ja päättäväisesti myös uusia ja sille aiemmin tuntemattomia asioita kohti.
Ihmiset ovat Dinalle kuitenkin ykkösasia – Dina on rakastaa ihmisiä ja huomiota ja rapsutukset ovat parasta mitä se tietää. Dina ottaa vieraatkin ihmiset vastaan avoimesti ja luottavaisesti. Dinan koirakaverille tuli hieroja kotiin ja myös Dina pääsi hierottavaksi. Mitä onnea! Dina makasi rennosti kyljellään hierottavana ja nautti käsittelystä, vaikka hieroja olikin sille täysin vieras ihminen.
Dina lenkkeille tottuneesti ja vetämättä. Ulkona vastaan tulevia koiria Dina arasteli alkuun, mutta nyt lenkkeily sujuu, sillä Dina on huomannut, että vieraita koiria ei tarvitse tavata ellei halua. Hoitopaikan koirakaveri on myös ollut tukena alusta asti. Dina on nyt ruvennut leikkimään hoitopaikan kiltin ja rauhallisen uroskoiran kanssa – etenkin vinkulelut ovat herättäneet Dinassa suurta ihastusta, vaikka Dina ei vielä itse osaakaan niitä vinguttaa. Onneksi koirakaveri on tässä taitavampi, joten Dinakin on päässyt nauttimaan ihanista vinkaisuista.
Dinan toiveissa olisi koti, jossa olisi kiva ja rauhallinen uroskoira odottamassa. Dina saattaisi myös pärjätä ainoana koirana, jos kodissa olisi riittävästi rapsuttavia käsitä ja rakastettavia ihmisiä, sillä mikään ei tee Dinaa niin onnelliseksi kuin rapsutukset, huomio ja ihmiset.
8.10.2022
Reipas Dina löysi hoitopaikan Suomesta. Dina odottaa kotiehdokkaita Helsingissä.
24.8.2022
Dina on pieni koira, jonka luonteesta löytyy niin lempeyttä kuin tomeruuttakin.
Dina saapui tarhalle alkuvuodesta yhdessä pentujensa kanssa. Sillä on ollut aiemmin oma koti, mutta jostain syystä Dinasta sekä pennuista haluttiin eroon. Dinan pennut ovat jääneet valitettavan aroiksi, mutta Dina itse on hyvin ihmisrakas. Dina arvioi hetken uusia tuttavuuksia, mutta vallan pian ihmiset läpäisevät sen seulan ja saavat tytön hapsuhännän heilumaan. Iloksemme Margaritan tarhalla on käynyt nuoria tyttöjä vapaaehtoisina sosiaalistamassa koiria. Dinan pentujen kanssa heillä on vielä työtä jäljellä, mutta Dina puolestaan on valmis muuttamaan omaan kotiin heti kun sellainen löytyy.
Dina on sterilisoitu Viipurin Koirien tuella.
Dina tulee muiden koirien kanssa toimeen, mutta toisia narttukoiria se saattaa hieman komentaa. Hihnassa Dina kävelee mallikkaasti ja ulkoilu onkin sille mieluisaa puuhaa. Pieni aitaus tulee nopeasti tutuksi, joten uusiin hajuihin ja kalterittomiin maisemiin pääseminen on sille päivän paras hetki. Dina on aitauskavereitaan pienempi ja vaikka sen voikin laskea keskikoiseksi koiraksi, on se tällä hetkellä kooltaan tarhan pienin aikuinen koira.
Dinalla on oma tukija Venäjällä, joka pitkästä välimatkasta huolimatta huolehtii Dinasta lähettämällä sille ruokaa ja rapsutuksia välitettäväksi tarhanpitäjän toimesta. Dinan tukija varmasti ilahtuisi kuullessaan suosikkikoiransa pääsevän omaan kotiin, puhumatta siitä kuinka paljon Dina itse ilahtuisi tästä. Dinan toiveissa on koti jossa tälle terhakalle tytölle tarjotaan sopivasti aktiviteetteja ja rentoa yhdessä oloa. Jos kodissa sitä vielä odottelisi rauhallinen uroskoira, voisiko pientä Dinaa enää enempää onnistaa?
Viipurin koirat - Dina 14.8.2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.