Runa

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 7/2022
Tautitestattu: 12/2022

3.3.2023
Runa sai kodin Ylöjärveltä.

4.1.2023
Runa on ollut kotihoidossa 2,5 viikkoa ja sen sopeutuminen kotioloihin sujuu hienosti. Runa on todella hellyttävä ja kiltti, iloinen pentu.

Runa on jonkin verran varovainen uusien asioiden suhteen, mutta reipastuu hyvää vauhtia. Runalla on hoitopaikassa kaverina vanhempi uroskoira, jonka kanssa se tulee erinomaisesti toimeen ja tykkää leikkiä villisti omalla pihamaalla (enemmänkin kuin 10-vuotias kaveri jaksaisi). Runa ottaa tukea koirakaverista, mutta vielä enemmän ihmisestä: jännittävissä tilanteissa se tulee ihan jalkoihin kiinni ja pyrkii syliin. Runa viihtyy sylissä ja sitä on helppo käsitellä. Runa on nopeasti alkanut luottaa naispuoliseen kotihoitajaan - sen sijaan miehet ja vieraat ihmiset jännittävät sitä vielä enemmän. Tällöin Runa vetäytyy tarkkailemaan tilannetta vähän kauempaa, mutta tulee jo hetken päästä omassa tahdissa tutustumaan.

Lenkkeilyä harjoitellaan. Valjaisiin Runa "sukeltaa" oma-aloitteisesti ja on mielellään lähdössä ulos. Hihnakävely on vielä vähän edestakas seilaamista, mutta sujuu koko ajan paremmin. Lenkillä Runa hakeutuu katselemaan vastaantulevia ihmisiä, koiria ja autoja mielellään turvallisesta paikasta hoitajan jalkojen takaa. Vastaantulijoiden mentyä ohi se kulkee taas reippaasti eteenpäin. Runasta tulee vaikutelma, että varovaisuus on kokemusten puutetta ja perusluonteeltaan se on kuitenkin reipas pentu, joka varmasti tottuu ajan kanssa kaikkiin uusiin asioihin. 

Sisätiloissa Runa on ollut suhteellisen rauhallinen. Se tykkää rapsutuksista, ihmisten touhujen seurailemisesta ja osaa myös rauhoittua lepäämään omalle paikalleen. Ikäänsä sopivasti se rakastaa järsimistä, ja on luiden ja lelujen lisäksi laittanut parit kengät uuteen uskoon. Myös kuusenkoristeet ja lahjapaperit ovat kiinnostaneet Runaa joulun aikaan suuresti. Muita tuhoja ei ole tehnyt.

Sisäsiisteysharjoittelu sujuu hyvin: välillä sattuu vielä vahinkoja, mutta myös täysin sisäsiistejä päiviä on jo ollut. Kynsien leikkauksessa Runa makoilee rennosti paikoillaan, kun toinen ihminen rapsuttaa ja toinen leikkaa. Yksinolo sujuu koirakaverin kanssa, täysin yksin Runa ei ole ollut. Kissoja tai pikkulapsia ei ole vielä tavannut. Runalla saattaa olla vahtitaipumusta, sillä se on viime päivinä alkanut haukkua, kun joku tulee ovelle. Runa painaa tällä hetkellä 13-14 kg ja korkeus noin 47 cm.

Runa etsii kotia rivi- tai omakotitalosta rauhallisestä ympäristöstä. Toistaiseksi sille etsitään vain koirakaverellista kotia.

17.12.2022
Ihanaa Runaa onnisti, kun hoitopaikan ovi Suomessa aukeni. Runa odottaa kotiehdokkaita Tampereella.

14.12.2022
Runa on pakannut kassinsa ja muuttaa pian kotihoitopaikkaan. Se valmistautui Suomeen lähtöön käymällä tautitesteissä, jotka olivat kaikkien tutkittujen vektorivälitteisten tautien osalta negatiiviset.

20.11.2022
Pieni koiratyttö Runa ei tiedä paremmasta. Elämä alkoi paahteisena kesänä ja nyt märkiä kuratassuja nostellaan aitauksessa, pakastuvissa öissä.

Runa ja sen sisarukset olivat hädin tuskin kuukauden vanhojakaan, kun ne löydettiin ulkoa oman onnensa nojasta. Snezhanna otti pennut vastaan ja alkuun ne asuivat tarhan klinikkarakennuksessa, missä niitä ruokittiin pullosta emonmaidonvastikkeella. Pennut kasvoivat, vahvistuivat ja kahdeksasta pennusta oman kodin onnistui löytämään neljä. Nyt alkutalven koleudessa tarhalla värjöttelevät vielä pojat Rizhik ja Ronni sekä tytöt Runa ja Ruska, jotka toivovat kotien löytyvän Suomesta.

Tapasimme pennut ensimmäisen kerran kesällä, kun ne olivat vielä pieniä palleroita. Tuorein tapaaminen on marraskuulta, jolloin vastassamme oli neljä kasvanutta ja iloista pentua. Runa tuli uteliaana tekemään tuttavuutta, mutta sylissä istuminen jännitti sitä hiukan. Runa ei kuitenkaan panikoinut eikä rimpuillut vaan alas päästyään kääntyi samantien ympäri ja nosti tassut kohti ihmistä. Ei lämmin ihmisen syli tainnut hassumpi juttu ollakaan. Kuvatessamme aitauksen pentuja Runa pyörii koko ajan vierellämme ja pienen hännän saa heilumaan vauhdikkaasti taskusta kuuluva rapina. 

Runa vaikuttaa oikein mukavalta pennulta, jolle elämä ei kuitenkaan ole tarjonnut kaikkein parhaimpia lähtökohtia. Runa on joutunut varttumaan tarhalla eikä se ole nähnyt juurikaan muuta maailmaa. Onneksi tarhalla käy nykyään paljon vapaaehtoisia, joiden joukkoon kuuluu niin lapsia kuin miehiäkin. Lisäksi tarhalla pyörii useampana päivänä viikossa tarhanpitäjä Snezhannan mies ja 5-vuotias poika, joten on Runalle jonkinlaista kokemusta kertynyt erilaisista ihmisistä. Sisällä kotona asuminen tulee kuitenkin olemaan Runalle uutta, kodin ulkopuolisesta maailmasta puhumattakaan. Tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja koirakaverin tukea - sekä motivoitunut omistaja! 

Runa etsii koirakaverellista kotia rauhallisesta ympäristöstä. Pakkaset paukkuvat kohta ja kovaa eikä Runa tahdo jäädä ottamaan selkoa kuinka kurjaksi voi tarhakoiran elämä vielä kääntyä.

Viipurin koirat - Runa 12.11.2022

Viipurin koirat - R-pennut 8/2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.