Alfonso

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 7/2019
Tautitestattu: 12/2019 & 8/2022

9.9.2022
Alfonso muutti omaan kotiin!

Ennen Suomeen tuloa Alfonso testattiin PCR-testillä 8 vektorivälitteisen taudin varalta. Dirofilaria repens oli Alfonsolla positiivinen, muut negatiivisia. Viipurin Koirat testautti myös Alfonson rabiesvasta-ainetason, joka oli riittävä antamaan suojan tartuntaa vastaan.

1.11.2020
Alfonso haluaisi niin kovasti omaan kotiin, mutta koti tulisi löytää rauhallisesta ympäristöstä, ja koirakaverikin olisi oltava jo siellä odottamassa.

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Koska emme itse pääse nyt tapaamaan pentuja tarhoilla, suhtaudumme jokaiseen pentuun tai nuoreen koiraan siten, että se tulee olemaan kotioloissa vähintään aluksi arka. Siksi luovutamme suoraan tarhoilta tulevat pennut ja nuoret koirat ainoastaan koteihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme.

27.2.2020
Alfonso pääsi tarhavieraiden kanssa aitauksen ulkopuolelle hihnassa. Tuoreessa lumessa oli mukava kuopsutella.

Alfonso tutkaili ympäristöä kiinnostuneena, vaikka tilanne olikin jännittävä ja hihna oli kaulassa ensimmäistä kertaa.

24.1.2020
Viipurin Koirat testasi Alfonson rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa tartunnalta. 

11.1.2020
Alfonso kastroitiin Viipurin Koirien tuella. 

10.1.2020
Alfonso testattiin oman kodin toivossa kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Kaikki tautitestit olivat negatiivisia.

Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens) ja Mycoplasma haemocanis.

17.12.2019
Voi miten Alfonso ilahtuukaan ihmisvieraista! Alfonso on pentumaisen utelias ja suloinen kaveri, joka päätyi Svetogorskiin Elenan tarhalle yhdessä emonsa kanssa.

Kuhina käy ja rapina kuuluu, kun Alfonson ja kumppaneiden aitausta lähestyy. Kaikki pennut hyppivät innoissaan verkkoa vasten ja toivoisivat saavansa edes pienen hetken huomiota vierailta. Alfonso on kovin täpinöissään ihmisistä. Sitä samaan aikaan hiukan jännittää mutta silti ihmiset ovat siitä kovin ihania ja se haluaa tulla tekemään tuttavuutta. Välillä poika juoksee takaisin koppiin tankkaamaan turvaa, mutta on jo seuraavassa silmänräpäyksessä sylissä antamassa poskipusuja. 

Alfonson menneisyydestä ennen tarhalle joutumista ei ole tietoa. Se löydettiin ulkoa emonsa kanssa ja myös ystävällinen emo asuu tarhalla. Vaikka Alfonso on käsittelyyn hiukan tottumaton, vaikuttaa se kuitenkin ihmisrakkaalta ja reippaalta pennulta, joka mielellään muuttaisi jo omaan kotiin. Ankea ja suuri tarha on ikävä kasvuympäristö pennulle, joten mitä nopeammin Alfonso pääsee jatkamaan matkaansa kotiin sen paremmalta sen tulevaisuuskin näyttää. Monet uudet asiat ja tilanteet voivat olla Alfonsolle alkuun jännittäviä, joten Alfonso etsii ihmistä, joka on valmis tutustuttamaan Alfonsoa hellästi uuden maailman ihmeellisyyksiin.

Svetogorskin tarhalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa. Elena pyörittää tarhaa yksinään apunaan muutama työntekijä, jotka hoitavat aitausten siivoamisen sekä koirien ruokkimisen ja juottamisen. Olot ovat todella ankeat ja koirat viettävät päivänsä pienen pienissä aitauksissa vailla liikuntaa ja ihmisten kanssa seurustelua. Reippaalla Alfonsolla on vielä kaikki mahdollisuudet hyvään elämään, mutta sen ainoa toivo on löytää koti Suomesta.

Viipurin koirat - Alfonso 2.12.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.