Filipp

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi (nyt 50 cm, 18 kg)
Syntymäaika: 10/2021
Tautitestattu: 6/2022

19.10.2022
Filipp sai kodin Seinäjoelta.

29.8.2022
Filipp-pojan elo kotihoidossa on jatkunut edelleen mukavasti! Tämä touhutoope olisi jo ihan valmis muuttamaan ikiomaan kotiin.

Filipin toiveissa olisi rauhallisella alueella sijaitseva koti, josta löytyisi myös painikaveri. Yksinolot sujuvat pojalta hyvin koirakavereiden kanssa kotihoitajien ollessa töissä, mutta välillä ihmetystä herättävät itsekseen räjähtelevät sohvatyynyt. Aktiviteetteja ja liikuntaa tämä poika siis kaipaa, ja oma aidattu piha olisi varmasti mieluisa.

Kotiin tulevat vieraat aiheuttavat edelleen jännitystä, joka ilmenee haukkumisena. Tulevan kodin on varauduttava rauhalliseen totuttamiseen vieraiden suhteen. Vieraillessa muualla ei haukkumista juurikaan esiinny. 

26.7.2022
Filipp lähettää terveisiä hoitopaikastaan! Nyt kun pahin karvanlähtöaika alkaa olla ohi ja irtokarvat ripoteltu hoitopaikkaan, voisi Filipp olla valmis muuttamaan sinne ikiomaan kotiin.

Symppis Filipp on hurmannut hoitopaikan ihmiset aivan täysin ja sopeutunut useamman koiran laumaan hienosti. Sisäsiisteys alkaa olla hallussa ja harjaaminen on pojasta mukavaa. Vaikka Filipistä löytyy vauhtia niin osaapa poika hienosti myös välillä rauhoittua kotihoitajan tai koirakaverin viereen sohvalle. Filipin kanssa lenkkeily on mukavaa ja poika varmasti nauttisi jos tulevassa kodissa harrastettaisiin vaikkapa retkeilyä. 

Filipp etsii kotia rauhallisesta ympäristöstä kodista missä odottaisi koirakaveri. Sitä ei luovuteta kerrostaloon eikä kissakotiin.

17.6.2022
Jos Filipiltä kysytään, niin parasta kotihoitoon pääsyssä on ihan kaikki! Se rakastaa ihmisiä, ruokaa, pehmeää sänkyä ja ulkoilua.

Filipp on kaikessa mielellään mukana ja autoilukin sujuu tältä pojalta kuin vanhalta tekijältä. Yöt sujuvat hoitopaikan miehen vieressä joko sängyssä tai lattialla. Välillä Filipp saattaa käydä ilmoittamassa tassulla huitoen, että hei huomaatko, tässä minä olen.

Tulevalla omistajalla tulee olla huumorintajua, sillä Filipp testaa sitä mielellään maistelemalla aamutossuja tai peitonkulmaa ja juoksemalla täyttä vauhtia ihmisen syliin saadessaan onnellisuushepulit.

Lapset ovat Filipin mielestä ensin hieman jännittäviä, mutta nopeasti etenkin herkkujen voimalla uteliaisuus voittaa ja uskallus riittää mennä tutustumaan.

Hihnassa kulkeminen sujuu hyvin, joskin vielä hieman poukkoilevalla tyylillä. Mutta sitähän ehtii sitten siellä omassa kodissa harjoittelemaan, tuumaa Filipp.

Filipp sopeutuisi varmasti monenlaiseen asuinympäristöön, mutta melko äänekkäänä tyyppinä kerrostalo ei ole naapurisovun säilyttämiseksi se paras vaihtoehto. Filipp haukkuu ja jännittää kotiin tulevia vieraita ja haukahtelee myös innostuksissaan leikin tiimellyksessä.

Filipillä on tällä hetkellä korkeutta n. 50 cm ja painoa 15 kg, eli mitään jättiä ei tästä pojasta kasva.

Perheen tytär on antanut Filipille lempinimeksi Prinssi-Filipp. Pörheä prinssi olisi nyt vailla omaa ihmistä ja valtakuntaa. Filipin kuulumisia voi seurata myös hoitopaikan Instagramissa.

Viipurin koirat - Filipp kotihoidossa 6/2022

11.6.2022
Filipp matkusti Suomeen hoitopaikkaan askeleen lähemmäs omaa kotia.

Filipp tutkittiin kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Siltä testattiin PCR-tutkimuksilla anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi sekä hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis), jotka olivat kaikki negatiivisia.

24.5.2022
Filipp kastroitiin Viipurin Koirien tuella.

16.5.2022
Filipistä on kasvanut ihanan komea kippurahäntä! Katso Filipistä kuvattu tuore videoklippi.

Viipurin koirat - Filipp 5/2022

28.4.2022
Suloinen Filipp löydettiin sisaruksineen ulkoa Säkkijärveltä. Nyt Filipp toivoo kovasti, että elämä jatkuisi jossain muualla kuin koiratarhalla. Oma koti on pojan suurin toive.

Filipp ja sen sisarukset löytyivät pikkupentuina marraskuussa metsästä Säkkijärveltä eli ihan kivenheiton päästä Suomen rajalta. Pentujen emosta ei ole tietoa, mutta Snezhanna epäilee että ne on tahallaan hylätty metsään. Snezhanna kuvailee Filippiä ihmisrakkaaksi ja sosiaaliseksi pennuksi. Filipp osaa kävellä hihnassa - ja se rakastaa herkkuja! 

Filippin sisko Fiu etsii myös kotia sivuillamme.

Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.