Paulo

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 8/2021
Tautitestattu: 1/2022

28.1.2022
Paulo sai kodin Helsingistä.

22.1.2022
Paulo on reipas pentu, jonka ensimmäiset askeleet kotikoirana ovat lähteneet sujumaan erinomaisen hyvin.

Suloinen Paulo on ollut Suomessa nyt viikon verran ja asustellut kerrostalossa kahden narttukoiran kanssa. Paulo on todella reipas ja rohkea pentu, joka uteliaasti tulee haistelemaan jopa käynnissä olevaa imuria. Innoissaan häntä heiluen hän tutkii ympäristöään niin sisällä kuin ulkonakin, ja kulkee hihnassa jo oikein hienosti! Uusia ihmisiä hän ei myöskään jännitä yhtään vaan, iloisena käy tervehtimässä kaikki taloon saapuvat vieraat sekä lenkillä vastaantulijat. Paulolta löytyy tervettä kunnioitusta talon vanhempaa narttua kohtaan, mutta puolitoistavuotiaan Alban nenän edestä hän koittaa varastaa herkkuja ja puolustaa välillä hieman rajustikin resurssejaan. Paulosta ja Albasta on kuitenkin tullut jo hyvät kaverukset, jotka tykkävät painia ja juosta rallia ympäri kämppää.

Paulo on todella kiintynyt ihmisiinsä, ja seuraa hoitajiaan kuin pieni nelijalkainen varjo. Paulon kanssa harjoitellaan joka päivä yksinoloja, sekä ihan vain koiraportin takana näköyhteyden päässä toisessa huoneessa, että ihan yksin kotonaolemista. Vielä hän jää perään itkemään, mutta useimmiten talo on hiljainen, kun palataan kotiin parin tunnin päästä. Paulo on jo edistynyt hienosti ja osaa jo mennä sohvalle pötköttämään, vaikka koiraportti onkin kiinni ja ihminen poissa näkyvistä esim. suihkussa käymisen ajan. Myös sisäsiistiksi harjoitellaan ja siinäkin ollaan edistytty hurjasti. Rapun äänille hän välillä vähän haukkuu, mutta vielä on epävarmaa, onko se vahtiviettiä vai onko uudet kolisevat äänet vain vähän pelottavia.

Paulo syö hyvällä ruokahalulla ja tavalliset hoitotoimenpiteet, kuten kynsienleikkuu ja peseminen, sujuvat oikein hienosti. Hän on myös tosi kova leikkimään leluilla ja järsimään luita, ja ainakaan tähän mennessä pentu ei ole tuhonnut mitään sopimatonta! Paulolla on energiaa kuten pennulta nyt voi odottaa, mutta hän osaa hienosti myös rauhoittua päiväunille ja tietää, että öisin nukutaan eikä leikitä. Paulosta saa joku aivan mahtavan koiraystävän, joka tykkää halia ja varmasti reippaana poikana kulkee innoissaan mukana monenlaisilla seikkailuilla.

14.1.2022
Paulo matkasi Suomeen! Paulo ottaa kotiehdokkaita vastaan hoitopaikassaan Helsingissä.

Paulo tutkittiin kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Siltä testattiin PCR-tutkimuksilla anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi sekä hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis), jotka olivat kaikki negatiivisia.

Viipurin Koirat testasi Paulon rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa tartunnalta.

20.11.2021
Tarhalle päätynyt suloinen luppakorvainen Paulo on hyvin ihmeissään; missä sen omat ihmiset oikein viipyvät? Tarhan se jättäisi mielellään taakseen.

Elokuun alussa Lesogorskista (ent. Jääski) löytyi raunioituneen rakennuksen uumenista arvokas lasti – säkki täynnä pienen pieniä, lähes vastasyntyneitä ja täysin avuttomia koiranpentuja. Tämäkin tarina noudattaa valitettavan tuttua kaavaa: leikkaamattoman nartun ei-toivotut pennut on pyritty huomaamattomasti hävittämään hylkäämällä ne oman onnensa nojaan. Näillä pienillä avuttomilla oli kuitenkin onni matkassa, sillä ohikulkija kuuli raunioista kantautuvan hennon ininän ja pennut löydettiin ennen kuin oli liian myöhäistä. Emosta aivan liian aikaisin eroon joutuneiden pentujen hoitaminen on kuitenkin raskasta ja sisältää monia unettomia öitä ja liialti huolta ja stressiä. Pentujen onneksi muutama avulias vapaaehtoinen kuitenkin löytyi, ja niinpä pennut autettiin pulloruokinnan avulla elämässä alkuun. Kaksi niistä jäi Snezhannan oman perheen luo kasvamaan. Suomesta saatiin arvokasta apua emomaidonvastikkeen ja purkkiruuan muodossa.

Paulo seitsemän sisaruksensa kanssa vietti elämänsä ensimmäiset kuukaudet kodissa, missä ne tottuivat muun muassa lapsiin, hellyyteen ja yhdessäoloon. Muutama onnekas pentu onnistui tänä aikana löytämään kodit, mutta Paulo ja sisarukset Pablo, PaulaPolina ja Polli siirtyivät noin kolmen kuukauden ikäisinä tarhalle. Muutos entiseen on suuri ja sisarusjoukolle erityisen rankka – tottuivathan ne jo elämään lämpimässä ja turvallisessa kodissa, missä oli ihmisseuraa tarjolla. Snezhanna ja pentuja hoitaneet vapaaehtoiset toivovatkin hartaasti niiden löytävän omat kodit niin pian kuin mahdollista. Sosiaalisten pentujen kanssa on jo aloitettu hihnaharjoittelut siinä toivossa, että ne todella saisivat pian vaihtaa kolean tarhan omaan kotiin.

Paulo on reipas ja sosiaalinen nuori pojanalku. Tarha on sille kuitenkin täysin vieras ympäristö ja se kaipaisi kovasti omaa sohvannurkkaa, mihin käpertyä päivän leikkien päätteeksi. Se on viettänyt aikaa kodissa ja toivoo kodin löytyvän ennen kuin taidot pääsevät ruostumaan. Se on vielä todella nuori pentu, ja uuden kodin tuleekin ymmärtää, että vaikka se on elämänsä ensimmäiset kuukaudet saanut asua rakastettuna lämpimässä kodissa, on monet kotikoiran taidot vielä hankkimatta. Uuden kodin tuleekin varautua panostamaan sen koulutukseen sisäsiisteydestä yksinoloon. Temppujakin se varmasti opettelisi oikein mielellään pentumaisen toheltamisen ohessa. Aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta. Niiden avulla Paulo oppii varmasti kotikoiran salat.

Paolo on rokotettu kattavasti ja se kastroidaan, tautitestataan sekä rabiesvasta-ainetestataan ennen Suomeen tuloa. 

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.