Tyyne

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni keskikokoinen (alle 50 cm, 20 kg)
Syntymäaika: 11/2021
Tautitestattu: 10/2022
Sijainti: Tuusula, Suomi

4.12.2022
Ihastuttava, herkkä ja iloinen Tyyne on ollut kotihoidossa pari kuukautta. Se on viime viikkoina reipastunut isoin askelin. 

Ulkoilu sujuu rauhallisella alueella hyvin eikä vastaantulevat ihmiset tai koirat enää hätkäytä alkuviikkojen tavoin. 

Tyyne on varsinainen talvikoira, sillä se rakastaa lumessa kierimistä ja pyörimistä! Vapaana juokseminen aidatulla alueella tai painiminen koirakaverin kanssa ovat Tyynen mieleen. Tyyne pitää myös villasukista sekä palloista, mitä enemmän villasukkia koiranpedillä niin sen parempi.

Tyyne on täysin sisäsiisti eikä se juurikaan hauku. Yksinolot sujuvat hyvin koirakaverin kanssa eikä Tyyne ole tehnyt minkäänlaisia tuhoja. Tyyne rakastaa olla ihmisten lähellä: se käpertyykin sohvalla ihan viereen ja jos Tyyne ei saa huomiota, tökkii se hellästi kuonolla vaatien rapsutuksia. 

Tyyne on harjoitellut autolla matkustamista. Se on vielä vähän jännittävää, mutta sujuu ilman pahoinvointia ja satunnaisesti Tyyne uskaltaa jo itsekin hypätä autoon.

Tyynen nykyisessä kotihoitopaikassa on alakouluikäisiä lapsia, joita se jännittää. Tyyne ei anna lasten silittää, mutta uskaltaa jo makoilla samassa huoneessa ja saattaa se välillä uskaltaa hakea lapsen kädestä herkkuja. Hoitopaikassa vieraileviin ihmisiin se suhtautuu uteliaana. Tyyne etsii rauhalliselta alueelta kotia, jossa olisi koirakaveri odottamassa.

Ihastuttavan Tyynen kuulumisia näet uudelta videolta:

Viipurin koirat - Tyyne kotihoidossa 4.12.2022

12.11.2022
Tyynen tuoreimmat kuulumiset näet uudelta videolta:

Viipurin koirat - Tyyne kotihoidossa 12.11.2022

23.10.2022
Tyynelle lisättiin uusi video ja kuulumisia: ensimmäiset viikot kotikoirana ovat sujuneet oikein mainiosti.

Tyyne on hienosti sopeutunut hoitopaikkaansa. Yksinolot koirakavereiden kanssa sujuvat hyvin ja muutenkin Tyyne on varsin rauhallinen sisätiloissa.  Omalla pihalla Tyyne on nyt rohkaistunut leikkimään ja painimaan toisten koirien kanssa. Ja sisälläkin on jo löytynyt yhteinen leikkisävel toisen koiran kanssa.

Tyyne on alkanut löytää omaa ääntään ja varsin herkästi se ilmoittaakin, jos pihan lähistöllä liikkuu vieraita ihmisiä. Kotiin tullutta uutta ihmistä oli pitänyt myös aluksi haukuskella, mutta sisällä Tyyne oli alkanut uuden ihmisen kaveriksi ja hakenut omatoimisesti rapsutuksia. Rauhallisella totuttamisella uudetkin ihmiset muuttuvat Tyynen mielestä siis mukaviksi.

Hihnassa kävelemistä harjoitellaan Tyynen kanssa rauhalliseen tahtiin. Tyyne ottaa jännittävissä tilanteissa paljon tukea toisista koirista, joten se etsii koirakaverillista kotia rauhallisesta ympäristöstä.

Viipurin koirat - Tyyne kotihoidossa 19.10.2022

10.10.2022
Tyyne lähettää jo ensimmäiset terveisensä hoitopaikasta! Kotikoiran maailmaan tutustutaan kovaa tahtia.

Tyyne on kotihoidossa kahden aikuisen taloudessa, missä sillä on seuranaan koirakavereita. Hoitoperheen ihmiset ovat tytön mieleen ja nukkumapaikakseen Tyyne onkin valinnut sängyn missä pääsee oikein lähelle ihmistä. Monet kodin äänet ja äkkinäiset liikkeet saavat Tyynen vielä säikkymään. Tyyne on hoidossa omakotitalossa ja se on hiljalleen päässyt tutustumaan hihnassa ympäristöön. Jännittäviä asioita on vielä paljon ja Tyynen ulkoilut ovatkin rajoittuneet toistaiseksi kotipihan alueelle. Tyyne on ollut sisäsiisti ja tullut muiden koirien kanssa hyvin toimeen.

8.10.2022
Tyynen elämä mullistui, kun kutsu Suomeen kävi. Tyyne odottaa innokkaana kotiehdokkaita Pirkanmaalla.

Ennen Suomeen tuloa Tyyne testattiin 8 vektorivälitteisen taudin varalta. Kaikki testatut taudit olivat negatiivisia. Lisäksi Tyynen rabiesvasta-ainetasot tukittiin ja nähtiin, että sillä on rokotuksesta saatu suoja tautia vastaan.

Tyynen yhteyshenkilönä toimii Pirjo.

16.8.2022
Mitkä ihanat tytöt! Siskokset Tyyne ja Tuhti pelastettiin alle pariviikkoisina tappouhan alta. Niiden emo oli tapettu, vaikka ne olivat itse vielä imeväisikäisiä. 

Tyyne, Tuhti ja kolmas sisarus kasvoivat pulloruokinnalla eläintenhoitaja Lenan kotona ja muuttivat tarhalle vasta, kun rokotussuoja oli riittävä. Aitauksessaan tytöt kainostelivat vieraita mutta voi sitä iloa, kun päästiin pois tarhan aitojen sisältä. Molemmat tunkivat syliin ja olivat yhtä hymyä. Tytöt ovat kuin paita ja peppu ja olisi hienoa, jos ne pääsisivät pois tarhalta samaan aikaan. Tytöt ovat kooltaan selvästi pienempiä kuin kuvien perustella kuvittelimme. Ne ovat suht matalia ja painoa niillä on alle 15 kiloa.

Viipurin koirat - Tuhti & Tyyne

21.5.2021
Tyyne sterilisoitiin Viipurin Koirien tuella.

30.4.2022
Suloinen Tyyne katselee kopin suulta ihmetellen, että tätäkö se pennun elämä sitten on? Tyyne ei tähän tyydy!

Tyyne ja sen sisarukset näkivät ensimmäisen kerran päivänvalon marraskuun lopussa. Ne syntyivät Suomenlahden rannalla sijaitsevassa Sosnovyi Borissa. Niiden emo oli kadulla vapaana elävä koira, jolla ei ilmeisesti ollut omistajaa. Se eli lähellä koulua, mutta synnytettyään alkoi vartioida pentujaan. Emo koki lopulta surullisen kohtalon kun se myrkytettiin. Noin 10 päivän ikäiset pennut haettiin pois joulukuun alussa. Pennut pääsivät hoitoon tarhan työntekijän luokse, niitä pulloruokittiin ja Viipurin Koirat tuki niiden maito- ja ruokakuluissa. Täytettyään kaksi kuukautta ne muuttivat Snezhannan tarhalle.

Pentuja oli alunperin kolme, mutta pentueen ainokainen poika löysi kodin. Omaa kotia etsii tytöt Tuhti ja Tyyne.

Snezhanna kuvailee Tyyneä rauhalliseksi, kiltiksi ja ihmisistä pitäväksi tytöksi. Tyyne jää tarhalle odottamaan, että joku päättää tehdä siitä onnellisen koiran ja tarjota sille kodin.

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Luovutamme Tyynen ainoastaan kotiin, joka täyttää seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä.Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.