Baron

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: suuri
Syntymäaika: 2016
Tautitestattu: 12/2022

16.12.2022
Baron matkusti Suomeen, viipyi pari yötä hoitopaikassa ja jatkoi siitä yhteiseen kotiin Mayan kanssa kohti Rovaniemeä.

16.11.2022
Baron pääsi yhteiskävelylle Maya-sakemannin kanssa. Päivän päätteeksi yhdistyksen aktiivit kuljettivat Baronin kahden muun koiran kanssa Viipuriin kastroitaviksi.

Samassa operaatiossa Baronin hammaskivet poistettiin ja sen kynnet leikattiin.

Viipurin koirat - Baron & Maya 16.11.2022

1.11.2022
Elena kertoo, että saksanpaimenkoira Baron on tottunut kaupunkielämään. Se käyttäytyy hyvin, tietää mitä on asua kodissa, eikä pelkää liikennettä tai vieraita ihmisiä. 

Baron päätyi tarhalle, kun sen omistaja sai aivohalvauksen ja huolenpito jäi naapurien käsiin. Viinaan menevät naapurit onnistuivat unohtamaan koiran puistoon puuhun sidottuna 30 asteen helteellä, ja niin Baron päätyi Elenan tarhalle. Naapurit tuskin pitivät Baronista kovin hyvää huolta muutenkaan. Mutta eipä elämä ole hääviä myöskään tarhalla. Siellä Baron joutuu elämään ketjussa, koska sillä on sananen sanottavana muille uroskoirille. Varsinkin sille yhdelle, joka on suunnilleen saman kokoinen ja vielä toistaiseksi leikkaamaton, kuten se itse. Nartut ovat Baronille kuitenkin ok ja Baronin tulevassa kodissa voi hyvin olla narttu kaverina. Ainoanakin koirana Baron pärjää.

Baron lähtee kuuliaisesti lenkille vieraankin ihmisen kanssa. Se lampsii hihnassa, mutta ei erityisemmin nauti kävelystä. Liikajalostuksen huonot seuraukset näkyvät Baronissa: sen eturuumis on suuri, pää kuin karhulla, selkä alaspäin laskeva luiska. Tuntuu, että sen jokainen askel vaatii ponnistelua. Ketjussa eläminen ei taatusti auta asiaa, kun koira ei pääse liikkumaan vapaasti ja tempoilee välillä rajustikin, kun muita uroksia sattuu lähelle.

Mutta onhan se komea. Komeus tulisi paremmin esille, ellei Baronin ilme olisi niin maansa myynyt, ellei turkissa olisi takiaisia, eikä toinen kylki olisi mudan peittämä. Ollapa tässä nyt kunnon kylpyhuone suihkuineen, pari pulloa shampoota, harja, kynsileikkurit ja pari säkkiä kunnollista muonaa, niin johan saataisiin Baron sellaiseen kuntoon, että naapuritkin kadehtisivat. Ollapa myös lämmin talo, leveä sohva ja välittävä ihminen, jolla on sydämessä Baronin kokoinen kolo.

Namit maistuvat Baronille mutta muuten se ei ole erityisen kiinnostunut meistä, vieraista ihmisistä. Elena kuitenkin kehuu Baronia kovin ja sanoo sen olevan ihmisrakas kotikoira. Baron taitaa olla sellainen yhden ihmisen tai perheen koira, joka palvoo omiaan eikä pahemmin muista piittaa. Baronilla on näköä ja kokoa sen verran, ettei sen kanssa tarvitse pelätä tuntemattomia seuraan tuppautujia iltalenkillä. Eikä varmaan pihallekaan tule ei-toivottuja tunkeilijoita, mikäli Baronin kodissa sellainen on. 

Palaamme kuvaustuokiolta ja on aika saattaa Baron takaisin ketjupaikalleen. Poika tekee portille totaalisen stopin, eikä meillä ole sydäntä, eikä oikein voimaakaan pakottaa sitä portista sisään väkisin. Elena sapuu apuun. Tuttu ihminen saa Baronilta muutaman muiskauksen kasvoilleen ja vastentahtoisesti Baron löntystää takaisin omalle paikalleen. Tilanne ei tunnu kivalta kenestäkään.

Tässä olisi nyt sakemannipoika kovasti apua vailla. Kenties joku tähän rotuun ihastunut ja niiden sielunelämään ja fysiologiaan perehtynyt haluaisi Baronista projektin ja parhaan ystävän itselleen? Eläinlääkärikuluihin on varauduttava, se on selvää. 

Baron kastroidaan ja tauti- sekä rabiesvasta-ainetestataan ennen Suomeen tuloa.

Viipurin koirat - Baron 30.10.2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.