Reo

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2022

15.10.2022
Reo sai kodin Pirkkalasta.

8.10.2022
Ihmisrakas Reo sai hoitopaikan Suomesta ja muutti Lahden seudulle etsimään omaa kotia.

20.8.2022
Tapasimme Reon tarhalla ja voi sitä riemua kun poika sai luokseen ihmisiä! 

Viipurin koirat - Reo 12.8.2022

11.8.2022
Kolmekuinen Reo on hellyttävä ja komea poika valkoisine pilkkusukkineen. Voi kunpa se huomattaisiin ennen kuin se ehtii varttumaan aikuiseksi tarhan ankeiden aitojen sisällä.

Reo ja neljä sen sisarusta – Moana, Mana, Rua ja Maui – haettiin turvaan Kravtsovon eli Hovinmaan maaseututaajamasta. Pentujen tarina on surullisen yleinen: ne syntyivät ei-toivottuina vahinkopentuina kotikoiralle, jonka omistajalla ei ollut halua eikä aikomusta pitää niistä huolta. Pentujen emo oli Snezhannalle valitettavan tuttu, sillä kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun häntä pyydettiin omistajien toimesta noutamaan vastasyntyneet pienokaiset tarhalle. Sterilisaatioon suhtaudutaan vielä pakoittain kielteisesti ja emon omistajat olivat itsepintaisesti kieltäytyneet sterilisoimasta koiraansa, joka oli nyt vain kolmevuotiaana saanut jo kahdet pennut.

Tarhojen tilanne Venäjällä on maailmantilanteen takia hankala. Pulaa on niin lääkkeistä, ruuasta kuin tilastakin. Snezhannalle ajatus siitä, että kyseiset omistajat pyytäisivät häntä puolen vuoden välein hoitamaan uutta pentukatrasta, oli kertakaikkisen kestämätön. Hän piti sinnikkäästi puolensa, vaikka pennut uhattiin jopa tappaa, ja vaati, että pentujen emo tulisi sterilisoida ja vain siinä tapauksessa hän suostuisi ottamaan pennut hoiviinsa. Emo sterilisoitiin ja pennut lähtivät kertaalleen rokotettuina kohti tarhaa odottamaan uusia koteja. Ne kaikki saivat uuden mahdollisuuden eikä niiden emon tarvitse enää koskaan synnyttää ei-toivottuja pentuja.

Reon kerrotaan suhtautuvan ihmisiin erittäin ystävällisesti. Se on sisarustensa kanssa yksi tarhan uusimmista asukkaista, mutta sen kanssa on päästy totuttelemaan jo niin valjaisiin kuin hihnassa kulkemiseenkin. Ja voi kuinka suloiselta Reo näyttääkään vaaleanpunaisissa valjaissaan, silmät iloa täynnä.

Suloisen Reon kasvoja koristaa toispuoleiset valkoiset laikut. Se elättelee toivoa siitä, että sen persoonalliset laikut erottaisivat sen joukosta ja joku kiinnittäisi siihen huomiota – mustilla koirilla kun valitettavasti on muita koiria huonommat mahdollisuudet tulla adoptoiduksi. Reo on mitä suloisin, sympaattisin ja herttaisin poika. Tarhalle joutuminen on kuitenkin ollut sille kova paikka. Kaikki tuttu ja turvallinen jäi taakse, ja nyt Reon on täytynyt oppia tulemaan toimeen vieraiden koirien ympäröimänä täysin vieraassa paikassa.

Reo toivoo, että tarha jää lyhytaikaiseksi välietapiksi. Se olisi kovin valmis lunastamaan paikkansa Suomeen kulkevasta rekasta, mutta ennen rekkaan hyppäämistä täytyisi Reon kuitenkin löytää oma koti tai hoitopaikka. Reon uuden omistajan tulee varautua siihen, että kotikoiraksi sopeutuminen ei välttämättä tapahdu hetkessä ja voi vaatia lukemattomia pissa-alustoja ja reissuja kenkäkauppaan. Jossakin on kuitenkin oltava juuri Reolle sopiva koti, eikö vain?

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Viipurin koirat - Moana, Maui, Mana, Rua & Reo 8/2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.