Bonzo

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55-60 cm)
Syntymäaika: 2017
Tautitestattu: 8/2022

23.9.2022
Bonzo sai kodin Jokioisilta.

9.9.2022
Komea Bonzo löysi kotihoitopaikan Suomesta. Bonzo odottelee kotiehdokkaita Jokioisilla.

Ennen Suomeen tuloa Bonzo testattiin PCR-testillä 8 vektorivälitteisen taudin varalta. Kaikki taudit olivat negatiivisia. Viipurin Koirat testautti myös Bonzon rabiesvasta-ainetason, joka oli riittävä antamaan suojan tartuntaa vastaan.

30.5.2022
Bonzo tallusteli pitkin Kamenkan kylää pitkän aikaa ennen kuin se saatiin kiinni. Bonzo on ystävällinen, jo pentuiän kohellukset ohittanut rauhallisempi herra.

Bonzo saapui Snezhannan tarhalle joulukuussa 2021. Bonzon tiedettiin asuneen jo jonkin aikaa kadulla Kamenkan (suom. Kaukjärvi) kylässä. Koiraa oli yritetty saada kiinni pitkään, mutta tuloksetta. Lopulta kovien pakkasten aikoihin Bonzo saatiin houkuteltua erään naisen kotiin. Sisällä Bonzo käyttäytyi tavallisen kotikoiran tavoin ja asettautui tyytyväisenä lattialle kyljelleen rennosti makaamaan. 

Tarhalla Bonzo jakaa saman aitauksen monen nuoren koiran kanssa. Joukkoon mahtuu niin uroksia kuin narttujakin. Snezhanna kertoo, että Bonzolla oli myös yksi hyvä koirakaveri. Vanhempi herrasmies, joka sai jo oman kodin Suomesta. Vaikuttaa siis siltä, että tämä poika tulee mukavasti juttuun muiden koirien kanssa. Snezhanna kuvailee Bonzoa rauhalliseksi ja fiksuksi pojaksi, joka osaa myös kävellä hihnassa. Bonzon todellista ikää kukaan ei saa koskaan tietää, mutta se on tarhalla arvioitu noin 5-vuotiaaksi.

Kun Bonzo vuoden lopussa saatiin kiinni, löytäjän ja Snezhannan huomio kiinnittyi lukuisiin haavoihin, joita koiralla oli jaloissaan. Voi olla, että Bonzo on kadulla yksinään eläessään joutunut toisen koiran puremaksi, mutta varmuutta tästä ei ole.

Vankkarakenteinen Bonzo muistuttaa jonkin verran labradoria eikä ole mahdoton ajatus etteikö se voisi olla labradorisekoitus. Kaikki on kuitenkin vain arvailua ja on hyvä pitää mielessä, että Bonzo voi olla sekoitus vaikka mitä. Ja kuka tietää, voihan pojasta löytyä myös vahtikoiran vikaa!

Kovin mielellämme kuulisimme Bonzolta sen elämästä, mutta nyt pojan menneisyys jää hämärän peittoon. Luottavaisesta suhtautumisesta ihmisiin voimme kuitenkin päätellä, että Bonzolla on taustaa ihmisten parissa elämisestä - jo varhaisista pentuajoista lähtien. Emme kuitenkaan tiedä onko se elänyt sisällä kotona koskaan, joten uuden omistajan on valmistauduttava harjoittelemaan Bonzon kanssa kotikoiran aakkosia alusta lähtien.

Luovutamme Bonzon ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:

-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.

Viipurin koirat - Bonzo, kevät 2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.