Mösjöö

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2018
Tautitestattu: 11/2021

9.1.2022
Mösjöö sai kodin Tampereen seudulta.

28.12.2021
Katso Mösjöön tuoreimmat kuulumiset kotihoidosta uudelta videolta:

Viipurin koirat - Mösjöö kotihoidossa 12/2021

30.11.2021
Mösjöö on nyt nautiskellut hoitopaikastaan ja sen ihmisistä muutamia päiviä ja lähettää tuoreita kuulumisia.

Mösjöössä on loputtamasti rakkautta, karvaa ja suukkoja. Siitä huomaa, että se on viettänyt paljon aikaa ihmisten kanssa. Mösjöö suhtautuu kaikkiin hoitoperheen ihmisiin hyvin lempeästi ja iloisesti, myös lapsiin. Myös toiset koirat ovat aina ilon aihe, kun niitä vastaan tulee. 

Vaikka Mösjöö on tottunut käsittelyyn ja kulkee hienosti ja lunkisti lenkeillä, on pojan kanssa vielä töitä tehtävänä. Vaikuttaa nimittäin siltä, ettei kukaan ole poikaa koskaan sen kummemmin kouluttanut. Älliä kuitenkin riittää - sisäsiistiksi Mösjöö oppi vuorokaudessa. Hihnatyöskentelyyn vahvan koiran kanssa pitää nähdä vaivaa, sillä Mösjööllä on kovat vetohalut. Ohitukset sujuvat eikä rähjäämistä ole ilmennyt. Vaikka Mösjöö lopulta suostuu hoidettavaksi, on valjaiden pukeminen, peseminen ja kynsien leikkuu sille selvästi vielä täysin uusia asioita. Edessä on vielä monia arkisia taitoja opeteltavana, mutta fiksuna poikana toivotusta käytöksestä palkiten Mösjööstäkin leivotaan vielä hienokäytöksinen herra.

Mösjöö ei ole koira hiljaisimmasta päästä, joten tätä kaveria ei luovuteta kerrostaloon.

26.11.2021
Pusuja jakava Mösjöö pääsi Suomeen! Mösjöö odottaa hakemuksia Vihdin seudulla.

Mösjöön rabiesvasta-ainetaso testattiin oman kodin toivossa ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa tartunnalta.

Mösjöö tutkittiin myös kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Siltä testattiin PCR-tutkimuksilla negatiivisiksi anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi ja hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis).

25.10.2021
Oi Mösjöö, senkin pusutteleva hurmuri! Mösjöö päätyi tarhalle kahden huskytytön kanssa kodista, joka ei pystynyt enää pitämään koiriaan.

Jos kodittomaksi joutuneiden koirien joukosta pitäisi nimetä yksi rotu, jonka edustajia on kuluvana vuonna päätynyt tarhoille aiempaa selvästi enemmän, olisi se husky (ja huskymixit). Husky on kotimaan tapaan ollut jo pitkään Venäjälläkin suosittu muotirotu, ja nyt koronapandemia on varmasti heittänyt oman lusikkansa siihenkin soppaan mukaan. Kysyntää on ja tarjontaa riittää, kun moni tavan tallaajakin on päättänyt ryhtyä koiranpentubisnekseen. Kun uutuudenviehätys katoaa, käsiin jää aktiivinen ja turhautunut aikuinen koira, jonka voi heittää pois elämästä muodista menneiden farkkujen tapaan.

Mösjöö kuuluu syyskuun lopussa Snezhannan tarhalle jätettyyn huskykolmikkoon. Tuojat eivät suoraan sanoneet syytä hylkäämiselle, ainoastaan etteivät pysty enää koiria pitämään. Kaikki kolme olivat tullessaan niin aliravittuja, että Snezhanna uskoo ettei ihmisillä ollut enää varaa niiden ruokkimiseen. Koirien kerrottiin olevan vuoden ikäisiä, mutta kun Snezhanna toisen eläinlääkärin kanssa tutki ne, oli hampaista pääteltävissä etteivät koirat ole ihan niin nuoria vaan pikemminkin 2-3-vuotiaita. Omistajille jäi vielä kaksi koiraa, uros ja narttu, joista he eivät halunneet luopua. Todennäköistä on, että he jatkavat pentujen teettämistä ja myymistä rekisteröimättömillä koirillaan kuten tähänkin asti.

Yksi näistä kolmesta huskysta löysi kodin Venäjältä, mutta Mösjöö ja sen tyttökaveri Mahla ristivät tassunsa likoon sen puolesta, että pääsisivät aloittamaan uuden elämän Suomessa.

Mösjöö vaikuttaa videoiden ja Snezhannan kertoman perusteella ihanan luottavaiselta tapaukselta mitä ihmisiin tulee. Vaikka se on juuri kokenut valtavan ympäristönvaihdoksen kodista koiratarhakaaoksen keskelle eikä tuttuja ihmisiäkään enää näy, heiluttaa se iloisena häntäänsä vieraille ja pusuttelee lapsia. Hihnassakin se osaa kulkea. Vaikka ympärillä käy kova kuhina vapaaehtoisten ulkoiluttaessa tarhan koiria ja ihmisten sinkoillessa sinne tänne, näyttää Mösjöö siltä kuin normipäivä olisi menossa. 

Mahla ja Mösjöö jakavat saman pienen aitauksen vieraan narttukoiran kanssa. Emme tiedä millainen Mösjöön aiempi koti on ollut ja onko se tottunut elämään ollenkaan sisätiloissa. Niinpä tulevan omistajan on oltava tarvittaessa valmis opettamaan Mösjöölle puuttuvia kotikoirantaitoja, kuten sisäsiisteyttä ja yksinoloa. Mösjöö lienee asunut aina koirakaverin tai useamman seurassa eikä sillä ole kokemusta ainoana koirana elämisestä. Snezhannan mukaan Mösjöö ei ole tullut tarhalla ongelmitta muiden urosten kanssa toimeen, joten mikäli tulevassa kodissa odottaa koirakaveri, saisi se olla narttu. Mösjöö etsii itselleen sitoutunutta omistajaa, parasta ystävää, joka Mösjöön tavoin on reipashenkinen ja ulkoilusta nauttiva tyyppi.

Viipurin koirat - Mösjöö 9/2021 & 10/2021

Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.