Bucky

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: suuri (n. 70 cm, 35 kg)
Syntymäaika: 2017
Tautitestattu: 8/2022

2.10.2022
Bucky sai kodin Espoosta.

16.9.2022
Viikko kotikoiran elämää takana ja Bucky on sopeutunut hienosti!

Kotikoiran tavat tuntuvat olevan hallussa kuin vanhalla tekijällä! Yksinolot sujuvat rauhallisesti nukkuen. Bucky on ollut sisäsiisti tähän asti ja pyrkii ulos kun on tarve. Bucky käyttäytyy hihnassa hienosti, ottaa kontaktia eikä kiinnostu pahemmin muista koirista tai ihmisitä. Mitkään kulkuneuvot eivät ole poikaa pelottaneet.

Bucky vaikuttaa rauhaa rakastavalta ja mutkattomalta koiralta. Poika hakee välillä rapsutuksia ja kun on itse saanut tarpeekseen niin poistuu takaisin omalle pedille nukkumaan. Hoitotoimenpiteet ovat onnistuneet todella hienosti.

Bucky tulee hoitopaikan 8-vuotiaan uroksen kanssa hyvin juttuun ja vaikuttaa aika väliinpitämättömältä muita koiria kohtaan. Bucky saattaisi soveltua ainoaksi koiraksi rauhalliselle alueelle. Kotihoitajalla ei ole Buckysta mitään huonoa sanottavaa ja kuvailee poikaa lempeäksi jätiksi. 

Buckylla on tällä hetkellä painoa 35 kg, mutta se vankistuu tästä varmasti vielä.

9.9.2022
Kulkuriherra Bucky matkusti Suomeen ja etsii omaa kotia nyt Lappeenrannasta käsin.

Ennen Suomeen tuloa Bucky testattiin PCR-testillä 8 vektorivälitteisen taudin varalta. Dirofilaria repens oli Buckylla positiivinen, muut negatiivisia. Lääkitys loisen häätämiseksi on aloitettu. Viipurin Koirat testautti myös Buckyn rabiesvasta-ainetason, joka oli riittävä antamaan suojan tartuntaa vastaan.

16.5.2022
Iloinen Bucky lähettää videoterveiset!

Viipurin koirat - Bucky 5/2022

29.4.2022
5-vuotias Bucky näyttää juuri sellaiselta oikein sekarotuiselta katujen kulkurilta, ja sellainen tausta sillä vähän onkin.

Bucky eli erään teollisuusrakennuksen pihalla samassa laumassa useamman muun koiran kanssa. Tähän joukkoon kuului myös mm. Murray, joka etsii kotia sivuillamme. Tehtaan pomon vaihduttua koirille tuli häätö. Ne oli joko tapettava tai vietävä pois alueelta. Onneksi Snezhanna kuuli koirista ja haki ne turvaan. Bucky on asunut tarhalla viime syksystä lähtien ja alkanut hiljalleen luottamaan ihmisiin. Se on saanut harjoitusta hihnakävelyssä ja käveleekin nyt oikein mallikkaasti kiitos ahkerien vapaaehtoisten. Välillä uudet asiat jännittävät, mutta Bucky myös nauttii ulkoiluhetkistä ja ihmisistä ympärillään.

Luovutamme Buckyn ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.