Blom
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2022
Tautitestattu: 11/2022
25.11.2022
Blom sai kodin Espoosta.
Blom valmistautui Suomeen lähtöön käymällä tautitesteissä, jotka olivat kaikkien tutkittujen vektorivälitteisten tautien osalta negatiiviset.
Blomilta testattiin myös rabiesvasta-ainetasot, jotka olivat riittävällä tasolla ja osoittivat, että sillä on rokotuksista saatu suoja tautia vastaan.
2.10.2022
Blom on sisarusjoukon ainoa arkajalka. Vieraat ihmiset jännittävät sitä, mutta tuttujen ihmisten seurassa tyttö uskaltaa ottaa rennommin.
Eräänä keväisenä päivänä Polyanyn (ent. Uusikirkko) kylässä koditonta, kaduilla vaeltelemassa ollutta koiraa kohtasi onni. Se löysi itselleen perheen, joka halusi sen omakseen. Kävi kuitenkin ilmi, että koira oli tiineenä ja synnytti toukokuun puolivälissä pennut. Koska perhe ei tietenkään halunnut eikä voinut pitää emon lisäksi vielä pentujakin, ottivat he jossain vaiheessa yhteyttä Snezhannaan. Snezhanna kävi rokottamassa pennut ja sterilisoi emon muutaman kuukauden kuluttua pentujen syntymästä.
Neljä pentua saapui Snezhannan tarhalle syyskuun alussa. Yksi pennuista ennätti löytää kodin paikallisen perheen luota, mutta edelleen omaa kotia odottaa kolmikko Skai, Muusa ja Blom.
Tapasimme Blomin vieraillessamme tarhalla syyskuun loppupuolella. Blomin tarhalla asuvat sisko ja veli ovat reippaita, mutta kaunis Blom näyttää perineen varovaisuusgeenit niidenkin edestä. Sylissä istuminen on ihan ok, mutta kun vieras ihminen lähestyy muuttuu ilme Blomin kasvoilla entistä pelokkaammaksi. Pienellä aukiolla tarhan takana on muutama vapaaehtoinen omien yhdistysaktiiviemme lisäksi ulkoiluttamassa koiria. Blom saa rauhassa katsella tapahtumia Snezhannan tyttären, Victorian, sylistä. Se ei ole niin peloissaan kun on saanut hetken rauhassa tarkkailla mitä ympärillä on meneillään eikä kukaan vieras ole tuputtamassa itseään tytön lähelle. Hihnassa tyttö kuitenkin näyttää kävelevän eikä se ole missään paniikissa. Snezhanna kertoo, että tuttujen ihmisten kesken Blom on paljon reippaampi ja uusien ihmisten kohtaaminen oli sille jännittävä tilanne.
Pentujen emosta meillä ei ole kuvaa, ainakaan vielä. Sen on kuitenkin kerrottu näyttävän tavalliselta sekarotuiselta ja kooltaan keskikokoiselta. Emo ei ole lainkaan huskytyyppinen, joten ne geenit ovat oletettavasti peräisin tuntemattomaksi jääneeltä isältä.
Hoitoperhe koostui vanhempien lisäksi kahdesta teini-ikäisestä lapsesta. Pennut eivät asuneet sisätiloissa kotona vaan ulkoaitauksessa. Niillä ei siis ole kokemusta kotikoiran elämästä eikä taidoista, joten tulevalta omistajalta on löydyttävä motivaatiota kaiken uuden harjoittelemiseen ja tarhapennun sopeuttamiseen.
Koska Blom on varovainen pentu, etsii se kotia rauhallisesta ympäristöstä kodista missä on tarjolla reipas koirakaveri. Blom haluaa löytää ihmisen, joka ymmärtää, että ajan ja kärsivällisyyden avulla tästä tytöstä saa varmasti hienon ystävän itselleen ja perheelleen, mutta jos toiveena on kotiin saapuville vieraille lämpeävä iloinen hännänheiluttaja tai koira, jonka voi ottaa mukaan minne tahansa, kannattaa katse ehkä kääntää toisaalle tässä vaiheessa.
Blom on rokotusten puolesta valmis matkustamaan omaan kotiin lokakuun lopusta alkaen.
Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Luovutamme Muusan ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuisperhe
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.
Viipurin koirat - Blom 24.9.2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.