Yaffa
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi/suureksi
Syntymäaika: 2/2022
Tautitestattu: 8/2022
8.11.2022
Yaffa jäi pysyvästi hoitopaikkaansa.
14.9.2022
Suloinen hörökorva Yaffa on harjoitellut kotikoiran elämää hoitopaikassa kohta viikon, ja kotikoiran alkeet pojalla onkin jo hienosti hallussa!
Yaffa on hieman ujo, mutta avoin uteliaisuus on auttanut sitä jännittävien tilanteiden yli. Hoitopaikan ihmiset ovat kivoja ja välillä taas vähän jännittäviä. Yaffa osaa hienosti ottaa sille haastavissa hetkissä tilaa ja vetäytyä omaan rauhaan. Hetken rauhoittumisen jälkeen poika uskaltautuu taas jatkamaan tutustumista. Yaffa suhtautuu hoitopaikan kaikkiin ihmisiin samalla tavalla, eli perheen mies ja lapset eivät sitä pelota mitenkään erityisesti. Vieraat, innokkaat lapset sen sijaan Yaffa pyrkii kiertämään kaukaa.
Yaffan hoitopaikka sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella. Kaduilla kävely on pojasta vielä jännittävää, mutta metsäpoluilla Yaffa rentoutuu ja ulkoilu on selvästi mukavaa. Yaffa on myös oppinut lyhyessä ajassa sisäsiistiksi ja jopa pyytämään hädän tullen ulos.
Yaffa etsii kotia, jossa ollaan valmiita panostamaan nuoren koiran turvalliseen ja maltilliseen kotiuttamiseen. Onnistuneen kotiutumisen jälkeen Yaffasta saattaa kuoriutua hyvinkin iloinen ja reipas poika. Yaffaa ei anneta kerrostaloon tai vilkkaaseen kaupunkiympäristöön.
Korkeutta Yaffalla on tällä hetkellä noin 60 cm ja painoa 20 kg.
9.9.2022
Yaffaa lykästi, kun sille löytyi kotihoitopaikka Suomesta. Yaffa odottaa kotiehdokkaita Imatralla.
Yaffa testattiin ennen Suomeen tuloa PCR-testillä 8 vektorivälitteisen taudin varalta. Kaikki taudit olivat negatiivisia. Viipurin Koirat testautti myös Yaffan rabiesvasta-ainetason, joka oli riittävä antamaan suojan tartuntaa vastaan.
2.7.2022
Yaffa näyttää aikamoiselta velikullalta hauskasti sojottavine korvineen. Yaffa haluaisi jo lähteä lätkimään, unohtaa tarhaelämän ja muuttaa omaan kotiin nauttimaan omasta perheestä!
Toukokuun lopulla Snezhanna kuuli pelastetuista pennuista, jotka asuivat eräässä hoitopaikassa. Hoitopaikalla ei kuitenkaan ollut varaa pentujen ruokkimiseen ja ne olivat hyvin laihassa kunnossa. Snezhanna haki kaikki viisi nälkäistä pentua luokseen ja nyt ne ovat keränneet itselleen jo lihaa luiden ympärille. Pentuja on kahdesta eri pentueesta. Sisaruksia ovat Gnom, Diana ja Margo sekä Yoshi ja Yaffa. Kuulemamme mukaan pennut ovat alunperin peräisin Pesochnoen kylästä.
Iloinen hännänheiluttaja ja pitkäkoipinen Yaffa haettiin veljensä Yoshin kanssa tarhalle kesäkuun alussa. Ruoka todellakin maistui laihoille ja nälkäisille pojille, mutta nyt niiden tilanne on jo parempi. Snezhanna kertoo poikien olevan ystävällisiä ja sosiaalisia. Molemmat pojat ovat perineet melkoiset korvat vanhemmiltaan. Yoshin höröttimet näyttävät nousseen pystyyn ja Yaffankin korvat yrittävät kovasti kääntää kurssia ylöspäin. Tosin, voivathan ne jäädä vähän vinksalleenkin mutta sittenpä on Yaffalla oma, persoonallinen vinksahtanut lookki!
Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Luovutamme Yaffan ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.
Viipurin koirat - Gnom, Diana, Margo, Yoshi, Yaffa 6/2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.