Beau

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 7/2021
Tautitestattu: 12/2021

1.1.2022
Beau sai kodin Vantaalta.

28.12.2021
Beau on ollut nyt reilun viikon opettelemassa kotikoirana oloa, ja näkee kuinka tytön itsevarmuus kasvaa päivittäin. Maailmassa on paljon uusia jänniä asioita, mutta Beau suhtautuu niihin uteliaasti ja melko rohkeasti.

Beau tulee hyvin toimeen perheen kolmen koiran kanssa. Nuorimman kanssa se intoutuu jo taka-ajoon pihalla. Beau tykkää myös leikkiä itsekseen pehmoleluilla ja hoitomamman tossuilla, kun silmä välttää. Portin ulkopuolistakin maailmaan on käyty haistelemassa. Vaikka kaikki oli todella jännittävää, tyttö käveli ja haisteli paikkoja melko rohkeasti koirakaverin näyttäessä mallia.

Sisäsiisteysopinnot ovat hyvällä mallilla. Pieniä vahinkoja lukuun ottamatta Beau tekee tarpeensa ulos. Pesulla käynnit ovat sujuneet mallikkaasti, mutta kynsien leikkaus on haastavaa yhdelle ihmiselle, kun tyttö ei tahdo pysyä paikallaan. Resurssiagressiivisuutta ei ole esiintynyt. Ruoka-ajan tullessa Beau on usein ensimmäisenä paikalla, mutta odottaa omaa vuoroaan melko nätisti ja syö omalla paikallaan.

Vieraisiin ihmisiin Beau suhtautuu vielä varauksella. Se ei tule hakemaan rapsutuksia ensimmäisellä näkemällä, mutta on sen verran utelias, että haluaa olla ihmisten kanssa samassa huoneessa. Piha-aidan takaa on turvallista haukkua ohi meneviä ihmisiä ja koiria, ja Beau haukkuukin niitä antaumuksella. Sisällä Beau ei hauku ääniä, mutta ikkunasta näkemiään ihmisiä haukkuu.

Kaiken kaikkiaan Beau on kotihoitajan mukaan aivan ihana, pieni oppivainen tyttö.

17.12.2021
Suloinen Beau pääsi matkustamaan hoitopaikkaan Suomeen.

Beau tutkittiin ennen Suomeen tuloa kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. Siltä testattiin PCR-tutkimuksilla negatiivisiksi anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi ja hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis). 

Viipurin Koirat testasi Beaun rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa tartunnalta.

12.12.2021
Beau sterilisoitiin.

20.11.2021
Beaun koti on pieni onnettomalla kuivikkeella vuorattu koppipahanen Margaritan koiratarhalla. Päivät ovat jo kylmiä, öistä puhumattakaan. Lähestyvä talvi pelottaa ja Beau niin mielellään asuisi kotona ennen pahimpia pakkasia.

Emokoira Maroussia ja sen pennut päätyivät tarhalle syksyllä. Kodittoman koiraperheen menneisyydestä ei ole tarkkoja tietoja. Liikkuva sterilointiklinikka oli kyyditsemässä niitä Snezhannan tarhalle, mutta kun tarhalla ei ollut tilaa ohjattiin kuusi pentua ja emokoira Margaritan luokse.

Maroussia-emo on reipas ja ihmisrakas koira, joka osaa kävellä hihnassa. Sillä on hyvinkin saattanut olla koti. Ehkä omistaja väsyi pentujen hoitamiseen ja päätti hankkiutua koko porukasta kerralla eroon. Osa pennuista löysi kodit jo Venäjältä, mutta jäljelle jäänyt nelikko Amelia, Beau, Bentley ja Bugatti toivovat kotien löytyvän Suomesta.

Margarita kertoo Beaun olevan ihmisrakas ja eloisa pentu. Se tulee innoissaan tervehtimään ihmisiä eivätkä kaikki neljä käpälää pysy millään maankamaralla, kun niin kovasti kaivattua seuraa ja rapsutuksia on vihdoin tarjolla. Beau on päässyt kokeilemaan hihnassa kävelyä, mutta harjoitukset ovat vielä ihan alkutekijöissä. Beau muuttaisi mielellään sellaisen ihmisen luokse, joka ymmärtää ettei suoraan tarhalta tuleva pentu voi osata vielä mitään kotikoiran taitoja vaan niitä täytyy lähteä opettelemaan askel kerrallaan. Toivottavasti oma kunnollinen koti löytyy, sillä hentoinen pentukarva ei anna suojaa talvea vastaan.

Beau on rokotettu kattavasti ja se sterilisoidaan, tautitestataan sekä rabiesvasta-ainetestataan ennen Suomeen tuloa. 

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.