Örkki

Sukupuoli: uros
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 8/2012

15.5.2014
Örkin (nyk. Colt) kuulumisia:

"Coltista onkin sitten paljon kerrottavaa. Kun sitä olin hakemassa, niin minulle sanottiin, että ei varmaankaan tule kasvamaan hirveästi ja että on puruherkkätapaus. No, en tiedä kuka oli sanonut, että ei enää kasva, mutta kun itse katsoin koiran tassuja, niin olin täysin varma, että tästä tulee vielä melko hyvän kokoinen koira. Colthan oli silloin vain 4-5kk ikäinen, ja sen ikäisestä koirasta ei todellakaan voi sanoa kukaan, ettei se tulisi enää kasvamaan. No tässä tapauksessa olin itse oikeassa, Colt on tällä hetkellä säkältään päälle 60cm ja painoa on jo 26 kiloa, ja koska kylkiluut vieläkin hiukan näkyvät, niin saattaa painoa vieläkin tulla vähän lisää. 

Me emme sen jälkeen kun koira pääsi kotipihaan ole käyttäneet kuonokoppaa, koska Colt pelkäsi sitä aivan kamalasti. Kävimme melko pian Coltin hakemisen jälkeen eläinlääkärillä kaljujen kohtien takia, ja raapenäyte kertoi, että koko koira vilisee sikaripunkkeja, joita ei kuulemma ollut, kun Colt oli viimeksi käynyt lääkärissä? No nekin saatiin kuriin. Alkuun pesimme Colttia 2 kertaa viikossa erikois-shampoolla ja laitoimme 2 kertaa kuussa ulkoloishäädön, ja kesään mennessä oli sitten punkit saatu pois. Ja tässä kohtaa täytyy mainita, että tämä niin sanottu puruherkkä koira ei ole kertaakaan edes näyttänyt hampaita minulle, vaikka olen joutunut pesemään, kuivaamaan ja hoitamaan paljon ihan alusta lähtien. Eikä myöskään eläinlääkäriä, joka otti raapenäytteitä kerran kuussa, ja se ei ole mitään mukavaa puuhaa. Joten tämä koira ei ole ikinä ollut ”puruherkkä”, ainoa syy aiempaan puremiseen on todennäköisesti ihmisten vääränlainen lähestyminen ja kiire. Itse olen tällä hetkellä sitä mieltä, että koira ei olisi näin herkkä ja pelokas ilman kotihoitojaksoaan, nyt toivon, että olisin saanut Coltin suoraa tarhasta.

Ensimmäiset 6kk menivät aikalailla siinä, että Coltti söi, istui nurkassa ja kävi pissalla ulkona. Ei liikkunut nurkastaan mihinkään ja pelkäsi kaikkea. Siten alkoi tulla pieniä edistyksiä pikkuhiljaa, ja tällä hetkellä meillä on kovin huomionkipeä koira, joka haluaa paljon rapsutuksia, ei tuhoa mitään 8 tunnin työpäivän aikana ja rakastaa yli kaiken vapaana juoksemista. Hankimme varmuuden vuoksi metsään tutkapannan Coltille, mutta poika on oppinut saman taputuskomennon ja pysyttelee aina vähintään kuuloetäisyydellä. Toiseen viipurilaiskoiraamme Mitoon Coltti on alusta asti ollut kovin kiintynyt, ja nykyään koko oma lauma on hyvin tärkeä. Vieraat ihmiset pelottavat vieläkin, mutta omalla porukalla kun ollaan, niin Colt on jo aivan kuin normaali koira. 

En voisi olla tyytyväisempi koiriin, jotka olen Viipurin koirien kautta saanut, toki välillä se vaatii vähän enemmän työtä ja kärsivällisyyttä, mutta on ehdottomasti sen arvoista."

1.1.2013
Vuoden ensimmäinen päivä toi uudet tuulet Örkin elämään, kun se pakattiin autoon ja vietiin omaan kotiinsa.

27.12.2012
Pikku-Örkki on kaunis koirapoika, joka vielä vähän peloissaan tutustuu uuteen elämäänsä Suomessa.

Pieni Örkki poikanen on kokenut elämässään kauheita asioita. Yhdessä sisarustensa kanssa Örkki suljettiin kiinni naulattuun puulaatikkoon ja vietiin metsään kuolemaan. Pentujen onneksi laatikko löydettiin ajoissa ja toimitettiin sisältöineen Irinan tarhalle. Pennut saivat uuden mahdollisuuden, mutta menneisyys on jättänyt henkiset arvet, joita Örkki nyt kotihoidossa parantelee.

Örkki on viikossa edistynyt pienin mutta varmoin askelin. Ensimmäisenä päivänä kauhusta kankea koirapoika on hetkittäin ruvennut rentoutumaan ja antaa jo koskettaa itseään. Paijaamisesta taitaa Örkki salaa tykätäkin, vaikka varoo vielä näyttämästä sitä liiaksi. Häntä ei Örkillä vielä heilu eikä poikanen oikein uskalla paikaltaan liikkua, jos ihminen on vieressä. Örkki on kuitenkin ruvennut jo syömään ihmisten läsnäolosta huolimatta ja ottaa herkkupaloja kädestä. Vaikka hihna pelottaa Örkkiä kovasti, sujuvat ulkoilutreenitkin päivä päivältä paremmin.

Örkki on erityisen kaunis pentu. Sen mantelinmuotoiset silmät ja tiivis katse tuovat mieleen ketun tai pienen suden. Keskellä kuonoa juoksee valkoinen piirto ja silmien alla on sotamaalaukset. Örkistä ei kasva mitään jättiläistä vaan lähes kaikkeen sopiva, sporttinen ja sutjakka koirapoika.

Omistajakseen tämä pikkuinen kaipaa ymmärtävää ja kokenutta ihmistä, ihmistä joka tietää, että kärsivällisyys, lempeys ja päättäväisyys ovat avaimet, joilla arka koira avataan. Örkille pitää antaa aikaa tottua asioihin. Aina ei pieni arkajalka kuitenkaan saa otettua ensimmäistä askelta, joten ihmisen täytyy silloin ottaa se Örkin puolesta. Kovat otteet eivät missään nimessä sovi Örkin kaltaisen koiran opettamiseen, mutta pieni ystävällinen töytäisy takapuoleen on silloin tällöin paikallaan, jos Örkki jää liikaa arkailemaan.

Aran koiran luottamusta ei voi ostaa vaan se on ajan kanssa ansaittava. Tällaisen koiran luottamus on kuitenkin kultaakin kalliimpaa ja kun se on saavutettu, ei uskollisempaa koiraa voisi toivoakaan. Oikean ihmisen kanssa Örkki voi oppia nauttimaan koiranelämästä kaikkine iloineen ja riemuineen! Örkin olisikin hyvä päästä pian sen oikean luo, ettei se kiinny liikaa kotihoitajiinsa. Örkki puhuu erinomaista koiraa ja kissaakin sujuvasti, joten kissa- tai koiraseura uudessa kodissa sopisi pikkupojalle mainiosti. Pienten lasten perheeseen ei Örkki sen sijaan arkuutensa vuoksi muuta.

Örkki on kotihoidossa Pyhtään Siltakylässä, puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Örkki odottaa ja toivoo kotiehdokkaiden tulevan käymään ja ihastumaan.

Kotihoidossa olevien koirien kyselyihin vastaavat Noora ja Susanna. Yhteystiedot ja soittoajat löytyvät yhteystiedot-sivuilta. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.