Severi
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2003
26.10.2013
Severi sai pysyvän kodin hoitopaikastaan.
18.5.2013
Severi on kohtelias herramies, joka kulkee kauniisti hihnassa. Severi nauttii lenkkeilystä ja kuoppien kaivamisesta pihalla, kuten kuvista näkee. Severi etsii kotia, jossa sillä olisi oma piha sekä leikkikaverina huumorintajuinen tyttökoira. Severi ei sovellu kerrostaloon eikä toisen uroksen kaveriksi. Kotiehdokkaan on tärkeää ottaa huomioon, että Severin hampaat vaativat päivittäistä hoitoa sekä tiivistä seurantaa hammaslääkärissä. Suusta on jouduttu poistamaan useita hampaita massiiviisen tulehduksen seurauksena.
Severi vaikuttaa olevan arvioitua nuorempi, ja se on energinen ilopilleri. Severi nauttii leikkimisestä, ja toisinaan se heittäytyy piehtaroimaan omien lelujensa päälle suuri hymy naamallaan. Severi rakastaa ihmisiä ja se ei meinaa saada rapsutuksista tarpeekseen. Severillä onkin tapana kiivetä hoitotädin kainaloon rapsutettavaksi. Historiastaan huolimatta, Severi antaa käsitellä itseään hienosti, ja hoitotoimenpiteet sujuvat ilman ongelmia. Severi on kaiken kaikkiaan hyvin mukava koira.
Severi on kotihoidossa Järvenpäässä ja lisätietoja voi kysyä Meriltä:
meri.viipurinkoirat(at)gmail.com
Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.
28.3.2013
Severi pääsi Suomeen kotihoitoon.
------------------------------------------
20.12.2012
Sympaattinen Severi etsii kotia, jossa iäkkäämmän koiran hoitoon halutaan ja jaksetaan panostaa.
Severissä on vähän pystykorvan vikaa: se availee mielellään ääntään, jos naapurihäkin uroskoira tulee väliverkolle Severiä tuijottelemaan. Toisaalta Severi näyttää tulevan toimeen kohtuullisen hyvin samassa häkissä olevan nuoremman uroksen kanssa. Toinen uros on varsin vilkas ja jopa päällekäyvä, joten Severi mieluummin väistää kuin alkaa yhtään haastamaan riitaa.
Severissä on jotain todella sympaattista. Aluksi ajattelin, ettei se taida välittää ihmisistä yhtään, kun se vain makasi koiranpedissä häkin nurkassa eikä tullut lainkaan tervehtimään. Ilmeisesti se johtui kuitenkin vain siitä, että Severi ei halunnut kilpailla huomiosta häkin toisen uroksen kanssa. Kun itse lähestyin Severiä, oli se selvästi hyvin onnellinen saamastaan huomiosta ja sen jälkeen tuli itsekin hakemaan rapsutuksia.
Severi ei ole enää mikään nuori mies. Se tulee tarvitsemaan kodin, jossa vanhuskoiran hoitoon ja huoltoon jaksetaan panostaa. Severi on sydämeen käyvä poika, jonka toivoisi saavan vielä viettää onnellisia vanhuudenpäiviä oman kodin lämmössä.
Katso video Severistä:
Viipurin koirat - Severi 16.2.2013
Viipurin koirat - Severi