Rami

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 1/2013

27.6.2013
Rami sai kodin Oulusta.

7.6.2013
Rami vaikuttaa rauhalliselta ja fiksulta pennulta, kuten veljensä Valtti - vaan eiköhän siitä tarpeen tullen pentumaista vauhtiakin löydy!

Varma kevääntulon merkki on pentujen määrän lisääntyminen Irinan tarhalla. Valtti ja Rami kuulivat tämän harmillisen ilmiön penturaukkoihin: ne oli kylmästi vain jätetty aikaisin aamulla tarhan eteen. Kaikeksi onneksi pojat eivät olleet lähteneet seikkailemaan kauemmas, vaan aamun ensimmäinen työntekijä oli korjannut ne aitaukseen muiden pentujen joukkoon.

Riekkuvassa pentulaumassa Valtti ja Rami ovat sitä rauhallisempaa porukkaa: pieni häntä vipattaen ne tulevat tervehtimään, mutta housun puntit säästyvät puremilta ja kädet naarmuilta, sillä Valtti ja Rami osaavat tervehtiä ilman hillitöntä villiintymistä.

Rami vaikuttaa fiksulta ja mukavalta pennulta. Välillä se harkitsee hetken ennen kuin ryntää kohti uusia seikkailuja, mutta mikään varsinaisen arka tai ujo poika Rami ei ole. Ramista joku saa vielä hienon koirakaverin!

Ramista kasvanee keskikokoinen poika. Jos kodissasi ja elämässäsi on yhden poikapennun mentävä aukko, tulee Rami täyttämään sen enemmän kuin mielellään!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.