Alvina
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 3/2012
26.10.2013
Ihana Alvina sai kodin Helsingistä.
4.8.2013
Alvina on hyvä vaihtoehto pienehköä keskikokoista, ihmisrakasta koiraa toivovalle.
Viipurin koirat - Alvina 3.-4.8.2013
Suloinen Alvina kuuluu tarhavieraiden suosikeihin. Vaikka mielellämme tapaamme Alvinaa matkoillamme, soisimme sille jo oman kodin.
11.4.2013
Kukaan ei tunnu huomaavan kultaista pientä Alvinaa. Sen pentuaika alkaa olla pian takana päin.
Alvina on perusluonteeltaan iloinen ja ihmisrakas tyttö. Tarhalla se pärjää välillä hiukan huonosti, koska se on jäänyt ikätovereitaan pienemmäksi. Sellaisia kiusataan usein. Alvina on pehmeäluonteinen tyttö, joka ei oikein ymmärrä, kuinka suhtautua rähisijöihin.
Viipurin koirat - Alvina
10.10.2012
Alvinalla on kultainen luonne! Alvina on avoin ja iloinen, ja vaikuttaa erinomaiselta kotikoira-ainekselta. Sitä katsellessa tulee tahtomattaankin hyvälle mielelle.
17.6.2012
Alvina on varsin rauhallinen pentu, mutta kyllä tytöstä vauhtiakin löytyy.
Alvinan lempipuuhaa on muiden pentujen riekkumisen katseleminen. Ja sitten, kun tulee sopiva hetki, loikkaa Alvina yllätyshypyn leikkeihin mukaan.
Alvina oli jätetty paikallisen eläinklinikan eteen. Työvuoroon tullut eläinlääkäri nappasi sisäpihalla nököttäneen pennun kainaloonsa ja soitti Irinalle, joka nouti pennun tarhalle. Siellä Alvina nyt opettelee vauhdikkaita leikkejä muiden pentujen kanssa ja odottaa, että joku mukava ihminen haluaisi tarjota sille paremman tulevaisuuden.
Alvina kaipaa omistajaa, joka jaksaa ja haluaa sitoutua tytön kanssa elämiseen seuraaviksi yli kymmeneksi vuodeksi. Pitkiä ja reippaita lenkkejä, vähän käytöstapojen opettelua ja sopivasti myös rapsutteluhetkiä - niistä on Alvinan onnellinen tulevaisuus tehty. Alvina voisi matkustaa Suomeen vaikka heti.
Katso video Alvinasta:
Viipurin koirat - Alvina
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.