Stasik
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 1.11.2012
21.4.2013
Stasikin (nyk. Leevi) kuulumisia omasta kodista:
"Stasik/Leevi-poika tuli kolmisen viikkoa sitten meille. Arasta pikku pojasta on tullut kylän vauhti-ville. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy. Kaksi päivää kesti sisäsiistiksi oppiminen, ja naapureiden koirien kanssa tullaan jo hyvin juttuun. Leevi on luonteeltaan todella kiltti sylivauva, mutta tarpeentullessa myös melko itsepäinen. Leevillä vauhtia riittää niin sisällä kuin ulkonakin, ja vapaana hän on oppinut jo olemaan.
Leevin kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, ja hän on kaikin puolin aivan ihana koira. Eläinlääkärin tarkastus sujui todella hyvin, ja hieman väärät etujalatkin luultavasti tulevat suoristumaan vitamiinien avulla. Olemme saaneet Leevistä mitä ihanimman kotikoiran, ja suosittelemme kaikille sitä harkitseville kodittoman koiran adoptoimista."
28.3.2013
Stasik sai kodin Turusta.
10.2.2013
Privjet! Minä olen Stasik, ja minä etsin sellaista kotia, jossa jaksetaan tarjota iloiselle ja eloisalle pikkupojalle kaikkea kivaa puuhaa ja tietysti myös paljon huolenpitoa!
Stasik ja sen sisarukset Sania ja Svetik näkivät päivänvalon Olgan tarhalla. Pentujen emo oli löydetty viimeisillään tiineenä lokakuisen loskaiselta kadulta, ja Olgaa pyydettiin pelastamaan emo ja pian syntyvät pennut luokseen. Näin emo pääsi turvaan lämpimiin sisätiloihin ja pennut saivat mahdollisuuden selvitä hengissä.
Nyt Stasik sisaruksineen on varttunut siihen ikään, että omiin koteihin muuttaminen alkaa olla ajankohtaista. Pentujen emo on jonkin sortin bolonkasekoitus, eli pieni ja pörröturkkinen tyttö. Kaikilla pennuilla on hieman karkea turkki, joten voi hyvin olla, että isän puolelta pentuihin on tullut myös vähän terrierin verta.
Stasik on reipas ja iloinen pojankoltiainen, joka jaksaa riehua päivät läpeensä. Onneksi sillä on seuranaan kaksi siskoa, joiden kanssa jakaa leikkihetket! Niistä pentujen päivät tällä hetkellä täyttyvätkin, ja hyvä niin, sillä pian Stasikin on aika muuttaa omaan kotiin ja aloittaa kunnon koirakansalaiseksi opiskeleminen. Riittävästi tapakasvatusta, ulkoilua ja muuta aktiviteettia, niitä tämä pikkupoika tulee tarvitsemaan!
Stasik voi muuttaa omaan kotiinsa maaliskuun alussa.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.