Hillevi
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 8/2013
24.12.2013
Hillevi sai kodin Sipoosta.
5.12.2013
Kovasti reipastunut Hillevi pääsi Suomeen kotihoitoon! Hilleviä pääsee tapaamaan Vihtiin.
12.11.2013
Hillevi on kuin pieni hiirulainen: kovin utelias vipeltäjä, mutta kuitenkin vähän ujo tyttö, jota hieman jännittää uudet tuttavuudet.
Hillevi joutui Irinan tarhalle lokakuun lopussa. Nyt tytön ei auta muu kuin tehdä kaikkensa, että joku huomaisi sen hassut korvat ja suloisena vipattavan hännän ja toteaisi, että pieni Hillevi elämästäni juuri puuttuukin!
Hillevi on perusluonteeltaan hyvin utelias tyttönen. Se kipittää perässämme aitauksessa tiiviisti ja seurailee lähietäisyydeltä touhujamme. Kun Hillevin koittaa ottaa syliin, alkaa tyttöä kuitenkin kauhistuttaa: aikamoisen kova ääni pienestä pennusta lähteekin, kun se päättää ilmoittaa, että häntähän ei syliin nosteta!
Pienen rauhoittelun jälkeen Hillevi kuitenkin toteaa, ettei se sylissä oleminen hassumpaa olekaan. Kiltisti tyttö malttaa olla sylissä kuvaamisen ajan, vaikka pieni jännitys tytön mielessä selvästi koko ajan pysyykin. Hillevistä kuoriutuu kuitenkin varmasti vielä reipas tyttönen, kunhan se pääsisi tarhalta omaan kotiin.
Hillevin rokotukset mahdollistavat tytön Suomeen muuttamisen joulukuun alun jälkeen - toivottavasti tyttöä on jo pian oma koti odottamassa!
Viipurin koirat - Hillevi
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.