Onni

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 8/2012

1.1.2013
Onnekas Onni muutti vuodenvaihteessa omaan kotiin.

8.12.2012
Mustat koirat eivät ole Venäjällä kovin suosittuja ja niiden kodinsaantimahdollisuudet ovat huonot. Onnekas Onni pääsikin nyt kotihoitoon Pyhtäälle ja on osoittautunut ihanaksi palleroksi. Onni-pojan katse on toivoa täynnä; jospa lämmin peti ja oma koti löytyisivät jo pian.

Onni on arviolta noin neljän kuukauden ikäinen poika, jota vielä vähän vieraat ihmiset ja uudet tilanteet jännittävät. Ohutturkkinen Onni haluaisikin jo pian päästä omaan lämpöiseen kotiin reipastumaan. Muiden pentujen kanssa se telmii iloisesti, mutta ei ujona poikana uskalla heti tulla vieraiden luokse hakemaan rapsutuksia.

Vaikka Onnia vielä vähän ujostuttaakin, tarhalta pois päästyään ja reipastuttuaan siitä kuoriutuu varmasti iloinen ja reipas nuorukainen, joka tarvitsee tapakasvatusta ja liikuntaa. Mustana poikana mahdollisuudet kodin saamiseen Venäjältä eivät ole kovin hääppöiset, joten Onnin ainoa toivo on oma koti rajan toiselta puolelta ennen kuin se kasvettuaan aikuiseksi hukkuu mustien koirien isoon joukkoon.

Onni on hoidossa Pyhtään Siltakylässä n. 1.5h Helsingistä. Kotihoidossa olevien koirien kyselyihin vastaavat Noora ja Susanna. Yhteystiedot ja soittoajat löytyvät yhteystiedot-sivuilta. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.