Liza

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni-keskikokoinen, n. 40 cm
Syntymäaika: 2010

8.2.2013
Liza, nykyään Uma, saapui 7.2. uuteen kotiinsa Helsinkiin:

"Tyttö on kuin ajatus! Erinomaisen kohteliaan käytöksensä lisäksi hän on todistanut olevansa oikea kulinaristi. Ruoka ja vesi maistuu vauhdilla, joten matolääkkeen ja vitamiinien antaminen sujuu helposti. Ketunhäntä heiluu kovaan tahtiin aina kun Uma saa huomiota. Suosikkipaikka on luonnollisesti keittiön hellan edessä oleva matto tai täydellä mahalla olohuoneen matto. Lelut eivät Umaa kiinnosta ainakaan sisällä, mutta pienen totuttelun jälkeen keksimme varmasti jonkun mukavan leikin ulkona."

7.2.2013
Liza adoptoitiin Helsinkiin.

18.10.2012
Liza on suloisen sydämellinen kettutyttö. Lizan aurinkoista elämänasennetta ei tunnu lannistavan mikään.

Toivottavasti tyttö löytää oman kodin ennen kuin iloinen pilke se silmistä himmenee!

Olgalle oli soitettu kiireinen puhelu eläinlääkäriasemalta: sinne oli tuotu lopetettavaksi kaunis ja kiltti nuori tyttökoira. Eläinlääkäri oli kuitenkin todennut, ettei niin ystävällisen ja elämäniloisen koiran aika ollut vielä lähteä, ja siksi hän vetosi Olgaan, jotta tämä pelastaisi tytön hengen.

Nyt Liza elelee Olgan tarhalla kymmenien muiden koirien kanssa. Liza on sopeutunut tarhaelämään varsin hyvin, sillä sosiaalisena tyttönä se tulee sujuvasti toimeen niin kaikkien toisten koirien kuin myös kissojenkin kanssa. Mutta ihmisiä ei silti Lizan mielestä voita mikään! Kun tyttö vain pääsee lähelle ja saa hetkenkin silittely- ja huomiohetken tulijalta, on se aivan onnesta soikeana.

Liza toivoisi pääsevänsä omaan kotiin ennen kuin tarhaelämä käy sen vielä niin aurinkoiselle luonteelle liian raskaaksi. Liza osaa jo kulkea kauniisti hihnassa, se jää rauhallisesti kotiin Olgan lähtiessä töihin, se tottelee muutenkin hienosti eikä se juuri koskaan hauku - aika valmista kotikoira-ainesta siis. Mutta toki uuden omistajan tulee varautua siihen, että jokaisen koiran kanssa voi tulla vaikka mitä yllätyksiä eteen, kun kotiutuminen etenee.

Lizan arvioidaan syntyneen vuonna 2010. Tyttö olisi jo aivan valmis valloittamaan uuden kotinsa!

Katso video Lizasta:

Viipurin koirat - Liza

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.