Laska

Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 6/2012

24.7.2013
Laska (nyk. Muska) sai kodin Espoosta.

29.6.2013
Laska voisi olla hyvä valinta pienehköä tyttökoiraa etsivälle. Laskan matka on kulkenut Tatarstanista Viipuriin - kulkeeko se vielä Suomeen asti?

Laska on viehättävä ja positiivinen tyttö. Tällä hetkellä se ei tunnu surevan elämäänsä tarhalla, mutta kyllä Laskankin soisi pääsevän omaan kotiin ja oman ihmisensä luo. Eipä Laska tiedäkään mitään mukavampaa kuin ihmiset, varsinkin sellaiset, joilla on nameja taskuissaan ja hellät kädet. Laska on onneksi varsin pienikokoinen, mikä auttaa kodinetsinnässä. Pikkukoirilla on kuitenkin tarhalla karut oltavat ja Laskakin joutunee ennemmin tai myöhemmin pentuaitauksesta pois isojen koirien keskelle.

Viipurin koirat - Laska

13.3.2013
Muutamassa viikossa Laska on reipastunut aivan silminnähden. Kaunis tyttösemme on aivan ihastuksissaan, kun sen aitaukseen saapuu vieraita. 

Kun kuorma-automatkan ja tarhalle joutumisen järkytys on haihtunut, ei alun ujoudesta ole enää jälkeäkään. 

Viipurin koirat - Laska

21.2.2013
Kaunis ja sympaattinen Laska on vähän ujo, mutta kun tyttöä lähestyy rauhallisesti, pääsee tyttöä silittelemään ja näkemään sen onnellisen ilmeen, mikä Laskan silmiin syttyy.

Laska on alun perin löytökoira Kazanista, Tatarstanista. Kaupunki sijaitsee Moskovan takana. Viranomaiset ovat ryhtyneet ampumaan irtokoiria kaduilta ennen ensi kesän urheilun suurtapahtumaa. Huolestuneet eläinsuojelijat alkoivat etsiä ystävällisille koirille sijoituspaikkoja Venäjän tarhoilta, sillä Kazanissa ei ole omaa koiratarhaa. Ja niin Laska yhdessä ystävänsä Nupun ja muutaman muun kodittoman koiran kanssa sai kuljetuksen Viipuriin Irinan tarhalle, 1300 kilometrin päähän alkuperäisestä tarhasta.

Olimme tarhalla, kun Laska koirakavereineen saapui Irinan luo. Laska laitettiin muiden nuorten koirien kanssa samaan aitaukseen, ja ympärille pyrähtäneet parikymmentä innokasta kaveria saivat Laskan pienen pään kovin pelokkaaksi. Laska piiloutuikin aitauksessa olevaan koppiin.

Kömmin koppiin vähän myöhemmin Laskan perässä. Laska katseli minua alta kulmien, mutta kun rauhallisesti juttelin tytölle, huomasin sen ilmeestä, että seurani alkoi sitä kuitenkin kiinnostaa. Varovasti aloitin tytön silittelemisen, ja Laska paljasti minulle vatsansa silityksiä varten. Selvästi se nautti pienestä yhteisestä hetkestämme, vaikka jännitys olikin vielä kova.

Nyt Laska on jo reipastunut sen verran, että muukin kuin kopissa kyyhöttäminen kiinnostaa. Ujo tyttö Laska on silti, joten uuden omistajan tulee ymmärtää, minkälaista totuttamista ja siedättämistä Laska tulee todennäköisesti tarvitsemaan. Laska varmasti ilahtuisikin, jos uudessa kodissa olisi reipas koirakaveri auttamassa sopeutumisessa.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.