Filos

Sukupuoli: uros
Koko: pieni (n. 35 cm)
Syntymäaika: 2011

20.9.2013
Filosin (nyk. Vili) kuulumisia:

"Vili on kotiutunut todella hyvin ja on kuin olisi aina meillä asunut. Hiukan välillä vahtii ääniä, mutta aika hyvin on tottunut. Yksin osaa olla todella mallikkaasti, eli taitaa vain nukkua. Aamuisin Vilillä ei myöskään ole mikään kiire ulos, eli saamme viikonloppuna nauttia pidemmistä aamu-unista.

Rokotukset on hoidette, eli aloitettiin alusta ja vuoden kuluttua seuraava tehoste. Tikit otettiin pois, sillä ne olivat kyllä sulavia, mutta tehty poistettavalla tekniikalla. Kynsiä Vililtä ei varmaan ole koskaan leikattu, kun on vähän haastavaa. Laitan pidemmän pannan nenän ympäri ja niskasta kiinni, niin homma sujuu.

Vili on laihtunut puolisen kiloa ja on nyt todella hyvässä kunnossa. Oli vähän "pötikkä" kun tuli, ja pelkästään liikunnalla on saanut vyötärön. Energiaa Vilillä on tosi paljon, mutta harvemmin "huonoa". Välillä kun Lou-Lou ei jaksa leikkiä ja näyttää, että intoa riittäisi, niin Oliver lähtee polkupyörällä ajelemaan vartin lenkin niin, että Vili saa kunnolla juosta.

Toisten koirien kanssa Vili tulee toimeen tosi hyvin, myös urosten. Jos toinen koira ei pidä mitään ääntä, niin Vili on myös hiljaa. Mutta rähisee, jos toinen koira rähisee. On saanut hyvän luottavaisen olon, varmaan myös Lou-Loun malli on varmasti auttanut. Bischon frishee uros on paras kaveri.

Luitaan vahtii edelleen, mutta olen kyllä tehnyt selväksi, että luut on minun, ja Vili voi niitä lainata jos annan. Niskasta on saanut pariin otteeseen pidellä ja kaivaa luuta kurkusta. Parempaan suuntaan siinäkin on menty. Kaikille vieraille Vili on ollut todella ystävällinen, ei pelkää miehiäkään. Lapsiin suhtautuu myös todella hyvin, joten kukaan ei varmaankaan ole tehnyt sille mitään pahaa. On myös ollut pari kertaa hoidossa ilman ongelmia. Menee yleensä vieraiden viereen sohvalle istumaan ja laittaa pään syliin.

Yöt Vili nukkuu pääosin Oliverin huoneessa, ja nyt kun on viilentynyt, niin peiton alla. Kyllä ihmetyttää, että se on jätetty kadulle, kun on niin herttainen. Vili on myös todella vitsikäs, tekee ihmeellisiä loikkia, kun haastaa Lou-Louta leikkimään ja potkii sitä kylkiin. En ole ennen vastaavaa nähnyt. Tykkää hypellä, ja ajattelin jossain vaiheessa koittaa, josko innostuisi agilitystä. Osaa istua ja mennä maahan, oppi kun Lou-Lou näytti mallia!

Mutta terveisiä Viipuriin, ja olemme todella onnellisia Vilistä ja uskon että Vilikin meistä."

25.7.2013
Filos (nyk. Vili) löysi kodin Kirkkonummelta.

24.4.2013
Filos on rauhallinen ja ystävällinen herrasmies - oikein hienosti käyttäytyvä pikkukoira.

Filos oli löydetty kadulta harhailemasta yksikseen. Pientä koiraa ei voitu viedä tarhalle isojen koirien joukkoon, joten Irina etsi sille kotihoitopaikan Viipurista.

Hoitopaikassa Filos on osoittautunut rauhalliseksi ja ystävälliseksi pojaksi. Filos antaa kissojen olla omissa oloissaan, ja toisten koirienkin kanssa se tulee hienosti juttuun. Toisille uroksille Filos tosin saattaa vähän röyhistellä rintaansa, joten toisen uroskoiran kaveriksi Filosta ei suositella. Mukava narttu olisi Filoksen mielestä sen sijaan varmasti kiva kaveri.

Filos on sisäsiisti, se osaa kulkea nätisti hihnassa eikä yksinjäämisen kanssa ole ollut ongelmia. Myös lapsiin Filos on suhtautunut ystävällisesti ja automatkailu sujuu ongelmitta. Filos vaikuttaa siis kaikin tavoin fiksulta pojalta, jolla on varmasti ollut omistaja aiemminkin. Toki uuden omistajan tulee varautua siihen, että kotiutuminen uuteen paikkaan voi tuoda pojasta myös uusia puolia esille: esimerkiksi yksinjäämistä pitää varautua harjoittelemaan. Mutta eiköhän Filoksesta nopeasti kuoriudu hyvinkäyttäytyvä poika myös uudessa kodissa!

Viipurin koirat - Filos

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.