Frutti

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni (n. 40 cm)
Syntymäaika: 2009

18.4.2012
Frutti-tyttösestä tuli suomalainen.

---

Frutti on pieni, aktiivinen ja iloinen tyttö, joka tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa. Frutti oli paleltua kuoliaaksi kadulle, mutta onnekseen tyttö löysi pelastajansa viime hetkillä.

5.3.2012
Frutti oli hylätty kenties jo syksyllä. Alkutalven se sinnitteli tonkimalla roskakoreja, mutta pakkasten kiristyttyä ja hankien kasvettua rupesivat pienen koiran selvitymismahdollisuudet kadulla hupenemaan. Frutin kunto alkoi olla jo niin heikko, että jollei eräs koirarakas nainen olisi huomannut tytön ahdinkoa, olisi Frutti varmasti nääntynyt kuoliaaksi.

Nyt Frutti elää tämän pelastajansa kotona. Valitettavasti naisella oli ennestään jo kuusi koiraa, minkä vuoksi hän ei voi pitää Fruttia itsellään. Siksi Frutille pyydettiin etsimään uusi koti Suomesta.

Frutti on hyvin leikkisä, iloinen ja ystävällinen koira, oikea auringonpaiste. Frutti pitää niin toisista koirista kuin kissoistakin. Tyttö osaa myös kulkea nätisti hihnassa ja pysyypä tyttö hyvin mukana myös irrallaan. Toki aina täytyy muistaa, että uudessa kodissa koiraa ei saa laskea irti useampaan viikkoon, vaikka se edellisessä paikassa olisikin pysynyt hienosti lähellä.

Frutti haaveilee kovasti omasta, aktiivisesta kodista ja olisi valmis muuttamaan sinne vaikka heti!

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.