Helga

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (55 cm)
Syntymäaika: 2008

6.8.2012
Kuntoutunut Helga muutti omaan kotiinsa.

9.7.2012
Helga on rauhallinen koirarouva, joka suhtautuu ihmisiin hillityn ystävällisesti. Helgan silmistä paistaa vielä surumielisyys, mutta se on silti selvästi piristynyt hoitopaikassaan.

Helga osoittautui heti saavuttuaan täysin valmiiksi kotikoiraksi, ja se onkin varmasti ollut Venäjällä jonkun koira. Helga on esimerkiksi täysin sisäsiisti ja antaa kiltisti hoitotädin tehdä kaikki hoitotoimenpiteet korvien putsaamisesta hammastarkastukseen ja kynsien leikkuuseen.

Helgan mielestä parasta maailmassa on ruoka ja toiseksi parasta päiväunet hoitotädin kainalossa. Ulkoilukin on Helgalle mieluisaa puuhaa, ja se kulkee hihnassa kauniisti vetämättä. Joistakin vastaantulevista koirista Helga ei tykkää, ja toiset se jättää täysin huomiotta. Citykaneja ja muita pikkuotuksia Helga mielellään vähän jahtaisi.

Helga asuu hoitopaikassa toisen aikuisen narttukoiran kanssa. Yhteiselo on muuten sopuisaa, mutta ruuastaan Helga on toisia koiria kohtaan kovin tarkka. Helga suhtautuu koirakaveriin hiukan pidättyväisesti, mutta intoutuu silti sen kanssa välillä vauhdikkaisiinkin leikkeihin.  

Kerrostaloasuminen sujuu Helgalta hyvin, sillä se ei ole hoitopaikassaan turhia metelöinyt. Aivan äänetön Helga ei kuitenkaan ole, jos ulkoa tai porraskäytävästä kuuluu jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Helgalla on uskottavan kuuloinen matala, joskin melko hiljainen haukku, ja se katsoo velvollisuudekseen suojella laumaansa. Helga vaikuttaakin koiralta, jolle oma perhe on se kaikkein tärkein.

Helga on käynyt lääkärissä, missä siltä poistettiin kaksi kipeää, katkennutta kulmahammasta. Helga todettiin muuten terveeksi, mutta painoa sen täytyy vielä kerätä lisää.

Kotioloissa Helga viettää päivät pääasiassa lepäillen. Agilitykoiraksi Helgasta tuskin on, mutta rauhallista perheenjäsentä arvostavaan kotiin voimme rouvaa suositella.

Katso video Helgasta koirapuistossa (kuvattu 17.7.2012):

Viipurin koirat - Helga koirapuistossa

10.6.2012
Lempeä Helga ei pärjännyt tarhalla ollenkaan hyvin: se laihtui pahasti ja suorastaan nälkiintyi. Helgalle löytyi onneksi hoitopaikka, jossa se saa nyt toipua ja ruokailla rauhassa. 

Helga jatkaa vahvistuttuaan kodin etsintää Suomesta käsin. Otamme jo vastaan alustavia kyselyitä tytöstä.

Helga on kotihoidossa Helsingissä ja sitä on mahdollista tavata sopimuksen mukaan.

23.5.2012
Helga oli tuotu tarhalle pentujensa kanssa. Helga-rouva on erittäin ystävällinen ja rauhallinen koira, joka tuntuu suhtautuvan vankkumattoman tyynesti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. 

Helga ja sen pennut oli hylätty viipurilaiseen metsään, mistä Helga löytyi puuhun sidottuna. Pennuista vain yksi selvisi, ja koska se oli lähes vieroitusikäinen, joutui äitikoira jättämään sille hyvästit varsin pian ja siirtymään toiseen aitaukseen. Nyt Helga asustaa yhteisessä aitauksessa usean muun aikuisen nartun ja uroksen kanssa suhtautuen niin ystävällisesti, mutta varsin välinpitämättömästi.

Helgan olemuksesta voi huomata, että pentue ei tosiaankaan ollut sen ensimmäinen. Todennäköisesti Helga on saanut jo useita pentueita, joten vaikka tarhalle joutumista ei koskaan yhdellekäään koiralle toivoisi, on se kuitenkin voinut olla Helgan pelastus siinä, että enää sen ei tarvitse synnyttää yhtäkään ei-toivottua pentuetta. Helga on äärimmäisen ystävällinen ja tyyni koira. Ehkä kaikki johtuu vielä tarhalle joutumisen ja pennuista erottamisen aiheuttamasta järkytyksestä, ja Helga muuttuu ajan kuluessa eloisammaksi. Aika näyttää.

Ei ole tietoa, onko Helga koskaan asunut sisätiloissa tai onko sitä kävelytetty hihnassa. Siksi uuden omistajan tulee varautua siihen, että Helgalle tulee opettaa alusta asti moni arkielämään kuuluva asia. Helga on jo valmiudessa aloittamaan uuden elämän Suomessa, joten enää puuttuu vain se sopiva koti.

Katso video Helgasta:

Viipurin koirat - Helga

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.