Renne

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa suureksi
Syntymäaika: 06/2012

27.3.2013
Renne sai kodin kotihoitajansa luota.

13.3.2013
Rennen elämässä on ollut murhetta. Ensin se hylättiin ja heitettiin kadulle, sitten se jäi vielä auton alle.

Kun Renne lopulta poimittiin talteen tarhalle, oli sen loukkaantumisesta kulunut jo tovi. Viipurilaisen eläinlääkärin mukaan selkävaurio on parantumassa ja selässä ollut murtuma on jo luutunut itsekseen. Täysin terve Renne ei kuitenkaan vielä ole, joten tulevan omistajan on varauduttava lääkärikuluihin.

Renne-tyttö on selvästi saksanpaimenkoiran sukuinen. Renne tarvitsee kodin, jossa sen terveydenhoitoon ja kasvatukseen sitoudutaan.

Renne on tulossa Suomeen kotihoitoon, eikä siitä oteta tällä hetkellä kyselyitä vastaan.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.