Olgan Dasha

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni (n. 30 cm, 5 kg)
Syntymäaika: 2010

31.10.2012
"Elämää Dashan kanssa on nyt kulunut 3 kuukautta. En olisi ikinä voinut parempaa koiraa toivoa!

Neiti ei ole tehnyt ensimmäisiäkään tarpeitaan sisälle, ja hihnassakin käveli alusta asti oikein upeasti.

Dasha ei pienistä korviaan letkauta, se kulkee bussissa ja junassakin kuin olisi aina kulkenut. Yksinjääminen on parin ensimmäisen päivän jälkeen sujunut myös tosi hyvin ja hän on jäänyt rauhallisesti odottamaan "mamman" kotiin tuloa.

Neiti tulee hyvin kaikkien koirien ja ihmisten kanssa toimeen, mutta oma "mamma" on se kaikista tärkein - sen syliinkin on useimmiten päästävä vaikka väkisin!  Dasha on osoittautunut super kiltiksi ja rauhalliseksi neidiksi. Mukavuudenhaluisen Dashan unet maistuvat parhaimmilta sohvalla, jalat kohti kattoa, ja pää sohvan reunalta roikkuen.

Silti Dashallakin on salainen veikeä puolensa; kerran se on jo yllätetty istumasta keittiön pöydällä lipoen voirasiaa...Voi, sitä röyhtäilyä kuunneltiin 2 päivää! Ja vaikka Dashan mielestä hän ei ole koskaan käynyt "mamman" sängyssä, silti jostain kumman syystä tyynyn alta löytyy miltei jokaisen työpäivän jälkeen luu...

Kiitos tästä mahtavasta tyypistä!"

6.7.2012
Dasha adoptoitiin Suomeen.

28.4.2012
Dasha on herttainen pikkutyttö, joka tulee hienosti toimeen niin toisten koirien kuin kissojenkin kanssa. Dasha pitää pitkistä lenkeistä ja osaakin kulkea hihnassa kauniisti.

Dasha oli asustellut jo jonkin aikaa viipurilaisen kerrostalon ympäristössä, kunnes joku talon asukas oli kiinnittänyt huomiota päivästä toiseen rappukäytävään lämmittelemään pyrkivään koiraan. Joku naapuri tiesi kertoa, että Olga ylläpitää pientä koiratarhaa ja ottaa vastaan kodittomia koiria. Niinpä Dasha sai kyydin Olgan luo etsimään uutta omistajaa.

Dasha asuu Olgan talossa useiden muiden koirien ja kissojan kanssa. Tyttö on luonteeltaan kiltti ja ystävällinen ja se tuleekin hienosti toimeen talon muiden eläinasukkaiden kanssa. Toki Dasha pitää myös ihmisistä ja kaipaa kovasti ihmisseuraa. Yksinjääminen ei silti ole ollut ongelmallista, vaan tyttö on jäänyt rauhassa odottelemaan, kun Olga poistuu talostaan.

Dasha osaa kulkea kauniisti hihnassa ja tyttö pitääkin kovasti myös pitkistä lenkeistä. Ohuen turkkinsa takia Dasha kuitenkin palelee herkästi, joten talviaikaan kunnollinen vaatetus on Dashalle tarpeen.

Dasha etsii mukavaa kotia, jossa se pääsisi viettämään koiramaista elämää: riittävästi ulkoilua, sopivasti muuta puuhailua ja toki myös niitä rentoutumishetkiä omistajan kainalossa. Dasha on valmis matkustamaan Suomeen vaikka heti, joten ole yhteydessä koiravaraajiimme, mikäli tämän pienen jättikorvan koti voisi löytyä luotasi!

Katso video Dashasta:

Viipurin koirat - Pikku-Dasha

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.