Molla nyk. Rosa
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 02/2010
12.8.2012
"Rosan tullessa meille, se oli todella laiha ja epäluuloinen. Ulkona se oli reipas, mutta pelokas. Nopeasti kuitenkin uudet asiat tuli tutuiksi ja paino nousi.
Turkkikin alkoi kiiltää jo muutaman viikon kuluttua, kun neiti alkoi saamaan laadukasta ruokaa eikä kukaan tullut sitä vaatimaan itselleen kesken kaiken. Rosan luottamuksen voittamiseen meni useita viikkoja ja edelleen se on uusia ihmisiä kohtaan varautunut. Oma ihminen on kuitenkin maailman paras Rosan mielestä eikä muista tarvitse välittää, kunhan välillä kulmien alta vähän voi katsella. :) Rosa on todellinen yhden ihmisen koira.
Luonteeltaan Rosa on erittäin herkkä ja varautunut. Oman ihmisen ei tarvitse varoa tytön käsittelyä, mutta muut ihmiset ja uudet asiat saavat helposti traumoja aikaan. Esimerkiksi tyttöä pääsi ampiainen pistämään reiteen ja sen jälkeen pienikin heinän hipaisu kankussa saa tytön välittömästi "hyökkäämään" uhkaa kohti. Tästä voisi päätellä, että pentuna kenties jotain pahaa on tytölle sattunut ja monen sentin arpi takajalassakin siihen viittaa.
Mutta ikävät asiat sikseen! Rosa on nykyisin oikein iloinen ja onnellinen koiraneiti. Kovasti ulkona naurattaa ja leikkiin ryhtyminen oman ihmisen kanssa on superhauskaa! Lempileluja on pienet pehmolelut, joita voi hellästi kirputtaa. Tyttö voi olla vapaana, kunhan rusakoita ei ole näkyvissä. Rosa ei lähde kauas ja aina palaa emännän luokse takaisin, mutta rusakon nähdessään siltä korvat menee kyllä kiinni. Oman pupun kanssa ei ole mitään ongelmia, vaikka Rosan mielestä pupu saisi leikkiä hänen kanssaan. Pupu vain on eri mieltä asiasta...
Olen neitiä opettanut perustottelevaisuuteen ja muutamia temppujakin se jo osaa. Kävely hihnassa sujuu nätisti ja tyttö tottelee hyvin niin hihnassa kuin vapaanakin. Kerrostaloasuminen ei tuota mitään ongelmia, koska tämä neiti ei juuri hauku. Ainoastaan jonkun ovea kolistellessa saattaa vahtivietti tulla esiin ja neiti murahtaa tai haukahtaa varoitukseksi. Sehän ei haittaa lainkaan, sillä pitäähän murtomiehet loitolla pitää.
Tässä vielä kuvia näiden muutaman kuukauden varrelta.
Sanna & Rosa"
8.3.2012
Mollaa potkaisi onni! Tyttö muutti vihdoin omaan kotiin.
---
22.8.2011
Molla-tyttö on ollut tarhalla pitkään. Rauhallisuutensa vuoksi tyttö on aina jäänyt toisten koirien varjoon.
Kun se ei ole itsestään juuri elämää pitänyt, on tyttö-riepu jäänyt ilman esittelyä. Molla ja sen sisko Malla ovat tulleet tarhalle jo ihan pentuina, ja ihme kyllä tarha ei ole muuttanut tyttöjä, ei ainakaan huonoon suuntaan.
Molla on kerta kaikkiaan suloinen partasuinen tyttö! Molla ei haasta riitaa kenenkään kanssa, vaan tarkkailee mieluummin sivulla muiden puuhailuja. Molla tulee varovaisesti ihmisen luo, katsoo kauniilla silmillään suoraan silmiin, hakee kaikin tavoin varovaisesti kontaktia, koskettaa kuonollaan hellästi käteen ja viestittää: eikö olisi jo minun vuoroni päästä tarhalta omaan kotiin? Ja sitä todella toivomme; Mollalla ei ole ollut edes mahdollisuutta kodin saantiin, mutta nyt toivon, että ovi omaan kotiin aukeaisi!
Molla on valmis muuttamaan Suomeen harjoittelemaan kotikoirana olemista. Tarhatytöllä on siinä varmasti alkuun ihmettelemistä, mutta kärsivällisyydellä ja ajan kanssa tästä tytöstä tulee varmasti mitä ihanin ihmisen ystävä!
Katso video Mollasta:
Viipurin koirat - Molla
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.