Tassuressu-Karsar

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2005

8.9.2012
Karsarille löytyi uusi koti.

8.7.2012
ERITYISADOPTIO. Pusu ja iloinen töppötassun heilautus. Tassuressu eli Karsar on kummissaan isäntänsä poismenon johdosta, mutta poika on todellinen selviytyjäluonne ja valmis tutustumaan uusiin omistajiinsa.

Moni VK:n sivuja kauemmin seurannut muistaa varmasti Tassuressun eli venäjänkieliseltä nimeltään Karsarin. Tassuressun toisesta etutassusta puuttuvat varpaat, sillä käpälä jäi aikoinaan kiinni ketunrautaan. Tassuressu on vuosia pärjännyt kuitenkin hyvin kolmitassuisena. Tassuressu oli pitkään yhdistyksen kummikoira, mutta se tuotiin Suomeen kotihoitoon. Lopulta poika sai hyvän kodin. Suureksi suruksemme Tassuressun ihana omistaja menehtyi, eikä miehen muu perhe voi allergian takia huolehtia Karsarista. Etsimmekin nyt pojalle haikein mielin taas uutta kotia. Tassuressu jatkaa kodin löytymiseen asti myös yhdistyksen kummikoirana.

Karsar-Tassuressu on helppo koira, jonka uudelta kodilta vaaditaan ainoastaan ymmärrystä ja rakkautta. Tassuressu tulee toimeen muiden koirien, kissojen ja lasten kanssa, mutta tietysti tassunsa takia ei ihan pysy villeimpien kavereiden perässä. Tassuressua ei etutassun puuttuminen haittaa, mutta on mahdollista että pojalle kehittyy klenkkaamisesta vanhemmalla iällä jotain nivelvaivoja tai lihasjumitusta. Tassuressu on kotihoidossa Kirkkonummella ja valmiina kertomaan itse itsestään lisää.

Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.