Vishna

Sukupuoli: narttu
Koko: pieni
Syntymäaika: 9.10.2011

Zuza-äiti on pikkuinen ja perimässä on selkeästi mäyräkoiraa. Näin pennuissakin näkyy mäyräkoira enemmän tai vähemmän.

Tietenkin, kuten kunnon viipurilaisen koiran kuuluu, on pennuissamme monia muitakin hienostuneita rotuja, ja jokainen pennuista on oma ja omannäköisensä persoonallisuus.

4.1.2011
Lokakuun alussa (8.10.) tapasimme Olgalla käydessämme pikkuisen, joskin hyvin pullean tyttökoiran, jonka tie tarhalle oli käynyt Viipurin katujen kautta. Syyskuussa eräs rouva oli löytänyt Zuzan kadulta ja vienyt kotiinsa. Kun yllättäen Zuzan maha olikin alkanut kasvaa, oli mahdollisia pentuja pelästynyt rouva toimittanut tytön tarhalle. Seuraavana päivänä eli 9.10.11 synnytti Zuza tarhalla viisi suloista pentua: kaksi tyttöä (Lisa & Vishna) ja kolme poikaa (Pavlik, Tolik & Pyh).

Vishna on tytöistä se pikkuisen tomerampi. Vishna on hyvin utelias eikä aristele kameraa, päinvastoin. Neiti poseeraa kuin tietäen, että mahdollisimman hyvällä kuvalla saisi kontaktin juuri oikeaan ihmiseen! Vishna on kaikin puolin kiva tyttö eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Tyttö on persoonallinen sekoitus mäyräkoiraa ja – sanopas Sinä! Se on juuri mukavinta, että näistä pennuista voit löytää melkein haluamaasi rotua. Sen verran kuitenkin uskaltaisin arvella, että ihan isoimpia koiria näistä pennuista tuskin kasvaa.

Vishna on sisarustensa tavoin valmis matkaamaan Suomeen tammi-helmikuun vaihteessa.