Huugo
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 2/2012
6.7.2012
Huugo adoptoitiin Suomeen.
26.4.2012
Huugo-poika viipottaa häntä heiluen vastaan, kun se huomaa jonkun kivan ihmisen lähestyvän pentutaloa. Huugo on vielä kovin pehmoinen pentupalleroinen, josta jo pian varttuu kunnon nuorukainen.
Huugo oli yön tunteina hylätty viipurilaisen eläinlääkäriaseman eteen. Siinä se aamutuimaan oli nököttänyt surkean märkänä, olihan yöllä satanut kunnolla. Onneksi poika saatiin kuitenkin saman tien talteen ja lämmittelemään, ja eläinlääkärin avustuksella poika sai myös kyydin Irinan tarhalle.
Nyt Huugo vielä vähän ihmettelee muiden pentujen raisuja leikkejä, mutta eipä sitä mene kauaakaan, kun poika mennä porhaltaa muiden mukana. Ottaa vauhtia, loikkaa toisen pennun niskaan, painii ja haukahtelee kimakkaa haukkua. Ihanan huoletonta on vielä pentujen elämä: eihän Huugokaan onneksi ymmärrä, että sen tulevaisuus on siitä kiinni, haluaako kukaan tarjota pojalle huolehtivaa ja turvallista kotia.
Huugo on iloinen, ystävällinen ja mukava pentu. Huugo varttuu kuitenkin nopeasti, ja kohta se on jo oikea nuorukainen. Huugo haaveilee kovasti, että se löytäisi kodin jo pian, niin että se pääsisi opettelemaan kotikoiran elämää jo ennen murkkuiän myllerryksiä. Huugo haaveilee myös, että uusi omistaja pitäisi ulkoilusta ja vähän myös kotikasvatuksen opettamisesta, jotta elämä uudessa kodissa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti - kaikki seuraavat yli kymmenen vuotta.
Jos elämästäsi löytyy Huugon menevä kolo, ole yhteydessä koiravaraajiimme! Huugo voi matkustaa Suomeen jo pian.