Rosie

Sukupuoli: narttu
Koko: pieni-keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 2007

16.12.2011
Alkuaikojen pieni jännitys on kadonnut kokonaan, ja tytöstä on kuoriutunut kultainen, ihana kainalokoira ja oikea päivänpaiste. Rosieta kiltimpää koiraa saa etsiä.

Vieraat ihmiset jännittävät tyttöä ihan pienen hetken, mutta minuutin-parin tutustumisen jälkeen tyttö on valmis painamaan päänsä kenen tahansa kainaloon. Rosien kanssa on kokeiltu myös bussilla ja junalla matkustamista, ja molemmissa kulkuvälineissä se matkusti oikein mallikkaasti. Samoin toki matkat sujuvat hienosti myös henkilöautossa.

Sijaiskodin kissoja Rosie suorastaan rakastaa: tyttö olisi varmasti enemmän kuin onnessaan, jos se löytäisi itselleen kissakodin. Vaikka kyllä se toki edelleen rakastaa leikkiä ja juosta myös toisten koirien kanssa. Rosie pysyy hyvin tallessa myös irti ollessaan ja juoksee salamana luokse kutsuttaessa!

Mistä löytyisi näppärän pienikokoiselle ja suloiselle Rosielle se oma, mukava omistaja?

4.10.2011
Rosie on suloinen tyttö, joka tuli Viipurista Suomeen jo yli 3 vuotta sitten, alle puolivuotiaana pentuna. Nyt Rosie on juuri neljä vuotta täyttänyt nuori neito eli koira parhaassa iässä. Rosie on todella mukava tyttö - kiltti, ystävällinen ja aina ihanan aurinkoinen. Se etsii kuitenkin uutta kotia yksinjäämisongelmien takia: Rosie saattaa haukkua yksin jäädessään, mutta mitään tyttö ei kuitenkaan tuhoa.

Perusluonteeltaan Rosie on rauhallinen koira, joka ei tee itsestään suurta numeroa. Se on hyvätapainen koira, joka antaa tehdä kaikki hoitotoimenpiteet kiltisti: kynsien leikkaaminen sujuu mutkattomasti ja harjaamista se suorastaan rakastaa. Remmissä kulkeminenkin sujuu oikein mallikkaasti. Rosie asuu nyt sijaiskodissa, jossa sillä on seuranaan toisia koiria ja kissoja. Rosie onkin erittäin sosiaalinen koira, joka tulee loistavasti toimeen sekä muiden koirien että myös kissojen kanssa.

Rosie etsii kotia, jossa ollaan valmiita sitoutumaan tämän sievän tytön kanssa elämiseen täysillä, sillä Rosien ei soisi kohtaavan enää yhtäkään hylkäämistä. Toivottavaa on myös, että kodissa on vähintään kissakaveri odottamassa: mielummin vielä toinen, rauhallinen koira. Yksinoleminen uudessa kodissa tulee todennäköisesti vaatimaan harjoittelua, joten uudelta omistajalta tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja rauhallista suhtautumista koiriin: ilman liiallista hössöttämistä, koiraa ymmärtäen ja tukien.

Sijaiskodissa Rosie oireilee vielä ajoittain eroahdistusta, mikä ilmenee haukkumisena. Koskaan Rosie ei ole kuitenkaan hajottanut mitään, ja vaikea kuvitella, että se sellaista aloittaisikaan. Rosie ottaakin selvästi mallia kodin muista koirista, joten rauhallisen koiran esimerkki on Rosielle hyvä turva. Muutoin Rosie ei aseta omistajalle suuria vaatimuksia: Rosie palkitsee takuulla uuden ystävänsä koko suurella, lempeällä sydämellään.

Rosie on varsin pienikokoinen tyttö. Korkeutta sillä on noin 45 cm ja painoa 15 kg. Sitä ei ole steriloitu.

Rosie odottaa yhteydenottoja Sipoossa.