Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 11/2011

1.11.2012
Hei!
Olen Petja ja matkasin 10.04.2012 Viipurin tarhalta Sipoonlahden Nesteelle, jossa adoptioperheeni oli minua jo malttamattomana odottamassa. Aluksi tosin oli sovittu tapaaminen meinannut mennä paperibyrokratian takia mönkään, mutta onneksi saimme toimeliaat ”haastattelijat” (iso kiitos heille) ja matkani järjestyi pienistä vastoinkäymisistä huolimatta juuri niin kuin alun perin aikataulua oli suunniteltukin. Pelokkaana katselin häkistäni parkkipaikan pihalla olevia ihmisiä, enkä meinannut lainkaan uskaltaa lähteä häkistä ulos – toisin kuin kaverinani ollut pentu oli koko ajan menossa jonnekin. Kaulapanta ja hihna … mitä ne oikein olivatkaan. Tosin melkoisen hyvin selvisin ensijärkytyksestäni, koska minulle oli varattuna melkoisen maittavan näköiset retkieväät ja paljon vettä. Pienen ulkoilenkin jälkeen hyppäsin minua odottavaan autoon ja käperryin minulle varatulle peitolle. Emäntäni oli hoitanut paperipuolen kuntoon ja ensimmäinen yhteinen matkamme Sastamalaan alkoi.

Matka sujui kommelluksitta. Pienelle pisutauolle pysähdyimme matkamme puolessa välissä, mutta en oikein uskaltanut ensin tulla autosta ulos ja kun lopulta uskaltauduin niin minulla oli jo niin kova kiire takaisin ettei pisureissu oikein tuottanut toivottua tulosta. Uuteen kotiini saavuimme klo 23.00 ja voi mitä näinkään. Oli paljon kaikkea kivaa ja uutta – parasta kaikessa oli koirakaverini Unski 12 v. sekarotuinen hauveli, joka toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi häntäänsä heiluttaen ja heti painimaan ryhtyen. Peräkkäin sitten tunnin verran juoksentelimme uutta kotiani ympäri ja hups; tästä emäntäni ei oikein pitänyt; tein ensimmäisen merkkaukseni keittiön tuolin jalkaan. Tosin tätä häpesin, mutta vahinkoja innostuksessa aina saattaa sattua – teille ihmisillekin. Pieni iltapala, ulkoilu ja sitten nukkumaan. Ensimmäisenä yönä nukuin kolme tuntia ja sen ajan 6-vuotiaan Sami – pojan matalan sängyn alle kolisten ahtautuen. Sitten kävimme ulkoilemassa ja loppuyö vietettiin
emännän ja Unskin kanssa keittiön lattialla makoisasti porukalla nukkuen. Onneksi emäntäni oli saanut pari päivää vapaata vedoten esimieheensä ”perheen lisäyksellä” Onneksi ja onneksi, koska nämä kaksi päivää käytimme tapojen opettelemiseen. Omituinen emäntäni oli ja on vieläkin. Näinä ensimmäisinä päivinä se vietti aikaansa niin, että syödessäni hän konttasi vieressäni ja tunki naamaansa MINUN ruokakuppiini ja juodessani teki saman MINUN vesikuppiini. Leluilla leikkiessä niitä otettiin välillä pois ja annettiin taas – luulla ja herkkupaloilla tehtiin samoin.

Omituista käytöstä… Tosin tähän löytyi myöhemmin syykin, nimittäin kolmantena päivänä uuteen kotiini alkoi heti aamusti ilmaantua outoja tuoksuja sisältäviä isoja ja pieniä ihmisiä. Kummastustani herätti vielä enemmän se kun aikuiset lähtivät ja ne pienet ihmiset unohtuivat
meille. Emäntäni toimii perhepäivähoitajana eli minunkaan elämästäni ei puutu menoa ja
meininkiä, eikä päiväni käy tylsäksi. Tätä ensimmäistä työpäivää tuloni jälkeen emäntäni oli vähän pelännyt, mutta minähän käyttäydyin tosi esimerkillisesti, vaikka aluksi ilmoitinkin itsestäni muutaman kerran haukkuen isokokoisten miespuolisten vieraiden ovesta saapuessa. Ihan näin meidän kesken kertoen vieläkin on yksi asia, joka saa minut tolaltaan – heijastinliivejä käyttävät miehet. Emäntäni on vähän mietiskellyt, että olisiko tämä seurausta tilanteesta kun aikanaan minua kerran sijoitettaessa Viipurin kotiin palauduin ja syynä kerrottiin ettei perhe ollut arvoiseni…

Kolmessa päivässä minusta tuli sisäsiisti ja kelpo kotikoira. Ensipäivien madotusten jälkeen
kävin eläinlääkärin vastaanotolla. Eläinlääkärini epäili ikääni vähän nuoremmaksi, koska
vauvahampaani irtosivat vasta kun olin jo muutaman viikon uudessa kodissani asustellut. Tästä syystä syntymäpäväjuhliani juhlistetaan tätä nykyä aina 15.11. Päässäni oli muutama arpinen toisten pentujen puremajälki tarha-ajoilta, mutta muuten minulla oli kaikki hyvin. Muutaman piikin se setä minuun laittoi ja pyysi käymään vuoden päästä uudestaan. Alkupainoni oli 14.04.2012 11,7 kiloa ja tänään 17.11.2012 painan 21,2 kiloa. Jotakin pientä kehitystä on siis tullut ja sellainen 200 g / kk minuun on viimekuukausina tullut vankkuutta lisää. Viipurin Koirien ilmoituksesta emäntäni muisteli joskus lukeneensa kommentin ettei minusta mitään jättiläistä tulisi, mutta olen silti saavuttanut kunnioitettavan 57 cm säkäkorkeuden. Ensimmäisen kuukauden jälkeen en enää mahtunut nukkumaan sängyn alla olevassa piilopaikassani vaan minun täytyi muuttaa omalle pedilleni isäntäväen sängyn päähän. Tosin pari kertaa oli vielä kokeiltava, koska illalla mahduin sinne vielä hyvin tunkeutumaan, mutta kun aamulla herätessäni sänky ei millään meinannut irrota
selästäni oli minun pakko luovuttaa.

Lapset ovat minulle kaikki kaikessa ja emännän kanssa mennään samaa tahtia askeltaen kaikki päivät. Halauksia ja suukkoja saan päivittäin riittävästi – osaan niitä itsekin antaa. Pari päivää sitten erään hoitolapsen äiti nimittäin kehui yhtä hyviä ”kielareita” saaneensa viimeeksi parikymmentä vuotta sitten illan viimeisten hitaiden aikaan diskossa ;) – nuolaisuni sattumalta kun osui kohdilleen keskelle hänen suutaan. Kodissani asustelee emäntäni työpäivisin kymmenen henkilön perhe, joten kaikenlaista kivaa aina sattuu ja tapahtuu. Lempipuuhaani on ”auttaa” 1,5 v. pikkuneitoja riisumaan toppahanskoja kun homma ei oikein niiltä itseltään suju. Emäntäni kun on ne juuri saanut heille puettua ja tytöt haluavat ilmiselvästi saada ne pois – pitäähän ystävää hädässä auttaa. Tosin emäntäni ei aina näytä yhtä ilahtuneelta kuin minä. Välillä nämä riiviöt yrittävät tunkea pieniä sormiaan nenääni ja suuhuni, mutta olen jo näiden kuukausien aikana oppinut, että kun avaan suuni
ja siirrän pienen käden varovasti sivummalle niin touhu yleensä loppuu.

Iltaisin meno rauhoittuu puoleen ja se tietää vähintään 3,5 kilometrin lenkkiä läheisellä
kuntoradalla. Minä tosin jaksaisin sen vaikka sata kertaa, mutta emännälleni riittää kuulemma
kaksikin. Osaan istua, antaa tassua ja monta muutakin mukavaa temppua. Vielä harjoituksessa olevia juttuja on kovan menointoni hillitseminen ja hivenen myönnän olevani vielä malttamatonkin. Unski –koirakaverilleni olen hieman mustasukkainen ja pyrin häntä vähän alistamaan. Välillä Uski kyllä näyttää minulle ”kuka meillä oikein määrää”, mutta yrittänyttä ei laiteta. Minulla on muuten oma luiden ja muiden herkkujen kotiinkuljetuspalvelu Kívikylän lihakaupasta Huittisista.

Kuskini tunnistan jo kun hän kääntyy autollaan postilaatikolta pihaan ja alan vinkumaan ikkunasta katsellen ja häntääni heiluttaen. Autoilustakin pidän ja pääsen useasti viikonloppuajeluille perheeni kanssa. Elämäni on siis kaikin puolin mallillaan ja emäntäni tätä tarinaa minusta teille kirjoitellessa makoilen rauhallisesti kotini olohuoneen lankamatolla – minä Petja siis toisella puolen pöytää emäntäni jalkojen likellä ja Unski toisella puolella.

Hännänheilutus Terveisin Petja,

Allaolevassa kuvassa poseeraan vielä Viipurin tarhalla. ”Bambimainen” olemukseni ja valkoinen
sydämen muotoinen ”rintamerkkini” hellyttivät nykyisen isäntäväkeni ja he saivat minusta
maailman parhaan ”perheenlisäyksen”

13.4.2012
Petja muutti ilahduttamaan muutamia suomalaislapsia!

9.3.2012
Petja on kovin elämäniloinen ja vilkas poika, joka ei muistele karua menneisyyttään hetkeäkään. Petjan alkutaival oli synkkä. Petjan emo synnytti viisi pentua erään omakotitalon pihalle Viipurin arvokkaimpiin kuuluvalla alueella. Pennut määrättiin lopetettaviksi, sillä kukaan ei tunnustanut emokoiraa omakseen. Helpoimmaksi tavaksi päästä eroon koirista alueen vartijat ajattelivat olevan emokoiran laittamisen ketjun päähän nääntymään, ilman ruokaa ja vettä. Koiraparkojen onneksi eräs aluella asuva tyttö heltyi ja pelasti emon pentuineen kotiinsa varmalta nälkäkuolemalta.

Kolme pentua saivat kodit nopeasti suoraan tytön kotoa. Petjakin löysi pian kodin, mutta valitettavasti koti ei osoittautunut pojan arvoiseksi.Vielä kerran onnekas kohtalo puuttui pojan elämään ja Petja pääsi huolehtivaan sijaiskotiin odottamaan parempaa kotia.

Nyt Petjan rokotukset ovat voimassa ja poika odottaa uutta kotia Irinan tarhalla. Vaikka nuorta miestä on kuljetettu jo useasta kodista toiseen, eivät muutokset ole vaikuttaneet poikaan pätkääkään negatiivisesti. Petja on erittäin sosiaalinen, reipas ja vilkas poika, joka tulee takuulla ilahduttamaan uutta kotiaan loputtomasti! Petja oppi sijaiskodissaan jo sisäsiistiksi ja autossa matkustaminenkin on tuttua puuhaa Petjalle.

Petja on kevytrakenteinen eikä pojasta liene kasvavan mitään mahdottoman kokoista jättiläistä. Iloinen Petja voisi valloittaa uuden kotinsa Suomesta vaikka heti!

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.