Serjosha

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 12/2011

6.5.2012
Serjosha kuuluu nyt niihin onnekkaisiin, joiden aika tarhalla on päättynyt.

14.3.2012
Serjosha on reipas ja rehti pentu. Sellainen reteä nuorimies, joka pitää kavereiden kanssa painimisesta, mutta joka osaa tarpeen tullen myös rauhoittua ja söpöstellä kauniisti.

Serjosha ja Adelaida löytyivät yhdessä tonkimasta tienpenkalle heitettyä roskapussia. Irina huomasi kaksikon ajaessaan tarhalta kotiinsa ja kaappasi seikkailijat yksintein mukaansa. Mahdollisesti ne ovat sisaruksia, mahdollisesti eivät. Kukaan ei varmuudella voi sanoa, onko pentujen tie sattumalta käynyt yksiin vai ovatko ne tosiaan saman pentueen jäseniä.

Serjosha on Adelaidalle vähän sellainen tuki ja turva. Adelaidaa tahtoo välillä muiden pentujen rajut leikit hieman hirvittää, mutta silloin Serjosha tassuttelee paikalle ja Adelaida muuttuu heti luottavaisemmaksi. Serjosha onkin ikäänsä nähden varsin fiksun oloinen pentu. Se osaa lukea toisten koirien käytöstä mallikkaasti ja siten se meneekin kuin kala vedessä isossa pentulaumassa.

Serjosha kaipaa tavallista, mukavaa kotia. Kotia, joka ei hylkää, vaikka kaikki ei aina menisikään kuin Strömsössä. Serjosha tekee varmasti parhaansa, mutta aina pieni koira ei voi heti ymmärtää, mitä kaikkea ihmeellistä ihmisten kanssa elämiseen voi liittyäkään.

Jos uskot, että kotisi voisi olla se paras paikka Serjoshalle, ole epäröimättä yhteydessä koiravaraajimme! Serjosha on viittä vaille valmis matkustaan Suomeen ja odottaa vain sopivaa yhteydenottoa.

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.